Ei hakutuloksia.

Teksti Oona Komonen Kuvitus Maria Hallikainen

Tänä syksynä valitaan jälleen ylioppilaskunnan korkeinta valtaa käyttävät henkilöt – vaikka edustajisto tekee tärkeimmät opiskelijoita koskevat päätökset, se ei suurta osaa kiinnosta

Loka-marraskuun 2021 vaihteessa järjestettävien edustajistovaalien näkyvyyttä yritetään kasvattaa provosoivalla viestinnällä. Markkinointi ja kampanjointi ei kuitenkaan tavoita kaikkia.

HÄN ON nimeltään Ned Stark, Talvivaaran lordi. Pohjoisen vartija, kunniallinen ja oikeudenmukainen.

Ja fiktiivinen hahmo, joka esiintyy fantasiasarja Game of Thronesissa.

Stark on sijoitettu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn Instagram-julkaisuihin. Keltaisen taustan päälle, mustan raamin sisään. Samojen julkaisujen teksti on kirjoitettu kapitaalilla:

BRACE YOURSELVES!

JYYN EDARIVAALIT ON TULOSSA!

Ja sen jälkeen, julkaisusta riippuen, kerrotaan, miksi pitäisi asettua ehdolle tai miksi vaalien pitäisi kiinnostaa.

Syitä luetellaan:

Jos ei asetu ehdolle, todennäköisesti sen tekee joku, joka on väärää mieltä ihan kaikesta!

Ja: edari tekee tärkeimmät opiskelijoita koskevat päätökset!

Mutta ketä se kiinnostaa?

 

TULOSRAPORTTI JULKAISTIIN keskiviikkona 6. marraskuuta 2019.

Äänioikeutettuja yhteensä 12 078.

Äänestäneitä 3 373.

Ja äänestysprosentti: 27,93.

Toisin sanoen alle kolmasosa opiskelijoista käytti äänioikeutta viimeisissä edustajistovaaleissa.

”Joo”, sanoo Miikael Saksman, ”onhan se huolestuttavan vähän.”

Saksman on kuudennen vuoden tilastotieteiden opiskelija, ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.

Se on edustajistovaaleja varten asetettu lautakunta, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä. Lautakunta vastaa vaalien toteutuksesta, tiedottamisesta ja ohjeistamisesta.

”Siitä, että vaalit rullautuu, menee sääntöjen mukaisesti.”

Tehtävä on kiinnostava, niin Saksman sanoo. Hän ollut aktiivisesti mukana ylioppilaskunnan toiminnassa vuosia sekä edustajistossa että hallituksessa. Nyt pääsee näkemään läheltä, kuinka vaalit järjestetään.

Mutta tehtävää voi pitää epäkiitollisena, tai ainakin haastavana. Etenkin, jos äänestysprosentti kyykkää.

Se on nimittäin pelkona tänäkin vuonna.

 

Alle kolmasosa opiskelijoista käytti äänioikeutta viimeisissä edustajistovaaleissa.

 

VAALIT JÄRJESTETÄÄN loka-marraskuun 2021 vaihteessa. Tuolloin ylioppilaskunnan edustajistoon valitaan 41 jäsentä, edaattoria.

Äänioikeutettuja ovat kaikki Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsenet, siis miltei kaikki yliopiston opiskelijat. Jatko-opiskelijoille ylioppilaskuntaan kuuluminen on vapaaehtoista.

Valtaa on jaossa: edustajisto on ylioppilaskunnan korkeinta valtaa käyttävä elin.

JYY itsessään on noin 12 500 jäsenensä eli opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, ja sen tehtävä on valvoa jäsentensä etua. Se tapahtuu esimerkiksi vaikuttamalla ja neuvottelemalla yliopiston ja Jyväskylän kaupungin eri toimijoiden kanssa: kuinka opiskelijat näkyvät ja kuuluvat, miten turvataan opiskelijoille mahdollisuudet elää ja opiskella Jyväskylässä.

