TOISEN ROMAANIN kirjoittaminen oli Antti Röngälle kaikkien kliseiden mukaisesti vaikea prosessi.
Esikoisteostaan, vuonna 2019 ilmestynyttä Jalat ilmassa -romaania hän oli kirjoittanut lähinnä itselleen. Luonnollisesti, sillä eihän silloin juuri kukaan edes tiennyt hänen kirjoittavan kirjaa.
Sen jälkeen tilanne oli toinen.
Omakohtaisia koulukiusaamiskokemuksia perannut teos sai runsaasti positiivista huomiota ja Kiitos kirjasta -palkinnon. Se käännettiin myös Ranskan markkinoille, missä maan vaikutusvaltaisimpiin sanomalehtiin kuuluva Le Monde vertasi arviossaan Röngän ”masokistista analyysia” Dostojevskiin ja J. D. Salingeriin.
Toista romaaniaan aloittaessa Röngälle oli siis selvää, että sen tulisi lukemaan moni.
KIRJOITUSLUKKOA ei helpottanut kirjan aihe: seksuaalinen häpeä. Nocturno 21:07 kertoo läpi nuoruuden aikuisuuteen asti kulkeutuvasta inhosta omaa seksuaalisuutta kohtaan.
Jopa aiheen ääneen sanominen oli Röngästä aluksi vaikeaa.
”Se tuntui jotenkin tyhmältä.”
Aihe ei vaikuttanut tarpeeksi tärkeältä. Rönkä kertoo ajatelleensa, että hänen pitäisi kirjoittaa jotain taiteellisesti kunnianhimoisempaa tai yhteiskunnallisesti merkityksellisempää.
Kustantaja oli kuitenkin kannustava jo alkuvaiheessa. Rönkä rohkaistui itsekin ajattelemaan, että ehkä aiheesta kannattaa kirjoittaa juuri sen vaikeuden takia.
Lopulta motivaatio kirjoittamiselle löytyi.
”Jos haluan kirjoittaa, minun on kirjoitettava ensisijaisesti itselleni. Muuten siitä tulee väkinäistä”, Rönkä sanoo.
NOCTURNO 21:07:N päähenkilöllä on sama etunimi kuin Röngällä.
He jakavat myös saman traumaattisen kokemuksen: kirjan nimen mukaisesti kello 21.07 tapahtuneen elämän ensimmäisen siemensyöksyn. Lapsuuden viattomuuden päättävä tapahtuma vainoaa omia halujaan kammoavaa Anttia, joka lupaa itselleen kerta toisensa jälkeen lopettaa masturboinnin.
Muitakin yhtymäkohtia löytyy siihen pisteeseen asti, että kyse on mitä ilmeisimmin omaelämäkerrallisesta tekstistä.
Yksi yhteen kirjan ja oikean elämän Antit eivät kuitenkaan ole. Romaaniin asiat ovat päätyneet karrikoidummin.
Röngän romaanien kohdalla on mainittu usein autofiktio, viime vuosien puhutuimpiin lukeutuva kirjallisuuden laji. Autofiktiota ja autofiktiosta on kirjoitettu niin paljon, ettei tyylilaji tunnu enää Röngästä relevantilta.
Nocturno 21:07:n kohdalla häntä kiinnosti aluksi rohkeampi irtiotto esikoisromaanin omaelämäkerrallisuudesta. Hän ei kuitenkaan kokenut kirjoitustyylinsä hioutuneen vielä niin, että siitä voisi täysin irrottautua.
Silti eroja esikoiseen on. Jalat ilmassa oli alisteisempi kirjan aiheelle, kun taas tuore teos on kielellisempi, Rönkä kuvailee.
”Yritin, että kirjan lauseet olisivat itsessään kauniita.”
Toisessa romaanissa on esikoisesta poiketen jatkuvasti läsnä myös itseironia ja musta, ”kieroutunut” huumori.
Itseironian kirjaan toi jo aihe. Nuoren pojan seksuaalinen herääminen on Röngän mielestä lähtökohtaisesti asia, josta olisi ollut outoa kirjoittaa täysin vakavissaan.
Aihe, josta ei tiedä ”pitäisikö sille itkeä vai nauraa”.
”Sellainen rajapinta on mielestäni kiehtova.”
KIRJOITTAESSAAN Rönkä huomasi, että hänen lukemissaan miesten kasvukertomuksissa, kuten Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjassa tai Harri Sirolan Abiturientissa, seksuaalinen herääminen on kuvattu helpoksi. Kirjojen seksuaalisuus on suorastaan fallosta juhlivaa, eikä siihen liity häpeää tai ahdistusta.
”Se tuntui minusta tosi vieraalta.”
Seksuaalisen häpeän korostaminen antaa Röngän mielestä kuitenkin hieman väärän kuvan siitä, mitä kaikkea muuta kirja käsittelee.
”Jos haluan kirjoittaa, minun on kirjoitettava ensisijaisesti itselleni.”
”Nykyään tuntuu, että kirjoista puhutaan hirveästi sen kautta, että ’tämä on kirja tästä aiheesta’, tai ’tämä kirja käsittelee tätä tärkeää kysymystä'”, Rönkä sanoo.
Röngän mielestä kirjallisuus ja kirjallisuuskeskustelu on tässä mielessä välineellistynyt.
”Ehkä siitäkin tuli painetta. Ajattelin, että jos kerran kirjoitan, niin pitäisi kirjoittaa jotain sellaista, mikä sitten ratkaisee kaikki maailman ongelmat tai jotain vastaavaa.”
KAHDEN ROMAANIN välissä ilmestyi Röngän ja hänen kirjailijaisänsä Petri Tammisen kirjoittama kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen (2019).
Rönkä mieltää sen ja molemmat romaaninsa samaa omaelämäkerrallisesta jatkumoa edustavaksi kokonaisuudeksi.
Heinäkuussa hän täytti 25 vuotta. Nyt tuntuu, että nuoruus on ohi, ja oma tapa kirjoittaa pitäisi keksiä uudelleen.
”Olen kiinnostunut muustakin kuin itsestäni ja oman kasvutarinani purkamisesta”, Rönkä toteaa.
”Samalla olen miettinyt sitäkin, että jos Nirvana olisikin ruvennut tekemään jotain eurodancea, ei sekään olisi toiminut. Jos on oma juttu, miksi pitäisi keksiä pyörää uudelleen.”