Opiskelu

Kun noppia ei kerry – Moonan ja Teron tutkinnot viivästyivät vuosikausia, kun opintopisteet jäivät vähiin

Opetusministeriön arvion mukaan noin 30 000 yliopisto-opiskelijaa suorittaa lukuvuoden aikana hyvin vähän tai ei ollenkaan opintopisteitä. Ongelmat terveydessä, taloudessa ja ihmissuhteissa syövät motivaatiota.

Uutiset

29.10.2018

Opiskelijoiden sairausloman taustalla usein masennus – määrät kasvaneet runsaasti reilussa vuosikymmenessä

Opiskelijoita on sairauslomalla huomattavasti enemmän kuin 14 vuotta sitten. Sairauspäivärahaa nostavat opiskelijat ovat useimmiten pitkään poissa tavallisista opinnoista.

Uutiset

29.10.2018

”Kun nuori sanoo haluavansa lääkäriksi, häntä ei auta se, että hänet laitetaan harjoitteluun jonnekin autokorjaamolle” – Maahanmuuttajan tie korkeakouluun on usein vaikea, vaikka opiskeluhaluja olisi

Harva maahanmuuttajataustainen nuori päätyy yliopistoon. Pakolaisina Suomeen tulleet Jassin Rezai ja Emmanuel Sibomana haluavat, että maahanmuuttajanuorten tie korkeakouluun olisi helpompi kuin heillä.

Ilmiöt

3.9.2018

Helppoja kursseja opintopisteitä kaipaaville – Nämä nopat ehdit vielä tehdä

Lukuvuoden loppu häämöttää jo. Jos opiskeluvuosi ei ole sujunut odotusten mukaisesti, tilanteen ehtii vielä korjata. Kokosimme listan kursseista, jotka ehtii vielä suorittaa ennen lukuvuoden loppua, suhteellisen vähällä vaivalla.

Helpotus

23.4.2018

Gallup: Mitä mieltä olet videoluennoista?

Yhä useampi luento videoidaan ja tallenteen voi katsoa kotona. Kyselimme opiskelijoiden näkemyksiä etäluennoista.

Gallup

23.4.2018

Pian pääsee opiskelemaan koirakavereiden kanssa: Jyväskylän yliopistossa alkaa kaveri- ja lukukoiratoiminta

Kaveri- ja lukukoiratoiminnalla pyritään helpottamaan opiskelustressiä ja auttamaan esimerkiksi kielten opiskelussa.

Uutiset

23.4.2018

Videoluennot yleistyvät vauhdilla – Tuovat joustavuutta opiskeluun ja opettamiseen, mutta vuorovaikutus jää uupumaan

Videoluennot ovat vakiinnuttaneet asemansa yliopisto-opetuksessa, ja opiskelu sujuu nykyään vaikka kotisohvalta käsin. Videoiden etäkatselussa on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa.

Uutiset

23.4.2018

Lievitystä stressiin luonnosta – Haukanniemen ulkoilualue tarjoaa opiskelijoille pakopaikan arjesta

Luonnossa liikkumisen tiedetään kohentavan elämänlaatua ja viheralueen lähellä asumisen jopa vähentävän sairauksia. Vuoden alussa Jyväskylä sai kuusi uutta luonnonsuojelualuetta, joista yksi on aivan ylioppilaskylän vieressä.

Helpotus

26.3.2018

Siirry takaisin sivun alkuun