Lisäksi ylioppilaskuntaan kuuluu sen liiketoimintakokonaisuus Soihtu. Se hallinnoi kiinteistöomaisuutta ja ravintolaliiketoimintaa. Varallisuutta ylioppilaskunnalla on noin 80 miljoonaa euroa. Tase on siis suurin piirtein yhtä suuri kuin maailman suurimmalla luterilaisella seurakunnalla eli Jyväskylän seurakunnalla.

Ja sen, miten tuota rahasummaa käytetään ja millaisia opiskelijoiden arkeen liittyviä päätöksiä tehdään, linjaa ylioppilaskunnan edustajisto.

Se päättää JYYn talousarvion ja toimintasuunnitelman hyväksymisestä.

Se päättää lainoista ja rakentamisesta. Kortepohjan ylioppilaskylän kehittämisestä, Ilokiven toiminnasta.

Ja jäsenmaksun määrästä, joka on kuluvalla lukuvuodella 2021–22 yhteensä 76,5 euroa.

Lisäksi edustajisto linjaa ylioppilaskunnan säännöistä ja arvoista, kuten siitä, onko JYY feministinen ja miten kestävä kehitys huomioidaan toiminnassa.

Edustajisto myös valitsee ylioppilaskunnan hallituksen ja sen puheenjohtajan, sekä JYYn työntekijät, kuten toiminnanjohtajan, toimitusjohtajan ja Jyväskylän ylioppilaslehden päätoimittajan.

Kahden vuoden välein demokraattisilla vaaleilla valitun edustajiston voi periaatteessa ajatella edustavan koko ylioppilaskunnan jäsenistön eli yliopisto-opiskelijoiden mielipidettä.

Heikko äänestysprosentti kuitenkin asettaa edustuksen kyseenalaiseksi.

Eikä tilanne koske vain edellisiä, vuoden 2019 vaaleja. Sen paremmin ei ole mennyt 2010-luvulla muutenkaan.

2017: 28,96 prosenttia.

2015: 20,41.

2013: 20,6.

2011: 27.

Mistä se johtuu?

 

 

JUURET OVAT vuosikymmenien päässä, vuodessa 1934, kun Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu aloitti toimintansa.

Asetuksen mukaan korkeakoululaiset muodostivat ylioppilaskunnan, jonka tarkoitus ”on edistää hyviä tapoja ja hyvää järjestystä opiskelijain keskuudessa sekä tukea heidän pyrkimyksiään”.

Tuon ajan ylioppilaskunta toimi korkeakoulun rehtorin ja opettajaneuvoston alaisena, ja sitä kutsuttiin usein lyhyesti kunnaksi. Jäsenet olivat kuntalaisia. Ylintä päätäntävaltaa käytti kaikille jäsenille avoin kuntakokous.

Tosin kaikki eivät olleet päätösvaltaisia: loppututkinnon suorittaneet eivät saaneet osallistua päätöksentekoon, eivätkä ensimmäisen lukuvuoden opiskelijat.

Vuonna 1934 kokouksen päätösvaltaisuus edellytti kymmenen, ja neljää vuotta myöhemmin kahdenkymmenen äänivaltaisen jäsenen läsnäoloa. Vähimmäisrajan nosto heijasti opiskelijamäärän kasvua: kaksivuotiseksi tarkoitetun korkeakoulun aloittaessa opiskelijoita oli 60, mutta talvisodan kynnyksellä jo 197.

Jo ennen sotaa oli havaittu ongelma.

Mitä suuremmaksi ylioppilaskunta kasvoi, sitä vaikeampi oli saada kaikki opiskelijat tai edes enemmistö kiinnostumaan kunnan asioista.

Ennen sotia kokouksissa kävi parhaimmillaan yli puolet opiskelijoista. 1940-luvun jälkipuoliskolla määrä laski alle puoleen.

Kiinnostus tosin riippui sisällöstä. Suosittuja olivat kokoukset, joissa jaettiin kuntanauhoja, ja ne, joissa päätettiin johtopaikoista.

Yleensä toiminnan järjestäminen jäi kuitenkin pienen aktiivisen vähemmistön vastuulle.

