Yliopisto

Pysäköinti yliopistolla muuttui maksulliseksi

Pysäköinti on hinnoiteltu halvemmaksi yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Uutiset

14.3.2024

Pienen pienet hiukkaset

Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksessa on tutkittu kaksikymmentä vuotta hiukkasia, joita ei näe paljain silmin. miksi?

Ilmiöt

1.3.2024

Viron presidentti vieraili yliopiston päärakennuksella

Jyväskylän ylioppilaslehti kysyi Viron presidentti Alar Karikselta muun muassa hänen näkemyksiään tutkimuksen merkityksestä rauhantyölle.

Uutiset

14.2.2024

Taidekritiikki: Katse menneessä

Muotokuvassa Jyväskylän yliopiston entisen rehtorin Keijo Hämäläisen pää on kääntynyt vasemmalle, kirjoittaa kriitikko Akseli Ekola.

Kulttuuri

13.2.2024

Jyy allekirjoitti kirjeen, jossa yliopistoa vaaditaan lopettamaan yhteistyö israelilaisyliopiston kanssa – edustajistoryhmiltä risuja käsittelystä

Rehtori Jari Ojalan mukaan Jyväskylän yliopisto tekee Bar-Ilan yliopiston kanssa yhteistyötä osana laajempaa opiskelijaverkostoa, sekä muutaman yksittäisen tutkimuksen osalta.

Uutiset

9.2.2024

Rasismin tai antirasismin käsittely yliopisto-opetuksessa on vähäistä – ”Huolestuttavaa”

Myös Suomessa opiskelijat ja tutkijayhteisöt ovat toivoneet muun muassa opetuksen dekolonisoimista.

Uutiset

17.8.2023

Eri ainejärjestön jäsenille naureskelua on pidetty hyväksyttävä ”vitsailuna”, mutta nyt ilkeisiin puheisiin ja tekoihin halutaan puuttua ylioppilaskunnassa

Vaikka ikävät puheet ja teot ovat kohdistuneet etenkin ainejärjestö Pörssin jäseniin, samanlaisia asenteita on myös muiden ainejärjestöjen jäseniä kohtaan, sanoo ylioppilaskunnan puheenjohtaja.

Uutiset

13.8.2023

Aalto-yliopistoon hakeva saatetaan hylätä, jos hän on käynyt valmennuskurssilla – Jyväskylässä vastaavaa muutosta ei suunnitella

Valmennuskurssit ovat Jyväskylän yliopiston opiskelijavalintojen palvelupäällikkö Heta Kosken mukaan "ikuisuusaihe".

Uutiset

22.3.2023

Kommentti: Perheellisten opiskelijoiden asemaa tulisi kohentaa yhteistyössä

Perheellisiä opiskelijoita ei huomioida kovin hyvin Jyväskylän yliopistossa eikä ylioppilaskunnassa, kirjoittaa Siiri Muhonen.

Mielipiteet

28.11.2022

Siirry takaisin sivun alkuun