Jaana Kangas

Yliopiston ensimmäiset naiset tekivät historiaa, mutta joutuivat hylkäämään perhehaaveensa

Jyväskylän yliopiston edeltäjä, Jyväskylän seminaari, oli ensimmäinen opinahjo, joka tarjosi naisille mahdollisuuden korkeampaan koulutukseen. Naisten matka tasa-arvoisiksi tiedeyhteisön jäseniksi kesti kuitenkin vuosikymmeniä.

Kampuksella

8.3.2018

Aktiivisuus vaihtelee edustajistossa – ”Aikataulut saa aina soviteltua niin, että pääsee kokouksiin paikalle”

Aktiivisimmille JYYn edustajiston jäsenille kertyi yhtä monta poissaoloa kuin laiskimmille läsnäoloja. Keskimäärin kaksivuotisen kauden aikana poissaoloja kertyi seitsemän edustajaa kohden.

Mielipiteet

26.2.2018

”Heikolle suorituksellesi voi löytyä selitys muustakin kuin älykkyystasostasi” – Mitä Mensan testi kertoo älykkyydestä?

Älykäs ihminen juo enemmän alkoholia kuin tyhmä. Älykäs ihminen rakastaa yksinäisyyttä. Älykäs ihminen on todennäköisemmin ateisti. Älykkäältä ihmiseltä puuttuu tunneälyä. Muun muassa tällaisia asioita liitetään älykkäisiin ihmisiin, jos uskomme pikaisen googlehaun antamia tuloksia. Mutta mitä älykkyys oikeastaan on?

Ilmiöt

29.1.2018

Tienestejä ja kielitaitoa kesätöistä – Kolme opiskelijaa kertoo, miten he päätyivät ulkomaille kesätöihin

Jos kotimaan maisemat kyllästyttävät tai töitä ei meinaa löytyä, voi ratkaisu olla lähteä merta edemmäs kalaan. Kesätyön löytäminen ulkomailta vaatii samaa kuin Suomessakin: vaivannäköä, kontakteja ja ripauksen onnea. Kolme opiskelijaa kertoo, miten he löysivät kesätyönsä ja mitä kesän viettäminen ulkomailla vaati.

Uutiset

29.1.2018

Rakkaus syttyy yliopistolla

Moni opiskelija on löytänyt kumppaninsa Jyväskylän yliopistosta. Yliopiston on sanottu ohjaavan nuoria pareiksi kuin aatelisten tanssiaiset. Kolme eri vuosikymmeninä toisensa tavannutta paria kertoo tarinansa.

Kampuksella

4.12.2017

Ei korotuksia JYYn jäsenmaksuun – Katso, miten jäsenmaksusi käytetään

JYYn jäsenmaksua ei ole korotettu vuoden 2015 jälkeen. Vuosien 2012–2015 välillä jäsenmaksu nousi 36 euroa.

Uutiset

16.11.2017

Siirry takaisin sivun alkuun