Uutiset

Tältä näyttää remonttimullistuksen läpikäynyt Ilokivi: soodavettä maidon tilalla, looseja ja työskentelytilaa

Lounasravintola Ilokivi kävi läpi mittavan remontin. Sillä haettiin viihtyisyyttä, jota ruokailijat ovat toivoneet asiakaskyselyssä.

Uutiset

7.1.2019

Kauppakorkeakoulu sai himoitun AACSB-laatuleiman

JSBE on saanut kansainvälisesti merkittävän tunnustuksen opetuksen ja tutkimuksen laadusta.

Uutiset

28.11.2018

Arvio: Forsgrén ja Koski tekivät läksynsä huonosti, Huhtasaari pääsi vaahtoamaan islamista, Siltamäelle jäi piikittelijän rooli – Suuri väittelyilta ei tarjonnut kovin oivaltavaa keskustelua

Suuri väittelyilta Ilokivellä ei tuonut aiheisiinsa mitään kovin uutta ja antoisaa, mutta osoitti muun muassa Laura Huhtasaaren vahvuudet esiintyjänä.

Uutiset

27.11.2018

Alka, Albina ja Kalpana kouluttautuvat JYYn avustamana ja murtavat vanhoillisia asenteita – ”Unelmani oli tulla lääkäriksi, mutta luovuin unelmastani, koska tiesin sen olevan liian kallista”

Khokanan kylässä Nepalissa asuu kolme naista, joiden koulutusta Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta on tukenut. Taloudellinen apu on antanut naisille mahdollisuuden tavoitella parempaa elämää.

Uutiset

27.11.2018

Siirry takaisin sivun alkuun