”Siis onko sulla kissoja kotona?”, farmaseutti kysyy hieman hölmistyneenä. Vastaan, että ei ole. Olen vain sattumoisin pahasti allerginen ja matkalla kissakahvilaan.
Yliopistonkadulla muutaman kuukauden toiminut Kissakylä on herättänyt monen talviloskassa liukastelleen huomion. Kyseessä on eräänlainen kissakahvilan, kissamuseon ja kissaoleskelutilan risteytys. Olen kärsinyt koko elämäni kissa-allergiasta, joten olen luonnollisesti innoissani päästessäni tutustumaan juuri tämän kyseisen yrityksen toimintaan.
Moni lapsuuteni viikonloppuvierailu kissakotitalouksiin päättyi tukkoiseen nenään ja kiinni muurautuneisiin itkuisiin silmiin. Olen kyllä aina pitänyt kissoista. Siinä mielessä allergia on ollut elämäni suurimpia tragedioita.
Kun kuvaajan kanssa saavumme Kissakylän ovelle, toivon koko sydämeni kyllyydestä, että farmaseutin valitsema allergialääke olisi tarpeeksi potenttia. Tämä tulisi tuskin olemaan mikään iloinen Broadway-musikaali, jossa kissapukuiset näyttelijät vääntelehtivät ja ilmeilevät kalliissa lavasteissa.
Valmistaudun pahimpaan. Mutta tänään onni, voima sekä uudet ja vanhat jumalat ovat puolellani, sillä ovi on lukossa. Hahaa, kissamayhem on peruttu! Tai niin minä luulen, kunnes ystävällisen näköinen mies tulee avaamaan oven ja toivottaa meidät tervetulleiksi.
Ei kai tässä auta muu, kun laskeutua rappuset kellaritasossa sijaitsevaan tilaan. Kissojen valtakunnassa noudatetaan siisteyttä, joten kengät riisutaan jalasta ja takki asetellaan nätisti naulakkoon.
Neljä uteliasta silmäparia katselee minua. Suhtaudun epäilevästi lähestyviin felis catuksiin. Voin jo lähes tuntea, kuinka allergeenit käynnistävät immunologisen vastareaktion syvällä nenäonteloideni karvaisissa syvyyksissä.
Ystävällisen näköinen mies on paikan omistaja Janos Nacsa. Istuudumme sohvalle keskustelemaan kissoista ja ehkä vähän elämästäkin. Taustalla nakuttava itäeurooppalainen reggae luo vähintäänkin mielenkiintoisen tunnelman jo ennestään ajatuksia herättävälle asetelmalle.
Unkarilaisesta Nacsasta tuli jyväskyläläinen kissakahvilayrittäjä monen mutkan kautta. Vaimon työ vei Suomeen, mutta miehen kielimuuri kohosi työnhaun tielle. Kotimaassaan hän työskenteli toimittajana, mutta politiikasta ja Unkarin nykyisestä tilanteesta hän ei kuitenkaan halua keskustella. Aiheesta kysyttäessä Nacsa pudistelee päätään ja huokaa hiljaa.
Kissakylän hallintomuotona on vankkumaton autokratia
Keskustelemme osin suomeksi, osin ilmein ja elein. Huomaan Nacsan käyttävän samanlaista verbaalisen ja non-verbaalisen kommunikaation metodia Kissakylän asukkaiden kanssa. Meitä molempia askarruttaa mitä kissat oikein ajattelevat. Nämä eläimet pystyvät kyllä viestittämään ihmisille perustarpeistaan kuten nälästä, hellyydenkaipuusta tai kivusta. Syvempää ymmärrystä karvaisten ystäviemme sielunelämästä emme ole vielä saavuttaneet.
Janos Nacsa ei halunnut perustaa vain pelkkää kissakahvilaa. Niitä kun oli joka kaupungissa. Ensisijaisena ideana oli luoda rento tila ja kissateemainen museo. Kerran eräs asiakkaista olikin kutsunut Kissakylää olohuoneeksi, toteamus jonka voin henkilökohtaisesti allekirjoittaa. Tässä tilassa on kieltämättä jotain kodinomaista ja mieltä lämmittävää.
