Kun ajattelee Jyväskylää kulttuurikaupunkina, nousee monelle paikalliselle mieleen yksi sanapari: Yläkaupungin Yö.
Vuodesta 1992 lähtien järjestetty jokavuotinen kulttuuritapahtuma on muodostunut erottamattomaksi osaksi Jyväskylän kaupunkikulttuuria.
Perinteisesti toukokuussa järjestetyn Yläkaupungin Yön merkityksen kaupunkilaisille saattoi nähdä omin silmin, kun monipuolisen kaupunkikulttuurin kirjon houkuttelema yleisö täytti yläkaupungin viikonloppuna.
Vuoden 2024 tapahtuman yllä on vuoden mittaan leijunut epävarmuuden pilviä, jotka ovat liittyneet pääasiassa tapahtuman rahoitukseen. Viime syksynä järjestäjät tiedottivat, että tapahtuman rahoituksesta uupui 20 000 euroa.
Yläkaupungin Yön toiminnanjohtaja Marko Kainulainen arvioi maanantaina, että tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana 51 000 kävijää, mikä on festivaalin historian toiseksi suurin yleisömäärä.
Mutta mistä erilaista kulttuuritarjontaa edustavan kaupunkifestivaalin vetovoima oikein rakentuu?
Perjantai
Nimestään huolimatta Yläkaupungin Yön ohjelmisto alkoi tänä vuonna jo perjantaina aamupäivällä alakulttuuritalo Kramsulla, jossa Vapaa Gallerian taiteilijoiden maalaukset, valokuvat ja syanotypiat täyttivät vanhan kulttuuritalon harmaat seinät iloisilla väreillä ja tunnelmalla.
Kramsun Vapaa Galleriassa koko toukokuun kestävä taiteilijoiden Aamu Elokannaksen, Mirka Karjalaisen, Mariia Niemen sekä Kainon eli Katariina Nikkilän yhteisnäyttely sulautui sujuvasti osaksi kaupunkifestivaalin taidetarjontaa.
Yhteisnäyttely alkoi perjantaina melko hiljaisissa merkeissä, mutta taiteilijat uskoivat, että se saattaisi houkutella uteliaita tapahtumakävijöitä tutustumaan hieman syrjemmässä sijaitsevaan kulttuuritaloon.
”Minusta on ihanaa, että näyttely osui osaksi Yläkaupungin Yötä, koska toivoisin, että tämä paikka tulisi ihmisille vielä hieman tutummaksi”, Elokannas kertoo.
”Moni yllättyy ja sanoo, että onpas täällä kivat tilat enpäs ole aikaisemmin täällä käynyt”, lisää Karjalainen.
Yläkaupungin Yön taidetarjontaa löytyi jo ensimmäisenä tapahtumapäivänä myös Taidetila Hopassa ja Jyväskylän Taidemuseossa, joihin avautui tapahtuman yhteydessä uudet taidenäyttelyt. Lounaispuistossa olivat perjantaina esillä Samuel Käyhkön tummanpuhuvat surrealistiset teokset, joista monet saivat olla ensimmäistä kertaa yleisön nähtävänä.
Kuvataidetarjonta oli vaikuttavan monipuolista ja sitä oli ripoteltuna eri puolille yläkaupunkia.
Tänäkään vuonna Yläkaupungin Yötä ei ollut rakennettu pelkästään taidenäyttelyiden varaan. Tapahtuma-alueella järjestettiin erilaisia musiikkiesityksiä pitkin perjantaita ja lauantaita.
Erityisesti punk-bändien esiintymispaikaksi vakiintunut alakulttuuritalo Kramsu ja talon pihapiiri toimi erinomaisena lähtölaukauksena Yläkaupungin Yön monipuoliselle musiikkitarjonnalle. Perjantai-iltapäivällä järjestetty Mattilanpelto Hardcore: Hardcore Piknik keräsi raskaan ja nopeatempoisen musiikin ystävien lisäksi myös lapsiperheitä Kramsun edustalle.
Nuorten panosta kaupunkifestivaalin ohjelmistossa edusti muun muassa Mieletön muuvi-hankkeen perjantaina Villa Ranassa esitetty Terapian tarpeessa-lyhytelokuva.
Yksinäisyyden, koulukiusaamisen ja kotiväkivallan jättämiä henkisiä traumoja käsittelevä lyhytelokuva puhutteli selkeästi eri-ikäisistä koostunutta yleisöä, sillä se keräsi täpötäyden elokuvasalin elokuvan suhteellisen aikaisesta esitysajasta huolimatta.
