Jyväskylän yliopistossa aloitti viime syksynä vain viisi EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevaa opiskelijaa, jotka maksavat lukukausimaksunsa itse (Jylkkäri 1/2018).
Yliopistoon hyväksyttiin 72 opiskelijaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta, joista 34:lle myönnettiin stipendi. Heistä 25 lopulta aloitti opintonsa. Niistä 38 opiskelijasta, joiden piti maksaa lukukausimaksunsa itse, vain viisi saapui paikalle.
Jyväskylän yliopiston periaatteena on, että lukukausimaksun maksavia opiskelijoita olisi saman verran kuin stipendin saaneita. Se ei toteutunut viime syksynä, kun käytännössä lähes kaikki maksuvelvolliset päättivät olla aloittamatta opintojaan.
Lukukausimaksujen maksajia ei ole liiemmälti muissakaan Suomen yliopistoissa. Savon Sanomien (18.2.2018) selvityksen mukaan kaikissa Suomen yliopistoissa on vain noin 130 lukukausimaksunsa täysimääräisenä itse maksavaa opiskelijaa.
Muut maksuvelvolliset opiskelevat esimerkiksi stipendin turvin tai ovat saaneet huojennusta lukukausimaksuun yliopistolta. Viime syksynä Suomen yliopistoissa aloitti noin 1300 EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevaa opiskelijaa.
Viime vuosi oli ensimmäinen, kun lukukausimaksuja vaadittiin EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella käytäntö ei vaikuta kultakaivokselta yliopistoille, mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, mikä on ulkomaisten opiskelijoiden maksuhalukkuus suomalaisesta korkeakoulutuksesta.
Rahoille pitää myös saada vastinetta. Lukukausimaksujen perimistä perusteltiin muun muassa koulutuksen laadun parantamisella. Kuinka paljon opetuksen laatua voidaan parantaa, jos kurssilla on vain yksi maksava opiskelija, onkin sitten kokonaan toinen kysymys.
Maksut ovat myös tasa-arvokysymys. Kun vain muutama maksaa, on se omiaan aiheuttamaan kateutta ja eriarvoisuuden tunnetta opiskelijoiden keskuudessa.
Opiskelijajärjestöt ovat kantaneet huolta maksuttoman koulutuksen säilymisestä sen jälkeen, kun eduskunta päätti lukukausimaksujen perimisestä EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta. Kun lukukausimaksut on asetettu yhdelle ihmisryhmälle, mikä estää niiden laajentamista suomalaisillekin opiskelijoille?
Työ maksuttoman koulutuksen säilyttämiseksi ei ole loppumassa. Asia nousee säännöllisin väliajoin julkiseen keskusteluun milloin kenenkin aloitteesta.
Korkeakouluopintojen maksullisuutta perustellaan usein sillä, että ne ovat satsaus tulevaisuuteen. Näissä puheenvuoroissa unohdetaan, että jo nyt opiskelijat panostavat rahallisesti opintoihinsa. Keskimääräinen opintolainan määrä lukuvuoden 2016–2017 lopussa oli lähes 7000 euroa.
Kuinka paljon isompaa riskinottoa nuorilta opiskelijoilta kaivataan?