Opiskelu

Kielten opiskelu on vähentynyt

Ilmiötä selittävät muun muassa koulutuspoliittiset uudistukset.

Uutiset

6.2.2024

Ulkomaan vaihtojen määrä on vähentynyt – Mikä vaikuttaa päätökseen lähteä?

Vaihtoon lähtevien määrään vaikuttaa muun muassa se, miten korkeakouluissa puhutaan vaihto-opiskelusta.

Ilmiöt

24.11.2023

Kommentti: Vaihto-opiskelu voi olla myös vaan ”ihan okei”

Kuten moni asia elämässä, opiskelijavaihto ei ole mustavalkoista. Huippukokemusten ja kamaluuksien väliin jää suuri harmaa alue, josta puhutaan vähemmän, kirjoittaa Lauri Niemelä.

Mielipiteet

31.10.2023

”Jos en olisi itse tukien piirissä, en pystyisi opiskelemaan” – Jyväskylän yliopiston vallanneet opiskelijat vaativat hallitusta perumaan suunnittelemansa leikkaukset

Opiskelijat valtasivat Jyväskylän yliopiston päärakennuksen maanantain puoliltapäivin. Yliopiston johto antaa tukensa valtaajille.

Uutiset

25.9.2023

Yhden opintopisteen työpanos on noin 27 tuntia, mutta opintopisteitä voi suorittaa verkkokursseina myös alle tunnissa

Teoriassa opiskelija saa yliopistokurssin suoritettuaan kurssin työmäärää vastaavan määrän opintopisteitä. Aina opintopisteet eivät kuitenkaan vastaa työmäärää.

Ilmiöt

23.8.2023

Yliopistojen todistusvalinta uudistuu – Tavoite on varmistaa, etteivät lukion ainevalinnat rajoita liikaa mahdollisuuksia hakea eri aloille

Luonnoksessa esitetään, että todistusvalintaa selkeytetään vähentämällä eri pistetaulukoiden määrää.

Uutiset

25.4.2023

Pääkirjoitus: Heidän pitäisi tietää, mitä ovat tekoälyllä tekemässä

Tarvitaan sekä poikkitieteellistä osaamista tekoälystä, että ymmärrystä siitä, miten tekoäly toimii, kirjoittaa Oona Komonen.

Mielipiteet

30.3.2023

Tekoälyn käyttö opinnoissa on lisääntynyt – Mihin kaikkeen opetettu kone pystyy?

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu sallii tekoälyn hyödyntämisen opinnoissa. Kaikissa korkeakouluissa tekoälyyn ei suhtauduta yhtä myönteisesti.

Ilmiöt

27.3.2023

Aalto-yliopistoon hakeva saatetaan hylätä, jos hän on käynyt valmennuskurssilla – Jyväskylässä vastaavaa muutosta ei suunnitella

Valmennuskurssit ovat Jyväskylän yliopiston opiskelijavalintojen palvelupäällikkö Heta Kosken mukaan "ikuisuusaihe".

Uutiset

22.3.2023

Siirry takaisin sivun alkuun