”Kun kolmen ja puolen sadan joukosta ei tahdo löytyä hakemallakaan edes muutamaa kymmentä aktiivista kuntalaista, on järjestelmässä jotakin vikaa”, kirjoitti Mirjami Nikkilä toimikauttaan 1956–57 koskevassa historiikissaan. ”Joukkoomme mahtui monta, jotka jäsenmaksun maksettuaan nauttivat kunnan suomista sosiaalisista eduista ja kävivät Lozzin tanssiaisissa, mutta muuten tiesivät tuskin mitään kunnan toiminnasta.”

Syksyllä 1958 tapahtui merkittävä muutos.

Kasvatusopillisen korkeakoulun yhteyteen perustettiin filosofinen tiedekunta. Opiskelijamäärä kasvoi entisestään. Myös ylioppilaskunnan rakenne muuttui: kahta ryhmää erotti erilainen opiskelutahti. Kansakoulunopettajaksi valmistuttiin kahdessa vuodessa, mutta akateemisella linjalla aikaa kului enemmän. Rivijäsenten vieraantuminen ylioppilaskunnasta kasvoi.

Aktiiviset pohtivat ratkaisua. Mallia otettiin Helsingistä.

Vuonna 1960 kuntakokous nimitti ylioppilaskunnalle 40-jäsenisen edustajiston, jolle siirtyi ylin päätösvalta ylioppilaskunnan asioista.

Kun paine demokraattiseen päätöksentekoon kasvoi, edustajisto päätettiin valita avoimilla vaaleilla. Niin kävi ensimmäisen kerran 1964.

Tuolloin äänestysprosentti oli tasan 50.

 

KOLMENKYMMENEN PROSENTIN raja on kriittinen, sitä mieltä oli sosiologi Matti Parjanen. Hän kirjoitti niin tutkimuksessaan Ylioppilasradikalismi yhteiskunnallisena liikkeenä.

Jos äänestysaktiivisuus laskee alle tuon rajan, Parjanen muotoili, ei demokratia voi ylioppilaskuntien hallinnossa edustuksellisuuden kautta toteutua.

Tutkimus ilmestyi 1983.

Jo tuolloin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnassa oli sukellettu Parjasen määrittelemän rajan alle.

Vielä 1970-luvun alussa edustajistovaaleissa äänioikeuttaan käytti yli 60 prosenttia opiskelijoista.

Seuraavalla vuosikymmenellä tuli lasku.

Vuonna 1980: 29 prosenttia.

1981: 19,7.

Pohja saavutettiin 1982. Yhteensä 5 515 äänioikeutetusta uurnilla kävi 708. Äänestysprosentti oli 12,8. Pienimmillä vertausluvulla läpi mennyt edustaja sai vain neljä ääntä.

Kaikkien aikojen veltoimmat vaalit, kirjoitti Jylkkärin päätoimittaja Timo Harakka.

Sen jälkeen suunta oli ylöspäin, tosin ei merkittävästi.

1980-luvun lopusta 2000-luvun alkuun äänestysprosentti keikkui kahdenkymmenen tuntumassa.

 

 

MIKSI RIVIOPISKELIJAT ovat passiivisia? Pääsihteeri Harri Virta pohti syitä 1980-luvulla.

Yksi ehdotus: suomalainen ”turvavaltio”. Maailman moninaisten ongelmien rinnalla opiskelijoiden arkiset asiat tuntuvat vähäpätöisiltä.

Ja toinen: ei ole yhtä selkeää vihollista, jota vastaan passiiviset voisi mobilisoida. Kun ylioppilaskunta lähentyi henkisesti osaksi yliopistoa, myös vastakkainasettelu yliopiston hallinnon ja opiskelijoiden välillä hiipui.

Tai sitten: sekavuus. 1980-luvulla ylioppilaskunta kasvoi ja toiminta laajeni. Oli valiokuntia, ainejärjestöjä, yhdistyksiä, seuroja. Kaikilla ei ollut yhtä läheinen suhde JYYhyn kuin aktiivisimmilla. Monille ylioppilastalo oli ensisijaisesti Ilokivi eli ravintola- ja huvittelupaikka.

