Suomen poliittiselle kentälle on viime aikoina ilmestynyt uusia puolueita. Puoluerekisteriin pyrkii myös Feministinen Puolue.

Oikeastaan feminististä puoluetta ei voi vielä kutsua puolueeksi vaan pikemminkin puolueyhdistykseksi. Puoluerekisteriin pääsemiseksi vaadittavien viiden tuhannen kannattajakortin keräys on kesken, mutta yli puolet on jo kerätty.

Voi siis olla, että tulevissa kuntavaaleissa feministinen puolue asettaa ensimmäiset ehdokkaansa. Eduskuntaankin on tarkoitus pyrkiä. Puolue- ja vaaliohjelmat ovat vielä työn alla, mutta keskeisimmät kysymykset ja vaikuttamisen teemat ovat selvillä.

”Feministinen puolue asettaa kaikessa ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuuden etusijalle”, kertoo Katriina Rosavaara.

Hän on yksi puolueyhdistyksen kolmesta tasavertaisesta puheenjohtajasta. Erikoiselta kuulostava johtorakenne heijastaa tasa-arvon ja moniäänisyyden pyrkimystä. Kaksi muuta puheenjohtajaa ovat Warda Ahmed Haji Omar ja Katju Aro, joka on myös Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja.

 

Feministinen puolue pyrkii tuomaan esiin kaikkien vähemmän etuoikeutettujen tahojen äänen. Aikomus on esittää ja ratkaista esimerkiksi kaikkiin sukupuoliin, ihmisoikeuksien toteutumiseen ja etnisyyksiin liittyviä kysymyksiä.

Feministinen puolue on julkisesti todennut, että inhimillisyyttä ja ihmisarvoa korostavalle vastavoimalle politiikassa on nyt tarvetta.

Katju Aro esitti elokuussa MTV:n haastattelussa, että Suomessa on otettu takapakkia monissa tasa-arvoasioissa. Esimerkiksi saamelaislaki seisoo, ja sulkeutunut nationalismi voimistuu. Ihmisoikeudet ovat tulilinjalla.

”Viime aikoina ihmisoikeuksia ja kansainvälisten sopimusten noudattamista on alettu politiikassakin kyseenalaistaa. Lisäksi hallituksen leikkauspolitiikka kohdistuu jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin ryhmiin”, Rosavaara toteaa.

Hallituksen leikkauspolitiikka kohdistuu jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin ryhmiin.

Kunnallispolitiikkaan päästessään feministinen puolue aikoo tarkastella esimerkiksi lapsiperheiden palveluiden ongelmakohtia ja parantaa heikko-osaisten toimeentuloa.

Valtakunnan tasolla esimerkiksi pieniin kansaneläkkeisiin haluttaisiin korotus. Myös työnhaun syrjivistä rakenteista halutaan eroon esimerkiksi anonyymin työnhaun avulla.

”Tällaisilla järjestelmillä voitaisiin purkaa rakenteita, jotka mahdollistavat syrjinnän esimerkiksi etnisen taustan tai nimen perusteella. Me haluamme, että ihmisten mahdollisuudet ja kyvyt tulevat esiin ja käyttöön”, sanoo Rosavaara.

Me emme lähtökohtaisesti määrittele itseämme oikealle tai vasemmalle. Se kysymys ei ole meille relevantein.

Rosavaara tunnustaa, että pienen puolueen kyky kammeta valtaa vakiintuneilta puolueilta on rajallinen. Siksi puolue tekisikin yhteistyötä toisten feministien kanssa huolimatta näiden puoluekannasta.

”Meillä on oma ohjelma ja omat tavoitteet. Suomessa on kuitenkin pitkään tehty keskustelevaa ja asiakeskeistä politiikkaa, ja se on hieno asia.”

Kysymyksen feministisen puolueen sijainnista poliittisella kentällä Rosavaara jättää avoimeksi.

