Musiikki

Jyväskylä loistaa musiikkipsykologiassa: Vaikka se olisi oma valtionsa, se pääsisi maavertailun kärkikahinoihin

Suomi on maailman kärjessä musiikkipsykologian tutkimuksessa. Se on pitkälti Jyväskylän yliopiston ansiota.

Uutiset

25.2.2019

”Meitä yhdistää halu hämmentää”, totesi Arttu Seppänen – Sitten 49 vuotta vanhempi M.A. Numminen päätti tilata Vakiopaineen kulmapöytään ratikkalipun ruotsiksi

Jylkkärin toimittaja tapasi ARTMAN-taidekollektiivin jäsenet päivää ennen heidän Vakiopaineen-keikkaansa. Miehet ovat kasvaneet aivan eri aikakausilla, mutta heillä on silti paljon yhteistä.

Kulttuuri

26.11.2018

Kuoro hitsautuu yhteen karaokella – Korteforte viettää aikaa yhdessä myös laulamisen ulkopuolella

Kuoroharrastus on paljon muutakin kuin musiikkia. Korteforte-kuoron tiivis tunnelma houkuttelee laulajia mukaan.

Kulttuuri

28.9.2018

Raskaasti pienten puolella – Jyrmy tuo raskaan musiikin sanomaa näkyville Jyväskylässä

Jyväskylän raskaan musiikin yhdistys Jyrmy ry takaa raskaan musiikin voivan erinomaisesti niin undergroundissa kuin maan pinnalla.

Kulttuuri

23.4.2018

Siirry takaisin sivun alkuun