Tähän mennessä Timo Suutarinen on vieraillut kaksitoista kertaa yhdeksällä eri keskitysleirillä. Erityisen paljon Suutarista on koskettanut Tšekissä sijaitseva Terezínin keskitysleiri, jonne koottiin paljon taiteilijoita, muusikoita, filosofeja ja tieteilijöitä.
Suutarinen vieraili Terezínissä ensimmäisen kerran vuonna 2019. Leirin piirroksin ja kirjoituksin koristellut seinät tekivät syvän vaikutuksen.
”Terezínin ihmisillä ei ollut jäljellä muuta kuin taide. Epäröimme hirveästi taiteen tekemistä. Sitä, olemmeko riittävän hyviä ja onko tässä mitään järkeä. Yhtäkkiä sain vastauksen: jos sinulla ei ole mitään muuta, sinulla on aina taide ja voit täyttää sillä koko elämäsi.”
Terezín ei jättänyt rauhaan, ja kaksi ensimmäistä runoa Suutarinen kirjoitti jo kotimatkalla lentokoneessa. Myöhemmin runoja syntyi lisää, ja tänä syksynä Suutariselta ilmestyi Terezínistä kertova runokirja Kirsikankukkien kaupunki.
”Halusin välittää ihmisille sen saman tunteen, joka oli koskettanut minua Terezínissä.”
”Haluan koskettaa ihmisiä ja välittää inhimillisyyden ja vähemmistöjen sanomaa.”
Vuonna 2013 Suutarinen jäi työttömäksi ja hyväpalkkainen työ IT-alalla vaihtui pieniin tuloihin ja pitkiin päiviin taiteen ja vaihtoehtokulttuurin parissa. Niiden kautta elämään on löytynyt uudenlaista iloa ja merkitystä.
”Ajattelen, ettei kyse ole minusta. Jos tekisin tätä omista lähtökohdistani, en jaksaisi tehdä tätä ilman rahaa aamusta iltaan. Haluan koskettaa ihmisiä ja välittää inhimillisyyden ja vähemmistöjen sanomaa.”
Runouden lisäksi Suutarinen tunnetaan myös muun muassa valo- ja videokuvaajana sekä burleskitaiteilijana. Viime vuonna Suutariselta nähtiin valokuvanäyttely syöpään sairastuneista naisista. Suutarinen käsittelee taiteessaan usein raskaita aiheita, mutta haluaa tehdä sen toivon ja kauneuden kautta.
”Näen luontaisesti kauneutta kaikessa. Haluan kunnioittaa ihmistä sellaisena kuin hän on ja näyttää sen kauneuden, mitä hän ei välttämättä itsekään näe.”
”Haluan vapauttaa itseäni ja samalla muita. Se on toisiaan ruokkiva prosessi.”
Vuosina 2015-2016 tehty punkdokumentti Jyväskylän meininki, jota Suutarinen oli kuvaamassa, muutti elämänarvoja pysyvästi.
”Se opetti, että on olemassa vaihtoehtoinen elämäntapa, joka ei pyöri rahan ympärillä. Punk-kulttuurissa ei ole valtarakenteita. Syrjintää ei hyväksytä. Punkpiireissä ihmiset ovat kilttejä ja ihania, rahan ja vallan tavoittelu puuttuu täysin.”
Suutarinen haluaa työllään voimauttaa ja vapauttaa ihmisiä pyyteettömän rakkauden ja nähdyksi tulemisen kautta. Rakkauden ja vapauden lisäksi hänen tekemisensä ytimessä on ilon tuominen ja ihmisten kohtaaminen.
”Paras tapa parantaa maailmaa on parantaa sitä ihminen kerrallaan. Esiintyminen kerrallaan, kirja kerrallaan, kuva kerrallaan. Haluan vapauttaa itseäni ja samalla muita. Se on toisiaan ruokkiva prosessi.”
Kirsikankukkien kaupunki asettaa keskiöön naisten ja lasten kokemukset. Suutarisen mukaan ”se ei ole feministinen, mutta hyvin feminiininen kirja”. Suutarisen tuotannossa esiin nouseva naiseus on hänelle samalla tapa käsitellä omaa itseään.
”Jos ihminen tutkii sekä feminiinisiä että maskuliinisia puolia, hänen elämänsä on paljon rikkaampaa, hän saa paljon enemmän.”