Ei hakutuloksia.

Teksti ja kuva Laura Kangas

Juulia Saukkonen on JYYn uusi sopoasiantuntija

Ennen JYY-pestiä Juulia Saukkonen työskenteli Inarissa nuorisotyön parissa.

Juulia Saukkonen on valittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYn uudeksi sosiaalipoliittiseksi asiantuntijaksi. Saukkonen aloittaa työssä 1. joulukuuta.

JYYn sosiaalipoliittinen asiantuntija vastaa muun muassa opiskelijoiden hyvinvointiin, asumiseen ja esteettömyyteen liittyvästä edunvalvonnasta. Saukkonen toimii myös JYYn toisena häirintäyhdyshenkilönä.

Yhteisöpedagogiksi valmistunut Saukkonen on aikaisemmin työskennellyt muun muassa vastaanottokeskuksessa ja toiminut opiskelijakunta Humakon hallituksessa. JYY-hommiin hän siirtyy Inarista, jossa hän on työskennellyt nuorisotyön parissa.

”Yhdenvertaisuus on minulle tosi tärkeää. Haluan kehittää keinoja siihen, että mahdollisimman monelle olisi erilaisia tapoja osallistua yliopistoelämään.”

Vapaa-ajallaan Saukkonen valmistaa koruja ja liikkuu luonnossa. Jyväskylässä hän aikookin ainakin tutustua ulkoilumahdollisuuksiin.

”Tuntureita tulee kyllä varmasti ikävä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.