Entä tänä päivänä?

Tunnetaanko JYYtä? Ja sitä kautta edustajistoa?

Vaikea sanoa. Ei ole varmaa tietoa.

Jo 1990-luvun puolivälissä ylioppilaskunnan aktiivit selvittivät jäsentensä tietoja ja mielikuvia yhteisöstään. Tutkimuksen perusteella ongelma oli rivijäsenten tiedonpuute.

Nykyisinkin selvitetään, viimeksi keväällä 2021. Jäsenkyselyssä kartoitettiin yleistä mielikuvaa ylioppilaskunnasta ja sen palveluista. Vastaajia oli 437.

Kyselyssä ei kysytty edustajistosta. Sen sijaan JYYn toimintaan oltiin vastausten perusteella melko tyytyväisiä.

Mitä voi päätellä?

Periaatteessa ei mitään, sanoo Aleksi Murtojärvi. Hän on ylioppilaskunnan puheenjohtaja, ja JYYn hallituksen viime vuoden viestintävastaava.

Murtojärvi selventää: ”Ihmiset, jotka vastaavat jäsenkyselyihin tietävät kyllä, mikä JYY on. Lisäksi niihin vastaavat henkilöt, jotka avaavat ylioppilaskunnan uutiskirjeitä, mikä jo karsii osan opiskelijoista.”

On siis vaikea sanoa, kuinka tuttu JYY on varsinkin sellaisille opiskelijoille, jotka eivät vastaa kyselyihin tai muuten ole aktiivisia ylioppilaskunnan suuntaan.

Ja ennen kaikkea: ylioppilaskunnan päätöksenteko.

”Ja pahoin pelkään, että huomattavalle osalle juuri se on hämärän peitossa.”

Miten päätöksiä sitten tehdään?

 

”Ja pahoin pelkään, että huomattavalle osalle juuri päätöksenteko on hämärän peitossa.”

 

PROSESSIKAAVION VÄRISÄVY on vihreä. On viivoja, palkkeja, tekstiä.

Kaikki lähtee vasemmasta reunasta.

On asia, joka edustajiston tulee käsitellä perussäännön määräyksenä. Esimerkiksi budjetista päättäminen, ylioppilaskunnan hallituksen kokoonpano tai puheenjohtajiston valinta.

Tai sitten on aloite, joko JYYn jäsenen taikka edustajiston tai edustajistoryhmän tekemä.

Esimerkiksi marraskuussa 2020 Teemu Kovanen teki jäsenaloitteen Kortepohjan ylioppilaskylän asunnonvaihtomaksuista: pitääkö vuokralaisen maksaa, jos vaihtaa asuntoa Soihdun kohteiden välillä etenkin, jos muuttaa pois talon peruskorjauksen vuoksi.

Keskusteltuaan aloitteesta edustajisto lähetti sen hallitukselle toimenpiteitä varten. Maaliskuussa 2021 aloitetta käsiteltiin kokouksessa jälleen, ja palautettiin valmisteluun. Toukokuussa syntyi päätös: maksua ei peritä, mikäli vaihto johtuu esimerkiksi rakennuksen peruskorjauksesta, eikä silloin, jos asuntotyyppi vaihtuu.

Kaikille opiskelijoille avoimia kokouksia järjestetään lukuvuoden aikana tyypillisesti kerran kuukaudessa.

Kesto vaihtelee.

Ennätys lienee huhtikuulta 1962. Kokouksessa muun muassa täydennettiin luottamushenkilöiden paikat. Aloitettiin iltakahdeksalta, jatkettiin aamuneljään.

Nykyisin kesto on kuitenkin keskimäärin kahdesta neljään tuntia.

Mutta ei edaattorien toimi ole vain kokoustamista.

 

MITEN PALJON aikaa luottamustoimen hoitamiseen kuluu? Se on pitkälti itsestään kiinni: ottaako erilaisia vastuutehtäviä ja osallistuuko työryhmiin.

