Musiikki

Perinteisesti keväällä järjestettävän sisäfestivaali Jyrockin uusi ajankohta on syksy – Tuore promoottori Tomas Ojapelto: ”Haluan palauttaa Jyrockiin yhdessä tekemisen”

Jyrockin järjestäminen on ollut ylioppilaskunnalle toistuvasti tappiollista. Inflaatiosta huolimatta lippujen hintaa ei haluta korottaa.

Kulttuuri

6.2.2023

Avoin mieli ja tilaisuuksiin tarttuminen ovat kuljettaneet Portion Boysin laulaja Aapo Vuorta elämässä eteenpäin – ”Never say never”, entinen jyväskyläläinen sanoo

Portion Boys on ehdolla Suomen euroviisuehdokkaaksi 25. helmikuuta järjestettävässä Uuden musiikin kilpailussa. Yhtye on saanut tammikuussa julkaistusta kappaleestaan Samaa taivasta katsotaan ennätysmäärän palautetta.

Kasvo

1.2.2023

Kulttuurialalla mikään ei riitä, sanoo Sanna Klemetti – ”Olen kympin tyttö, joka ajattelee, että miksen mene oikeisiin töihin”

Litku on Sanna Klemetin rohkeampi puoli, joka menettää kontrollin esiintymislavoilla. Roolihahmo väistyy taka-alalle uudella albumilla, jota Klemetti kuvaa ”rehelliseksi Sanna-levyksi”.

Kasvo

27.10.2022

Aaro Airolasta ei pitänyt tulla laulajaa, mutta sitten hän päätyi teatterilavalle – nyt Arppa-yhtyeen musiikki soi radiossa ja keikat myyvät loppuun

Arpan toinen albumi Kinovalon alla ilmestyi 24. syyskuuta 2021. Suuri osa kappaleista kertoo lapsuudenmaisemista, Kokkolan Ykspihlajasta.

Kulttuuri

24.9.2021

Essee: Haluan vain soittaa

Miksi soittaa viulua, jos ei tavoittele ammattitaitoa? Ei kai mitään kannata turhaan harrastaa.

Mielipiteet

6.9.2021

Siirry takaisin sivun alkuun