Ei hakutuloksia.

Teksti Tatu Vornanen Kuvat Tuukka Tervonen

Vaihto-opiskelijan korona-selviytymisopas

Jyväskylän yliopisto perui opiskelijavaihdot kesäkuun loppuun saakka ja kehottaa kaikkia ulkomailla olevia opiskelijoita palaamaan. On mahdollista, että vaihdosta palaavilta peritään "liikaa" maksettua asumislisää takaisin.

Perjantaina 13.3. Jyväskylän yliopisto päätti perua kaikki opiskelijavaihdot 30.6 asti. Samalla vaihdossa olevia suositeltiin palaamaan takaisin Suomeen. Vaihtokohteissa monet korkeakoulut ovat siirtyneet jo etäopiskeluun, jossa luennot katsotaan netistä ja tentit suoritetaan kotiesseillä.

Samalla THL:n tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että erilisten epidemia-alueiden luokittelusta on luovuttu kokonaan. Siksi ulkomaanmatkailua tulisi välttää ja kotimaassakin tulisi liikkua harkiten. 

Ulkomailta kotiin palaaville opiskelijoille suositellaan kahden viikon omaehtoista karanteenia. 

Kulujen korvaamista on aina ensin tiedusteltava matkavakuutuksen kautta.

Vaihtojen peruuntumiseen liittyy luonnollisesti taloudellinen riski. Opetushallituksen ohjelma-asiantuntija Heidi Hirvonen kertoo, että  vaihdon peruuntumiseen liittyvien kulujen korvaamista on ensisijaisesti tiedusteltava vakuutusyhtiöltä.

”Kulujen korvaamista on aina ensin tiedusteltava matkavakuutuksen kautta. Vakuutusselvittelyjen jälkeen peruuntuneiden tai siirtyneiden liikkuvuuksien kuluista on mahdollista hakea korvausta force majeure -menettelyn kautta. Tapaukset ja peruutuksista aiheutuneiden kustannusten tukikelpoisuus arvioidaan tapauskohtaisesti”.

Jos opiskelu ei ole ollut mahdollista, opintotuen maksamista voidaan jatkaa, vaikka opintosuoritusmäärä ei ole ollut riittävä.

Vaihdosta palaavaa opiskelijaa saattaa myös huolettaa kuinka keskeytys vaikuttaa opintotukeen. 

”Jos opiskelu ei ole ollut mahdollista, opintotuen maksamista voidaan jatkaa, vaikka opintosuoritusmäärä ei ole ollut riittävä”, Kelan vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen kertoo.

Lahtinen kuitenkin muistuttaa, että Kela voi takaisinperiä asumislisää vaihtonsa keskeyttäneeltä opiskelijalta.

”Tässä vaiheessa voin vain ohjeistaa, että jos esimerkiksi opintotuen asumislisää on maksettu liikaa, Kela kuulee opiskelijaa ennen kuin takaisinperinnästä päätetään. Oikeus ulkomaan asumislisään päättyy, kun ulkomailla opiskelu tai ulkomailla asuminen päättyy. Opiskelijan kannattaa silloin selvittää, mitä on tapahtunut ja miksi takaisinperintä olisi kohtuutonta”, hän ohjeistaa.

Pyysimme Suomen ylioppilaskuntien liiton kantaa asumislisätilanteeseen, mutta mitään konkreettista SYL:llä ei ollut luvata mahdollisesti ongelmissa oleville opiskelijoille.

”Seuraamme tilannetta ja teemme yhteistyötä Kelan kanssa. Haluamme turvata opiskelijoiden hyvinvoinnin”, SYL:n puheenjohtaja Tapio Hautamäki kertoi.

Mekin olemme Kelassa opiskelijoiden asialla.

Vaihdossa ollessaan opiskelijalla on opintotuen lisäksi oikeus korotettuun opintolainaan, jonka lainatakaus on 800 euroa kuussa.

”Jos opiskelija on jo nostanut suuremman opintolainan, sille ei tehdä mitään. Valtiontakaus on voimassa”, Ilpo Lahtinen sanoo. 

Ilpo Lahtinen myöntää, että kyseessä on poikkeustilanne, eikä Kelalla ole vielä ratkaisua kaikkiin ongelmiin.

”Toiset vaativat keskusteluja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa ja saattavat edellyttää säädösmuutoksia Kolmannet asiat voidaan ratkaista vasta, kun tiedetään, kuinka pitkään poikkeustilanne jatkui ja kuinka laajat sen vaikutukset olivat”,  hän toteaa.

”Mekin olemme Kelassa opiskelijoiden asialla”, Lahtinen vakuuttaa.

Osa ei ole vielä ehtinyt lähteä keväällä vaihtoon ollenkaan, ja peruu nyt vaihtoja, mikä aiheuttaa lisää päänsärkyä järjestelyiden vuoksi.

Journalistiikan opiskelija Mikko Mykkänen oli valmistellut monta kuukautta vaihtoaan Saksan Dortmundiin. Tiistaina 10.3. Mykkänen sai yllättäen sähköpostin Jyväskylän yliopiston kansainvälisiltä palveluilta. Viestissä kerrottiin seuraavaa:

”Yliopisto on päivittänyt omia ohjeitaan ja suosittelee, että näillä Saksan ja Itävallan alueilla vaihdossa olevat keskeyttävät vaihtonsa ja palaavat Suomeen. Jos et ole vielä matkustanut vaihtokohteeseen, suosittelemme, että perut matkasi.” 

”Aluksi mietin pitäisikö minun vain lähteä Saksaan, sillä yliopisto ei suoraan kieltänyt sinne matkustamista. Toisaalta esimerkiksi Italian tapauksessa vaihdoille tuli täyskielto, joten koin parhaaksi jäädä Suomeen”, Mikko Mykkänen kertoo.

Vaihdon suunnittelussa oli paljon työtä, ja nyt kaikki pitää järjestellä toiseen suuntaan.

Eniten Mikko Mykkästä harmittaa hukkaan menneet valmistelut, kesätyöhakujen väliin jättäminen ja asuntoihin liittyvät järjestelyt.

”Minulla on yhden kuun vuokra ja takuuvuokra kiinni asunnossa Dortmundissa. Lisäksi olin ehtinyt hankkia Jyväskylän asuntooni alivuokralaisen, mutta onneksi sain sopimuksen purettua viime metreillä. Lisäksi kaikki lomakkeet ja muut. Vaihdon suunnittelussa oli paljon työtä, ja nyt kaikki pitää järjestellä toiseen suuntaan”, hän harmittelee.

 

Jylkkäri seuraa koronatilanteen kehittymistä ja erityisesti sen vaikutuksia opiskelijoihin ja opintoihin. Jos sinulla on kerrottavaa koronan vaikutuksista opiskelijaelämään, ota yhteyttä paatoimittaja@jylkkari.fi. 

Oikaisu tekstiin: SYL:n puheenjohtajan antamaa lausuntoa korjattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.