Voi osallistua parlamentaarisiin työryhmiin, joissa valmistellaan esimerkiksi liiketoimintasuunnitelmaa tai linjapapereita, joihin kirjataan JYYn viralliset poliittiset linjat, kuten mielipiteet opiskelijoiden toimeentulosta, yliopistojen toiminnasta tai Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:stä.

Voi myös hakea edustamaan ylioppilaskuntaa, esimerkiksi valtakunnallisten opiskelijaliittojen liittokokouksiin. Myös mahdollisten aloitteiden tekoon kuluu aikaa. Pitää kirjoittaa ja lobata muille edustajistoryhmille. Nyt syksyllä työtä voi kulua myös vaalijärjestelyihin; suunnitteluun, ehdokashankintaan, kampanjointiin.

Varsinaisten edustajiston kokousten lisäksi edustajistoryhmillä on omia kokouksia, samoin kuin ryhmien vastaavilla.

Mutta aivan olennaista edaattoreille on perehtyminen kokouksissa käsiteltäviin asioihin. Siksi on iltakouluja kerran, pari kuukaudessa. Ideana on saada tietoa päätettävistä asioista, kuulla asiantuntijoita. Voi keskustella ja kysellä.

Edustajistoryhmät painottavat usein, että vastuuta pyritään jakamaan tasaisesti.

Viime vuosina on kuitenkin havaittavissa, että iltakouluissa ja erilaisissa työpajoissa ryhmää edustavat usein samat henkilöt. Eivätkö kaikki edaattorit ole aktiivisia?

”Noh”, aloittaa Aleksi Murtojärvi.

”Tietysti puheenjohtajana toivoo, että kaikki edustajiston jäsenet olisivat yhtä aktiivisia. Elämäntilanteet ja jaksaminen ovat toki kaikille erilaisia, mutta edustajiston perustyöskentely ei kuitenkaan mielestäni vaadi kovinkaan paljoa.”

Toisaalta: luottamustehtävästä ei makseta palkkaa.

Edaattorit ovat myös demokraattisilla vaaleilla valittuja.

”Heillä on oikeus päättää, kuinka paljon osallistuvat.”

 

SYKSYN 1982 vaalitulos yllätti monet.

Perinteisesti äänestysprosentin romahdus oli suosinut poliittisia yhdistyksiä. Silloin kuitenkin kävi toisin: ensimmäistä kertaa 1960-luvun jälkeen edustajistoon nousi Jyväskylässä sitoutumaton enemmistö, kun kolme uutta ryhmittymää – Kulttuurin tuki ja turva, Se siitä ja Honkaliitosta, sekä Puolue – saivat 22 paikkaa. Samoissa vaaleissa kokoomuslainen Tuhatkunta sai perinteiset yhdeksän paikkaa, kristilliset viisi, ja sekä kommunistit että sosiaalidemokraatit kaksi.

Suunta jatkui läpi 1980-luvun: poliittiset järjestöt menettivät otetta rivijäsenistä.

Samaan aikaan syntyi uusia ryhmiä, ja rivijäsenten valinnanvara vaaliuurnilla kasvoi.

Pienimuotoisimmillaan epäperinteiset ryhmittymät olivat yhden ehdokkaan liikkeitä, joita masinoitiin kavereiden tuella. Ne saattoivat myös keskittää tarmonsa yhden asian edistämiseen kuten kortepohjalaisten edunvalvontaa ajava Kyläpuolue.

Aina edustajistopaikasta ei kisattu verissä päin, niin ryhmien nimistä voisi päätellä. Syksyn 1986 vaaleissa Vaarallisten mutanttien 13 ääntä ei kantanut edustajistopaikkoihin saakka. Nimi-ilmiö ei toki ollut uusi: kun vuoden 1962 vaaleihin ilmoittautui Rakentavien voimien vaaliliitto, vastapainoksi muodostettu liittouma listautui Rakentavampien voimien vaaliliittona.

Rajanveto puoluepoliittisten ja sitoutumattomien ryhmien välillä oli kuitenkin hankalaa. Oli nimittäin ryhmittymiä, kuten vasemmistolaisvihreästi esiintynyt Reunioni, joilla oli aatteellisia yhteyksiä poliittisten puolueiden näkemysten kanssa.

