KUN TYÖPÄIVÄ oli ohi, Pyry Jaala alkoi kirjoittaa.

Oli vuosi 2021 ja Jaala asui Jyväskylän Korpilahdella, kansanopisto Alkion pihapiirissä olevassa rakennuksessa. Hän opetti rap-musiikkia ja johti opiston linjaa Hip hop -elementit.

Jaalaa kiehtoivat tieteelliset teoriat ja pseudotieteet. Ensimmäisenä syntyi biisi, jonka keskiössä oli niin kutsuttu Mandela-efekti eli valemuisto. Ihmiset uskovat muistavansa jotain, mitä ei oikeasti tapahtunut.

Varmaan sä sekotat, joo sä erehdyt, mä en oo koskaan, Jaala kirjoitti. Se oli sillon mut nyt on nyt.

Biisi on yhdeksäs raita albumilla Kaiken teoria, joka ilmestyi lokakuussa 2023. Se on Jaalan artistiminän eli Aren neljäs sooloalbumi.

 

 

JAALA, 34, on jyväskyläläislähtöinen rap-artisti. Hän on julkaissut Arena sooloalbumien lisäksi kaksi EP-levyä ja yhteisalbumeja muiden rap-artistien kanssa. Hän on myös featannut eli vieraillut muiden artistien biiseissä.

Jaala tunnetaan räpin Suomen mestarina. Hän voitti kilpailun 2007. Finaalissa oli vastassa Kajo. Vuotta aiemmin Jaala oli sijoittunut kilpailussa toiseksi.

Hän on myös ollut vuonna 2013 mukana perustamassa jyväskyläläistä KPC-kollektiivia eli Kortepohja Crewia Gettomasan ja Rekamin kanssa. Nykyään kollektiiviin kuuluvat myös muun muassa Aaro630, Axel Kala, Kriso, Lauri Haav, Lyttä ja Pyrythekid.

Räpissä Jaalaa kiehtoo onnistumisen kokemus.

”Toinen on se, että räppi antaa elämään juttuja, mitä muuten ei ois. Kun on biisejä, voi esittää niitä ja tavata ystäviä musiikkimaailmasta.”

Hän löysi räpin noin kaksikymmentä vuotta sitten.

 

INNOSTUS ALKOI alakoulun lopulla, kun kaveri soitti Jaalalle englanninkielistä räppiä. Englanti ei ollut vahva, mutta Jaala tunnisti biiseistä kirosanat. Räpin räävitön maailma ja mystisyys kiinnostivat.

Hän alkoi itsekin kirjoittaa, ensin englanniksi, kuten kaverit. Riimit syntyivät imitoimalla amerikkalaisia idoleita kuten Snoop Doggia ja 2Pacia.

Yläkoulussa hän innostui enemmän myös kotimaisesta räpistä. Tuomiosta & Koneesta, Seremoniamestarista. Kaveri poltti Kemmurun cd-levyn.

Pitäisikö kokeilla räpätä suomeksi, Jaala pohti. Ehkä äidinkielellä olisi helpompi ilmaista itseään.

Ensimmäinen suomenkielinen biisi kertoi ryyppäämisestä, olihan esikuvien musiikki päihdepainotteista.

Biisejä syntyi lisää. Niitä tehtiin kaveriporukassa ja esitettiin kotibileissä. Biitti soi ja riimejä huudettiin päälle ilman mikrofonia.

Ensimmäisiä julkisia esiintymisiä oli Stig Doggin, nykyään Stigin, keikan lämppääminen Kuopion nuorisotalolla. Palkkio oli nakit ja ranskalaiset.

Tuolloin suomirap ei ollut valtavirran suosiossa.

 

JAALA KIRJOITTI ylioppilaaksi Palokan lukiosta 2007.

”Huonoin arvosanoin, oli jotain C:tä ja B:tä.”

