Ihmiset

Suomen ensimmäinen true crime -podcast Huorapuutarha on loppumassa, mutta mysteerejä on vielä jäljellä

Suomen ensimmäinen true crime -podcast tulee vuodenvaihteessa tiensä päätökseen. Mukaan on mahtunut niin murhaavia teinityttöjä, mystisesti kadonneita ihmisiä kuin kulttijohtajiakin.

Ihmiset

26.8.2019

Kaverikoira Loken seurassa hiljainen innostuu ja levoton rauhoittuu

Kaverikoiruus on auttamista ja hännän heilutusta.

Kasvo

23.4.2019

Mauri Pekkarinen jättää eduskunnan 40 vuoden jälkeen – Jylkkäri vei 71-vuotiaan ”eduskunnan terrierin” pakopelihuoneeseen

Yksi Suomen kautta aikain legendaarisimmista poliitikoista on pakenemassa eduskunnasta 40 vuoden uran jälkeen. Siksi toteutimme Mauri Pekkarisen jäähyväishaastattelun pakopelihuoneessa.

Ihmiset

1.4.2019

Jesse Brandelin eli DJ Jese kannattelee harteillaan Jyväskylän konemusiikkiskeneä ja haluaa uudistaa Jyrockin

Jyrockin promoottori Jesse Brandelin kaipaa Jyväskylän musiikkielämään marginaalisempaa otetta.

Kasvo

1.4.2019

Shamaaneilla on ollut valtaa sekä Suomessa että Koreassa, mutta jälkimmäisessä heidän viisauttaan kuunnellaan edelleen , sanoo shamanismista väitöskirjan tehnyt Hyunhee Lee

Shamanismin tutkija ja Korean kulttuurin lähettiläs Hyunhee Lee kiinnostui suomalaisuuden juurista. Nyt hän tuo Korean juuret Suomeen.

Kasvo

25.2.2019

Utopisti on narri, jolle nauretaan – mutta utopiat parantavat yhteiskuntaa, sanoo tutkija ja filosofi Keijo Lakkala

Keijo Lakkalan mukaan utopiat muistuttavat, että nykymaailma ei ole paras mahdollinen vaihtoehto.

Kasvo

26.11.2018

Selvin päin, tuiterissa ja kaikkea siltä väliltä – Jylkkäri puhallutti Kauppakadun Appron juhlijoita

Perinteikäs opiskelijajuominki Kauppakadun Appro keräsi jälleen tuhansia janoisia Jyväskylään. Rempseä juhlakansa porhaltaa silloin Kauppakatua pitkin etsien anniskeluravintolaa suojaisaksi välietapiksi, jossa kostuttaa kurkkunsa ja leimauttaa appropassinsa.
Mutta kuinka kovat lukemat veressä Kauppakadulla tänä syksynä todella haahuiltiin? Siitä Jylkkäri lähti ottamaan alkometrin kanssa selvää.

Ihmiset

29.10.2018

Poliisin virkarikokset paljastanut Minna Passi ei uskonut päätyvänsä tv-sarjan hahmoksi: ”Monta asiaa on tullut puskista”

Toimittaja Minna Passin vyöllä on jo poliisin rakenteita vavahduttanut projekti, mutta hänellä riittää nälkää löytää se seuraava iso juttu.

Kasvo

29.10.2018

Muuan mies -muusikko Ismo Puhakka keikkailee syksyllä keskellä elämänsä murrosvaihetta

Muusikko-kirjailija Ismo Puhakka keikkailee taas. Syksyn vedot osuvat keskelle murroskautta, sillä Puhakan elämä on nyt käymistilassa.

Kasvo

28.9.2018

Siirry takaisin sivun alkuun