Entä nykyisin?

Syksyn 2019 vaalien jälkeen edustajistossa valtaa on pitänyt kahdeksan ryhmää. Yhden paikan erolla enemmistö on sitoutumattomia, niin sanottuja järjestöpohjaisia.

Listoja on kolme: Pörssi & Dumppi (10 paikkaa), Alvarin unioni (6 paikkaa) ja Luonnontieteilijät (5 paikkaa).

Puoluepoliittisia listoja ovat puolestaan JYYn vihreät opiskelijat (8 paikkaa), Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto (5 paikkaa), Opiskelevat kokoomuslaiset (4 paikkaa), Jyväskylän keskustaopiskelijat (2 paikkaa) ja JYYn demariopiskelijat (1 paikka).

Juuri puoluepoliittisuus on Jyväskylässä silmiinpistävää. Se nousee esille enemmän kuin muissa ylioppilaskunnissa.

Se voi myös vaikuttaa äänestysintoon, niin Murtojärvi uskoo. Voi tulla ”broilerinlämpiö-ilmiö”.

”Monet saattavat ajatella, että edustajistossa poliittiset broilerit larppaavat ja hakevat näkyvyyttä, vaikka ei se ihan niin ole.”

Ja ei siinä olisi mitään väärää, sinänsä, Murtojärvi jatkaa.

”On myös hyvä, että voimme tarjota mahdollisuuden kokeilla yhteisiin asioihin vaikuttamista.”

Ajatus puoluepoliittisuudesta voi kuitenkin etäännyttää, tuntua riviopiskelijalle vieraalta. Ai edustajistoon politikoimaan, ei kiitos!

Ja lisäksi, jos ajattelee kehitystä muutoin, on kiinnostus demokratiaa toteuttavaan politiikkaan laskenut, Murtojärvi sanoo.

Myös yhteiskunnallisten vaalien äänestysprosentti on laskenut.

 

 

TUOMO YLI-HUTTULA syytti valtion hallintoa.

Vuonna 1985 JYYn puheenjohtajana toimineen Yli-Huttulan mielestä opiskeluajan lyhentämiseen tähdänneen uudistuksen tavoite oli tukahduttaa opiskelijoiden yhteiskunnallinen toiminta.

”Valtiovalta pelkää opiskelijoita, koska nehän ovat tunnetusti radikaaleja”, hän sanoi. ”Opiskeluputkessa olevan ihmisen on hankalaa olla yhteiskunnallisesti aktiivinen.”

Opintojen nopeatempoisuutta käytettiin myös argumenttina, kun edustajisto pohti toimikautensa pidentämistä. Alun perin kausi oli yksivuotinen.

Pidentämisestä alettiin kuitenkin keskustella jo 1970-luvun lopulla. Toiveena oli pitkäjänteisyys. Lisäksi useissa muissa ylioppilaskunnissa oli siirrytty kaksivuotiskauteen. Tampereella uudistus säästi rahaa, kun jokavuotiselta vaaliruljanssilta vältyttiin.

Epäilijöitä kuitenkin löytyi, näkyväthän väenvaihdokset jo yksivuotisen kauden aikana, usein kolmannesta kokouksesta alkaen.

Tai jo aiemmin.

Tammikuussa 1999 Riku Ylöselle myönnettiin ero hänen omasta toiveestaan jo ensimmäisessä istunnossa. Syyksi Ylönen ilmoitti ”pitovaikeudet” – hänen oli vaikea pitää edustajistosta.

Kaksivuotiskaudesta äänestettiin pitkin etenkin 1990-lukua, ja se sai aina taakseen niukan enemmistön. Ei riittänyt: muutos vaati vähintään 75 prosentin tuen.

Lopulta niin kävi, vuonna 2002. Seuraavan vuoden syksynä JYYlle valittiin ensimmäistä kertaa edustajisto kaksivuotiskaudelle.

Sen jälkeen opiskeluaikaa on rajoitettu, ja tukikuukausien määrää nipistetty.