”Me emme lähtökohtaisesti määrittele itseämme vasemmalle tai oikealle. Se kysymys ei ole meille relevantein. Tärkeämpiä ovat ihmisoikeudet. Meidän katseemme on tulevaisuudessa.”

 

Vallan ja tasa-arvon risteyksessä

Feministinen puolue nojaa toiminnassaan intersektionaaliseen feminismiin. Sana on vieras jopa monille feministeille, mikä on omiaan herättämään hämmennystä ja vastustustakin.

Sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Martina Reuter Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta avaa käsitettä.Hän kertoo intersektionaalisuuden olevan afroamerikkalaisen feminismin piiristä peräisin oleva lähestymistapa, joka pyrkii analysoimaan, miten erilaiset syrjinnän muodot kohtaavat.

Intersektionaalisessa feminismissä ajatellaan, ettei tasa-arvoa voida ajaa vain yhdestä näkökulmasta käsin. Esimerkiksi kulttuurierot ja erilaiset kokemukset sekä alistamisen monimuotoisuus on otettava tasa-arvotyössä huomioon.

Valkoihoinen suomalainen, korkeasti koulutettu nainen kohtaa erilaisia ongelmia kuin afrikasta kotoisin oleva, seksuaalivähemmistöön kuuluva maahanmuuttaja.

 

Jos Feministinen puolue pääsee rekisteriin, sen haasteena on oman paikan saaminen vakiintuneiden puolueiden joukossa. Reuter näkeekin puolueen potentiaalin piilevän juuri yhteistyössä ja näkyvyyden saamisessa. Hänen nähdäkseen politiikassa feministiset teot ovat tärkeämpiä kuin puolueiden tai yksilöiden julistautuminen feministisiksi.

”Feministisen puolueen kannattaisi ehkä pyrkiä identifioimaan keskeiset feministiset argumentit ja teot meidän ajassamme ja haastamaan muut puolueet ottamaan kantaa niiden puolesta”, Reuter sanoo.

 

Suomalaisten esikuvana toimiva, Gudrun Schymanin luotsaama Feminsitiskt Initiativ -puolue on tehnyt Ruotsissa juuri näin.

Feminismi onkin valtavirtaistunut ruotsalaisessa politiikassa. Puolue toisensa perään on julistautunut feministiseksi, vaikka käsitys sen merkityksestä vaihteleekin. Suomessa feminismi on vielä jonkinlainen tabu.

Feministisen puolueen perustamisen Reuter katsoo kanavoivan laajempaa pettymystä poliittiseen järjestelmään.

”Opposition kannatuskaan ei ole juuri kasvanut, vaikka tyytymättömyys lisääntyy. Poliittista kenttää halutaan puhdistaa.”

 

Feminismi jakautuu aaltoihin

  • Esifeminismi (1500–1700-luvut): Käsitys naisista ja miehistä tasavertaisina olentoina alkoi renessanssin ja valistusajan hengessä vakiintua. Yhteiskunnallisten oikeuksien vaatiminen voimistui. Mary Wollstonecraftin A Vindication of the Rights of Woman (1792) on edelleen merkittävä teos.
  • Ensimmäinen aalto (1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun): Äänioikeusliike, holhouksen poistaminen ja naisten yleisen aseman parantaminen nousivat tärkeiksi tavoitteiksi.
  • Suomeen ajatukset rantautuivat Ruotsin kautta 1800-luvun lopulla. Naisasialiitto Unioni perustettiin 1892.
  • Toinen aalto (noin 1960–1990): Feminismi keskittyi yhtäläisten oikeuksien ajamiseen ja naisten vapauttamiseen patriarkaatista. Liike sai paljon vaikutteita muun muassa Simone de Beauvoirin teoksesta Toinen sukupuoli (1949) ja Betty Friedanin kirjasta The Feminine Mystique (1963).
  • Kolmas aalto (noin 1990–): Tärkeitä teemoja ovat sorron ja vähemmistöjen monimuotoisuuden tunnustaminen ja sukupuolten problematisointi. Lisäksi toisen aallon täydentäminen ja kritiikki nousevat esiin.