Pornon katselu on pettämistä. Markka pitäisi saada takaisin. Ei ole sattumaa, että »pervot» ottivat sateenkaaren symbolikseen, vaan sen tarkoitus on vedota lapsiin.

Tiktokista tutuksi tullut jyväskyläläinen Rosa Tani, 31, ei totisesti edusta mielipiteineen tyypillistä 2020-luvun nuorta, akateemista kaupunkilaisnaista.

 

Millainen on oikeassa elämässä ihminen, joka internetissä sanoo, että mies ei rakasta naistaan oikeasti ellei hän ole valmis »juomaan» tämän kuukautisverta? Kuka oikein on Rosa Tani?

»Mä olen ihan tavallinen ihminen. Ei mulla ole oikein mitään erityistä kerrottavaa. Harrastan lukemista ja olen kiinnostunut yhteiskunnallisista aiheista.»

Kerrottakoon, että Tani on ehtinyt olla monessa mukana. Hän on ollut Paavo Väyrysen Tähtiliikkeen kansanedustajaehdokkaana. Hän on pitänyt livestriimiä konservatiivikristillisen Joosua Mission bussista, joka kyljessään toivotti Jeesuksen siunausta Trumpille ja Putinille. Hänellä oli läheiset yhteydet edesmenneeseen Olavi Mäenpäähän, kansallismieliseen poliitikkoon, joka sai lukuisia tuomioita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

”Mieluummin tiedostan miten asiat oikeasti ovat, kuin valehtelen itselleni ja muille.”

Tani kertoo aloittaneensa Tiktok-videoiden kuvaamisen hetken mielijohteesta.

»Aika nopeasti niihin alkoi tulla näyttökertoja. Se oli vähän yllättävääkin, koska olen samoja asioita puhunut Youtubessa kaksi vuotta ilman suurempaa huomiota.»

 

Yksi kestoaiheista Tanin videoissa on sosiologi Henry Laasasen Suomessa tunnetuksi tekemä parisuhteiden markkina-arvoteoria, jonka mukaan ihmisen markkina-arvo määrää hänen suosionsa pariutumismarkkinoilla. Naisen markkina-arvoon vaikuttaa ensisijaisesti ulkonäkö, miehen markkina-arvoon taas menestys. Markkina-arvoteoriaa on kritisoitu muun muassa naisvihamielisyydestä ja sosiaalisten suhteiden typistämisestä »epäreiluiksi karjamarkkinoiksi».

»Ei markkina-arvoteoria sano, mitä kenenkään pitäisi tehdä. Tietyt ominaisuudet vaan ovat halutumpia ja suositumpia kuin toiset. Jos olet mies, yleensä haluat sen mahdollisimman nuoren ja kauniin kumppanin. Mun mielestä ulkonäön ei pitäisi olla tärkeintä, mutta en voi sille mitään. Mieluummin tiedostan miten asiat oikeasti ovat, kuin valehtelen itselleni ja muille», Tani vastaa kritiikkiin.

 

Tani kertoo meemistatuksen olevan »kaksipiippuinen juttu». Se ei tunnu pahalta, mutta Tani arvelee sen vähentäneen arvostusta itseään kohtaan.
»Vaikka on ollut yllätys, että ihmiset ovat reagoineet videoihini niin vahvasti, niin ainahan sitä täytyy olla valmis siihen, että vastaanotto voi olla mitä tahansa. Tavallaan on sitä parempi, mitä useampi ihminen videoitani katsoo. Olisi tyhmää tehdä videoita ja sanoa, ettei niitä saa katsoa.»