Tatu Vornanen

Noppia verkosta: käteviä kursseja koronakaranteenin keskellä

Jyväskylän yliopisto tiedotti lauantaina 14.3. lopettavansa kaiken kontaktiopetuksen 16.– 22.3. välisellä ajalla. Opiskelijoille lähetetyssä sähköpostiviestissä kerrotaan myös, että kaikki yhteiset opiskelutilat ja tietokoneluokat suljetaan välittömästi.

Uutiset

17.3.2020

Vaihto-opiskelijan korona-selviytymisopas

Jyväskylän yliopisto perui opiskelijavaihdot kesäkuun loppuun saakka ja kehottaa kaikkia ulkomailla olevia opiskelijoita palaamaan. On mahdollista, että vaihdosta palaavilta peritään "liikaa" maksettua asumislisää takaisin.

Uutiset

13.3.2020

Ainejärjestötilojen epäreilu tilanne

Ainejärjestötilojen suhteen nallekarkit eivät ole menneet tasan. Neliöitä on jaettu omituisen logiikan mukaan ja rakennusten aukioloajat rajoittavat jo valmiiksi kortilla olevien tilojen käyttöä.

Uutiset

2.3.2020

Top-3 paskat kotiseudut: ”Mä en ollu enää missää Kansasis”

Kolmenkymmen elinvuoteni aikana olen ehtinyt asua kymmenellä eri paikkakunnalla. Luonnollisesti näiden joukossa on ollut kyliä ja kaupunkeja, jotka vielä vuosienkin jälkeen aiheuttavat pahaa mieltä ja painajaisia. Tässäpä siis paskimmat kotiseutuni:

Mielipiteet

27.1.2020

Ilokivellä ilmastohyvityksiä voi maksaa tulevaisuudessakin

Antero Vartian luotsaama päästöhyvityksiä tarjoava Compensate-säätiö joutui poliisihallituksen syyniin arpajaislain tulkinnan takia.

Uutiset

27.1.2020

Voimaa, nopeutta, lepakkovuoroja

Marginaalista ponnistava roller derby on Jyväskylässä pienen, mutta sitäkin aktiivisemman harrastajaporukan käsissä. Jyväskylässä myös kilpaillaan muita joukkueita vastaan: seuraava turnaus pelataan 25.1.2020 Gradian Viitaniemen D-salissa. Turnauksessa pelataan kaksi suomenmestaruussarjan ja yksi divisioonatason peli.

Uutiset

24.1.2020

Allerginen toimittaja kissojen vieraana – tämä ei ole mikään musikaali

Unkarista Suomeen paennut toimittaja perusti Jyväskylään kissojen valtakunnan. Kissakylän tarkoitus on olla rentouttava turvasatama kiireisille ihmisille.

Uutiset

10.1.2020

Ernomasta erotiikkaa

Sastamala on ittesänsä iänkaikkisev vanha nimi kivikaurelta ja meinaa jotaij pirum likasta lätäkköö.

Mielipiteet

1.4.2019

Siirry takaisin sivun alkuun