Musiikkiesitysten, taidenäyttelyiden sekä vaikeita aiheita käsittelevän lyhytelokuvan ohella Yläkaupungin Yön perjantai-iltana oli tarjolla myös toisenlaista ohjelmaa, joka ilmentää hyvin kaupunkifestivaalin monipuolisuutta.
Teemu Tanskasen runoesitys ravintola Sohwilla oli kokoelma lakonisia runoja samaistuttavista arjen tilanteista tämän Uli uli paskaa -esikoisteoksesta. Tanskanen kuvaili yleisölle teostaan elämän kaltaiseksi sekalaiseksi sotkuksi.
”Se oli varmaan surullisin orgasmi, mitä koskaan on ollut, siinä yhdistyi itseinho ja epätoivo, eikä tullut edes hetkeksi hyvä olla. Pistän viestiä, mutta ne ei vastaa dopamiinikaivokselta, maksaakohan Kela korvauksia.”
Runo- ja kirjallisuustaide oli muutenkin vahvasti huomioitu tämän vuoden Yläkaupungin Yössä, jopa hieman poikkeuksellisella tavalla.
Kirjailijatalolla järjestetyssä Ukrainalaisen kirjallisuuden illassa syvennyttiin Venäjän vuosisatoja jatkuneisiin pyrkimyksiin vaimentaa Ukrainan kielen ja kulttuuriin merkitystä siinä vieläkään onnistumatta.
Tätä historiaa ja Venäjän-Ukrainan sodan synkkää taustaa vasten tunnelmaa kevensi tarjolla ollut borssikeitto ja ukrainankieliset musiikkiesitykset. Samalla ne toimivat eräänlaisena muistutuksena kulttuurin merkityksestä myös vaikeampina aikoina.
Illan alkaessa hämärtyä myös Kirkkopuistossa nähtiin hieman totutusta poikkeavaa hengellistä ohjelmaa. Tämän vuoden Hieman erilainen iltarukous soi Yläkaupungin Yössä kanttori Pekka Björnisen säveltämän jazzmessu “Pacemin” sävelissä ja toiveikkuutta huokuva kirkollinen jazz-musiikki täytti Jyväskylän Kaupunginkirkon uteliailla kuulijoilla.
Myöhään keväisenä perjantai-iltana yläkaupungin kuppiloiden ja Jyväskylän kaupunginkirkon välinen miljöö tapahtuma-alueena tuntuu tulevan parhaiten esiin Yläkaupungin Yön kaltaisessa kaupunkifestivaalissa.
Lauantai
Lauantaina kaupunkifestivaali jatkui tutuissa merkeissä, mutta perjantaista poiketen festivaalialueelle oli pystytetty myös ruokakojuja ja puoluetelttoja.
Lämmin keväinen ilma houkutteli heti alkupäivästä istahtamaan Lounaispuistoon ja valmistautumaan alkamaisillaan olevaa Jyväskylä Piknikkiä varten.
Monelle Jyväskylä Piknikin vierailijalle Yläkaupungin Yö on selkeästi erottamaton osa Jyväskylää ja kaupungin henkeä.
”Se on syy minkä takia tänne on jäänyt asumaan opiskelujen jälkeen”, kuvailee Johannes Sarpola Yläkaupungin Yön merkitystä.
Päälle kymmenen vuotta Jyväskylässä asunut Sarpola on pyrkinyt käymään joka vuosi Yläkaupungin Yössä ja tämän vuoden kaupunkifestivaali ei ollut poikkeus.
Ystäväporukalla liikenteessä olleet Juulia Yrjänen, Niina Juntunen, Aliina Kemppainen ja Satu Koskenlahti arvostavat Yläkaupungin Yön kaltaisten tapahtumien olemassaoloa ja toivovat kaupunkifestivaalin jatkuvan myös tulevaisuudessa.
”Harmittaisi tosissaan, jos tapahtuma loppuisi tähän näin. Jos niitä tukikeikkoja järjestetään, niin mielellään kyllä osallistuu myös niihin, että saadaan rahoitusta jatkossakin tapahtumalle”, sanoo Juntunen.
Myös Samu Kumpulainen ja Emmi Rissanen olivat toiveikkaita Yläkaupungin Yön jatkuvuuden suhteen ja korostivat erityisesti sen luomaa yhteisöllistä tunnelmaa.
”Se on hirveän positiivinen asia ja toivottavasti se jatkuu. Kuten näkyy, niin kyllä monia varmasti kiinnostaa”, toteaa Rissanen
”Ja harmi jos ei olisi tällaista tapahtumaa, kun on jo tottunut siihen”, lisää Kumpulainen.
