Korkeakouluja on vallattu ympäri Suomea – Soitimme akatemiaprofessori Pasi Ihalaiselle ja kysyimme, millaiseen historialliseen jatkumoon valtaukset asettuvat
Jylkkäri soittaa ihmisille ja kysyy kysymyksen.
28.9.2023
Jylkkäri soittaa ihmisille ja kysyy kysymyksen.
28.9.2023
Myös Suomessa opiskelijat ja tutkijayhteisöt ovat toivoneet muun muassa opetuksen dekolonisoimista.
17.8.2023
Vaikka ikävät puheet ja teot ovat kohdistuneet etenkin ainejärjestö Pörssin jäseniin, samanlaisia asenteita on myös muiden ainejärjestöjen jäseniä kohtaan, sanoo ylioppilaskunnan puheenjohtaja.
13.8.2023
Valmennuskurssit ovat Jyväskylän yliopiston opiskelijavalintojen palvelupäällikkö Heta Kosken mukaan "ikuisuusaihe".
22.3.2023
Perheellisiä opiskelijoita ei huomioida kovin hyvin Jyväskylän yliopistossa eikä ylioppilaskunnassa, kirjoittaa Siiri Muhonen.
28.11.2022
Rasismi ilmenee yliopistossa ja yliopistoyhteisössä monin eri tavoin. Rasismia kokeneiden mielestä oma instituutio ei tee tarpeeksi ongelmien ratkaisemiseksi.
3.10.2022
Yliopisto on saanut viime vuodessa muutaman ilmoituksen rasismiepäilystä.
3.10.2022
Ylistönrinteen kampuksen peruskorjaus- ja muutoshankkeen oli tarkoitus alkaa vuonna 2020. Toisin kuitenkin kävi.
5.11.2021
Yliopisto hakee 28 toinen toistaan mälsemmän nimen joukosta uutta nimeä kirjastolleen, mutta nimiehdotuksista ei löydy sen enempää funktionaalisuutta kuin aitoa rohkeuttakaan.
17.11.2020