Tahti on siis kiristynyt.

Ehtiikö silloin ottamaan ylimääräisiä tehtäviä hoidettavaksi?

Tai jaksaako?

Pitkittynyt koronapandemia on tutkitusti lisännyt opiskelijoiden uupumusta.

Viime vuonna JYYn hallitushakua jouduttiin jatkamaan, koska hakijoita oli vähän. Tänä syksynä opiskelijaedustajien paikkojen hakuaikaa pidennettiin.

Toisaalta syksyllä 2020 järjestetyissä Helsingin ja Tampereen yliopistojen ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli miltei sama kuin kaksi vuotta aiemmin.

Paljon on kiinni ehdokashankinnasta.

Ja se taas riippuu siitä, kuinka kiinnostavaksi edustajiston toiminta koetaan.

 

MIKÄ EDUSTAJISTOSSA sitten on tärkeää?

Muun muassa sitä Jylkkäri kysyi nykyisiltä edaattoreilta. Lehti lähetti edustajistoryhmien ryhmävastaaville sekä JYYn sivuilla ilmoitetuille ryhmien yhteyshenkilöille sähköpostia ja pyysi välittämään haastattelupyynnön ryhmien jäsenille. Kysymykset koskivat edustajistotoimintaa sekä vaaleja.

Yhteensä kuusi edaattoria vastasi. Heitä olivat Alvarin unionin puheenjohtaja Topias Peltonen sekä toisen kauden Nikolas Bursiewicz, JYYn vihreiden ryhmävastaava Emmi Pelkonen, sekä Jyvivan ensimmäisen kauden Meri Kärkkäinen ja toisen kauden Ira Vainikainen. Luonnontieteilijöiden ryhmän yhteyshenkilö Jyri Kohvakka taas vastasi koko edustajistoryhmän puolesta, syntyperäisenä savolaisena savon murteella – ee kae haettoo?;)

Jokaisen vastanneen mielestä vaalien äänestysprosentti on liian matala, ja sitä pitää nostaa.

”Ei pelkästään legitimiteetin vahvistamisen takia, mutta luultavasti se lisäisi myös edustajien aktiivisuutta ja esimerkiksi hallitusvastuuseen pyrkivien määrää”, kertoi esimerkiksi Topias Peltonen.

Jylkkäri kysyi edaattoreilta myös, miksi he lähtivät ehdolle.

Osa kertoi halunneensa saada ainejärjestölleen paremman edustuksen JYYn päätöksentekoon. Useimmat sanoivat myös halunneensa osallistua ylioppilaskunnan toimintaan ja päästä konkreettisesti vaikuttamaan opiskelijoiden asioihin.

Varsinkin kun kaikki ylioppilaskuntaa ohjailevat linjaukset menevät edustajiston päätännän kautta, totesi Jyri Kohvakka, ja ”sempä takia tiellä istuttaan ja huastellaan”.

”Edari on tärkeä foorumi, jossa eri pääaineiden opiskelijat voivat keskustella keskenään opiskelijayhteisömme kehittämistä”, vastasi Nikolas Bursiewicz.

Ira Vainikainen kuvasi edustajistoa tärkeäksi kasvamisen paikaksi, jossa sai tukea yhteisöltä, sekä mahdollisuuden oppia, kerätä itsevarmuutta ja löytää suuntaa tulevaisuudelle.

Kaikkien vastanneiden mielestä edustajistoa tulisi myös kehittää.

Esimerkiksi Emmi Pelkosen mukaan ongelma on usein, että ajankohdat ja deadlinet tulevat liian lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi edustajisto ei ole saavutettava kansainvälisille opiskelijoille, koska kokousmateriaalit ovat vain suomeksi.

Vastauksissa korostui etenkin perehdyttämisen tarve. Vaikka sitä on kehitetty kuluvan vuoden aikana, enemmän pitäisi tehdä.

Lisäksi vastauksissa toistui toive edustajiston paremmasta näkyvyydestä.

Sitä pitäisi lisätä. Mutta kuinka?