Museon ajatusta taas edustavat seinällä roikkuvat kymmenet kissa-aiheiset postikortit, joita ihmiset ovat lähettäneet ympäri maailmaa Mansaaria ja Malesiaa myöten.
Söpöstä nimestään huolimatta Kissakylän hallintomuotona on vankkumaton autokratia. Eläinten kiistattomana johtajana toimii 5-vuotias uroskissa Simba. Kuten kaikki kunnon itsevaltiaat, myös tässä tapauksessa vallan taakka ja loistelias elämä näkyvät pienenä vatsanseudun pöhöttyneisyytenä, mutta uljas kissaeläin kantaa kilonsa kunnialla. Seuraavana vallanperimysjärjestyksessä on Simban sisko Nala. Eräänlaista poliittista eliittiä siis hänkin.
Sisarusten lisäksi kissavaltiossa asustaa kaksi vielä nimeämätöntä naaraspuolista pentua. Pienistä erimielisyyksistä huolimatta kaikki tulevat kuitenkin toimeen keskenään hyvin, eikä coup d’etat ole tällä hetkellä kovinkaan todennäköistä. Täällä vallitsee toivo, rauha ja yhteisymmärrys. Kunpa ihmisetkin osaisivat elää kuten nämä söpöt nelijalkaiset.
Kissat ovat itsenäisiä, itsepäisiä ja ilmeisen ylpeitä otuksia
Olen jo hieman hämilläni, sillä koko vierailun aikana en ole kokenut ainuttakaan allergista oiretta. Joko olen syönyt koko ikäni vääriä lääkkeitä tai alan olemaan jo liian vanha kissa-allergiallekin. Seuraavaksi varmaan kaljuunnun.
Kissat ovat itsenäisiä, itsepäisiä ja ilmeisen ylpeitä otuksia. Ne toimivat täysin omilla ehdoillaan, eikä niitä voi pakottaa yhtään mihinkään. Tämä seikka tuli ilmeisen selväksi, kun koitimme yhdessä kuvaajan kanssa toteuttaa mitä hienoimpia visioita ja kuvakomposaatioita. Itse tyydyn räpsimään kuvia hauskoilla Instagram-filttereillä höystettynä.
Seuraavaksi löydän itseni lattialta kömpimästä, päästelemässä kissaääniä. Yritän houkutella arkoja pentuja luokseni. Kisshh, kisssh, tule tänne näin. Jostain syystä tästä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä. Katit eivät tunnu olevan kovin vakuuttuneita suhuässistäni.
Vasta kämmeneltäni tarjoilemat makupalat herättävät karvaturrien mielenkiinnon. Kehräys ja hiekkapaperimaisten kielten lipitys pystyisivät luultavasti sulattamaan paatuneimmankin murhamiehen pakastepizzan lailla jäätyneen sydämen.
Kissojen seurassa voisi viettää vaikka kokonaisen päivän. Stressi on tiessään, mieliala on yllättävän positiivinen, enkä joudukaan kärsimään koko loppupäivän kestävästä pärskimisestä. Raskain sydämin jouduimme kuitenkin jättämään kissavaltion lukuisine raapimispuineen ja leluhiirineen.
Lähtiessämme Janos Nacsa taikoo jostain esiin kissa-aiheisen ennustuskorttipakan ja käskee valitsemaan. Vedän pakasta summamutikassa yhden laminoidun kortin. Kortissa lukee kuudella eri kielellä sana vierailu.
”Odottamaton vierailu, ei voi koskaan tietää kuka tulee käymään”, Nacsa toteaa iloisesti.
Rinnassani on outo tunne, että ehkä vielä jonain päivänä tulen uudestaan valtiovierailulle uljaaseen kissavaltioon.