Yliopisto

Yliopistojen henkilöstöjärjestöiltä lakkovaroitus

Lakkovaroituksella henkilöstöjärjestöt pyrkivät edistämään paikalleen jämähtänyttä neuvottelutilannetta.

Uutiset

13.2.2018

Rakkaus syttyy yliopistolla

Moni opiskelija on löytänyt kumppaninsa Jyväskylän yliopistosta. Yliopiston on sanottu ohjaavan nuoria pareiksi kuin aatelisten tanssiaiset. Kolme eri vuosikymmeninä toisensa tavannutta paria kertoo tarinansa.

Kampuksella

4.12.2017

Kun duunarin poika opintielle lähti – Vanhempien koulutustausta vaikuttaa siihen, kuka päätyy yliopistoon

Sanotaan, että Suomessa kaikilla on samat mahdollisuudet opiskella. Silti korkeakouluun päätyy enemmän korkeakoulutettujen kuin työväenluokkaisten lapsia. Duunariperheestä ponnistaneelle Samuli Kinnuselle yliopistomaailma näyttäytyy edelleen vieraana.

Ilmiöt

13.11.2017

Helppoa rahaa! – Jylkkäri listasi neljä tapaa tienata yliopistolla

Yliopistolla on monia mahdollisuuksia tienata rahaa opintojen ohella.

Helpotus

29.8.2017

Koirien rapsuttaminen houkutteli ihmisiä jonoksi asti

Opiskelijoiden henkisestä hyvinvoinnista ja opiskeluongelmista on puhuttu paljon viime aikoina. Yksi ratkaisu ongelmiin voisi olla koirakahvila.

Uutiset

4.5.2017

Siirry takaisin sivun alkuun