 

”Toisaalta tämä on demokratia. On myös valinta olla äänestämättä.”

 

PERIAATTEESSA VOI vaikea olla huomaamatta edustajistovaaleja.

Niitä mainostetaan JYYn sosiaalisen median kanavissa. Instagramissa, Facebookissa, Twitterissä.

Tänä syksynä pyritään ”provosoimaan”, herättämään kiinnostusta räikeämmällä viestinnällä. JYYn sosiaalisen median julkaisuissa Game of Thronesin hahmo Ned Stark huutaa puhekuplassa: Onpa paskat mielipiteet! tai Onpa paska äänestysprosentti!

Vaaleja mainostetaan syksyn aikana myös eri kampusalueiden ja Kortepohjan sähköisissä infotauluissa.

On julisteita ja pöytäkolmioita, ehkä vaalikojujakin.

Mainonnasta on sovittu myös MyJYU- ja FrankApp -sovelluksissa.

Viesti pyritään saamaan läpi ainejärjestöjen kautta, ja lisäksi itse edustajistoryhmät markkinoivat vaaleja omissa kanavissaan. Edaattoreita kannustetaan kertomaan paitsi sosiaalisessa mediassaan, myös kasvotusten kavereilleen, mikä edustajisto on ja minkä takia se on olemassa.

Tärkein ylioppilaskunnan viestintäkanava on kuitenkin Jyytiset, viikoittain noin 12 000 opiskelijalle lähetettävä sähköinen uutiskirje.

Mutta kuinka monet vaalimainonta lopulta tavoittaa?

Ei voi tietää varmaksi.

Yliopisto-opiskelijat ovat moninainen joukko. Suuri osa suorittaa opintonsa ilman osallistumista muuhun opiskelijaelämään tai -toimintaan. Heitä on haastava tavoittaa viestinnällä.

Syy voi olla osallisuuden tunteen puuttuminen. Koetaan, että vaaleilla ei ole mitään väliä.

Aleksi Murtojärven mielestä on harmi, että äänestysprosentti on matala.

”Mutta toisaalta tämä on demokratiaa.”

”On myös valinta olla äänestämättä.”

 

KUINKA EDUSTAJISTO olisi haluttavampi? Sitä on pohdittu vuosikymmenet.

Vuonna 1998 Pörssi & Dumppi ehdotti, että kokouksiin osallistumisesta saisi opintoviikkoja, harjoiteltiinhan niissä kokoustekniikkaa ja puheviestintää.

Asia eteni: saman vuoden syksynä kolme tiedekuntaa – humanistinen, matemaattis-luonnontieteellinen ja kasvatustieteellinen – myönsi 1–2 opintoviikkoa luottamustehtäviä hoitaville.

Samana vuonna tehtiin toinenkin ehdotus.

Poikkitieteilijät esitti kokouspalkkioiden käyttöönottoa, tosin ei konkreettisesti rahaa. Ryhmän mukaan kokouksessa alusta loppuun istuneille voisi antaa Ilokiven ruokalippuja.

Ehdotus sai edustajistossa kannatusta, ja se oli halukas ottamaan käyttöön jonkinlaisen palkkiojärjestelmän.

Mutta millaisen?

Eräs edaattori sanoi tyytyvänsä kahviin ja teehen sekä ajoittaiseen saunomismahdollisuuteen.

Toinen taas olisi halunnut lämpimän aterian ennen kokousta, koska ”nälkäisenä on mahdoton keskittyä ajattelemaan poliittisesti”.

Lopulta löytyi ratkaisu.

Edustajistolle tarjottiin kokousten aluksi sämpylät.

 

▸ Lähteenä käytetty muun muassa Marko Lambergin teosta Nuoruus ja toivo – Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1934–2003 (2004), sekä Jylkkärin lehtiarkistoa. Lisäksi on haastateltu JYYn viestintäasiantuntija Teemu Rahikkaa.

  1. Alumni

    Onko tosiaan näin, että 2015 ja 2013 vaaleissa äänestysprosentti alkoi numerolla 2 eikä 3?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.