Tänä vuonna Jyväskylän kaupungin järjestämä Jyväskylä Piknikin ilmaiskonsertti järjestettiin osana Yläkaupungin Yötä. Jyväskylä Piknikin pääesiintyjä pehmoaino keräsi kiitettävän kokoisen yleisön Lounaispuistoon. Yleisö vaikutti lumoutuneen laulajan pehmeästä ja unenomaisesta indiepopista.
Juuri ennen pehmoainon esiintymistä nähtiin jälleen yksi osuva esimerkki Yläkaupungin Yön kaltaisen tapahtuman mahdollistamasta taidemuotojen kohtaamisesta, kun Lounaispuistossa nähtiin Harjun Kaartin viikinkimiekkailuesitys.
Talousvaikeuksista huolimatta tämän vuoden Yläkaupungin Yö vaikutti yleisöstä käsin yhtä elinvoimaiselta kuin aina ennenkin. Jo lauantai alkupäivään mennessä Yläkaupungin Yön kissateemaiset paidat oli loppuunmyyty tapahtuman infopisteellä, ja kaupunkifestivaalin vapaaehtoisia viiden euron pääsymaksuja luulisi yleisökuhinan perusteella kertyneen ainakin jonkin verran.
Kaikesta päätellen kaupunkikulttuuri tuntuu voivan Jyväskylässä hyvin, ainakin Yläkaupungin Yön osalta.
Mitä ajatuksia Yläkaupungin Yön kokemat taloudelliset vaikeudet ja tapahtuman saama tuki jyväskyläläisiltä herättivät itse tapahtuman järjestäjille?
”Haluan uskoa, että tietynlaiset taloushaasteet ovat olleet meille myös mahdollisuus ja olemme joutuneet miettimään tapahtumaa uudestaan. Ehkä ihmiset ovat myös havahtuneet siihen, että tämän tyylinen tapahtuma on sellainen, että yhteiskunnan eri sektoreiden pitää tähän osallistua”, kertoo Yläkaupungin Yö ry:n toiminnanjohtaja Marko Kainulainen.
Kainulainen kuvailee Yläkaupungin Yötä tapahtumaksi, jossa huomiota saavat sellaisetkin taidemuodot, jotka eivät välttämättä ole suuren yleisön silmissä kaikista seksikkäimpiä tai somessa trendaavimpia.
Pelkästään kaupungin ja veronmaksajien tuen varaan monitaiteista kaupunkifestivaalia on Kainulaisen mukaan turha ryhtyä rakentamaan.
”Me olemme tosi riippuvaisia tuesta, mutta ei Jyväskylän kaupunki voi tätä pelkästään maksaa. Syksyllä, kun meillä oli vaikeaa, niin 300 ihmistä liittyi yhdistyksen jäseneksi. Luulen, että moni on nyt hoksannut, että yhdelle ihmiselle vapaaehtoinen pääsymaksu on yhden oluttuopin hinta, mutta sitten kun 300 ihmistä maksaa sen, niin meillä on pikkuhiljaa festarit pystyssä.”
Yläkaupungin Yön herättämä yhteisöllisyyden tunne on festivaalin kävijöiden lisäksi nähtävissä myös tapahtumaa järjestävien vapaaehtoisten ja esiintyjien parissa, joista suurin osa antaa oman panoksensa tapahtumalle talkoohengessä.
”Tämä ei ole win-win, vaan win-win—win-win-tapahtuma. Tässä tulee kaikille, niin paljon positiivista. Esiintyjät kantavat tavallaan kortensa kekoon ja tulevat talkoohengessä esiintymään ja me yritetään jeesata heitä mahdollisimman paljon, että ihmiset löytäisivät heidän keikoille.”
Vaikka Yläkaupungin Yö on saattanut parin viime vuoden aikana kokea pieniä takapakkeja talousvaikeuksien ja koronapandemian muodoissa, jatkaa monitaiteinen kaupunkifestivaali edelleen Jyväskylän epävirallisina kesäavajaisina.
Suuri kiitos tästä kuuluu Kainulaisen mukaan tapahtuman talkoolaisten ja esiintyjien lisäksi myös festivaalilla vieraileville jyväskyläläisille.
”Tämä on sellainen tapahtuma, minkä tämä kaupunki itse ansaitsee. Nyt tuli tällainen. Että kiitos kaikille, jotka ovat tähän osallistuneet.”