Lukion jälkeen hän työskenteli rakennustyömaalla Hannikaisenkadulla. Kantoi tavaroita, siivosi ja poltti sätkiä.

Ja vihasi työtään. Pakko päästä siisteihin sisähommiin, Jaala pohti, muttei tiennyt mihin.

Kaksi viikkoa ennen työsopimuksen päättymistä Jaala irtisanoutui. Piti suorittaa varusmiespalvelus, mutta vasta aloitetun ahdh-lääkityksen takia sitä lykättiin.

Hän pääsi koulunkäyntiavustajaksi Keljon kouluun, jossa kaverin äiti työskenteli. Kouluympäristö miellytti.

Jaala oli hakenut vuonna 2007 Mikkelin ammattikorkeakouluun opiskelemaan yhteisöpedagogiikkaa, muttei saanut paikkaa. Seuraavana keväänä hän haki Helsingin diakonissalaitoksen nuorisotyön linjalle ja Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutukseen, ja pääsi molempiin.

Jaala valitsi yliopiston. Opiskelu ei osoittautunut helpoksi.

”Se oli tuskien taival. En oikein kiinnittynyt yliopistomaailmaan. Kaikki oli parempia opiskelemaan, koin huonommuutta.”

Toisena lukuvuonna hän suoritti vain muutamia kursseja, ja lopulta keskeytti opinnot. Masensi.

Räpin tekeminen kuitenkin jatkui, se oli ”henkireikä”.

Ensimmäinen sooloalbumi Jaalan elämää ilmestyi 2010.

Kaksi vuotta myöhemmin Jaalaa pyydettiin Jyväskylän Poikien talolle vetämään maahanmuuttajanuorille räppityöpajaa. Vapaaehtoistyö auttoi pääsemään kiinni arkeen. Jaala päätti palata yliopistoon.

Pikkuhiljaa opiskelutaidot kehittyivät ja opiskelu helpottui.

Sen sijaan opintojen aikana palo räppiin hiipui hetkeksi.

 

VUONNA 2016 Jaala oli 27-vuotias. Toinen sooloalbumi Raaka ja leikkaamaton oli julkaistu vuotta aiemmin.

”Mietin, oonks liian vanha. Aattelin, etten ehkä tee enää ikinä räppiä tai ainakaan levyä.”

Jaala halusi olla vakavamielisempi. Omat tekstit tuntuivat tyhmiltä, oikeastaan koko rap-musiikki tuntui hölmöltä. Pelkältä kevyeltä viihteeltä.

Räpin sijaan Jaala luki paljon ja kirjoitti novelleja. Häntä inspiroi etenkin 1800- ja 1900-luvuilla elänyt venäläinen näytelmäkirjailija ja novellisti Isaak Babel.

”Sen teksteissä on niin paljon tunnetta, yhellä lauseella voi kuvata kokonaisen ihmisen. Halusin itekin oppia sen.”

Jaala pitää itseään äärimmäisenä ihmisenä.

”Keskityn helposti vaan yhteen asiaan, ja mun on vaikee tehä vaan vähän jotain. Teen joko paljon, kunnes kyllästyn, tai en ollenkaan.”

Yksi syy vakavoitumiseen oli kenties yliopisto-opinnot.

”Jos pohdiskelee koko ajan jotain ontologista elämän merkitystä, se on rankkaa ja vetää vakavaksi.”

Jaala valmistui luokanopettajaksi kymmenen vuotta opintojensa alkamisen jälkeen, vuonna 2018, ja teki sen jälkeen sijaisuuksia alakouluissa. Hän haki myös jatko-opiskelemaan opinto-ohjaajaksi, muttei päässyt.

Vuonna 2020 koronavirus levisi Suomessa. Opettajan töitä ei ollut. Ei keikkoja, ei rahaa.

Leipäjonossa Jaala sai idean uuteen novelliin. Hän kirjoitti sen, ja hetken mielijohteesta teki kokemuksestaan myös räpin. Tuli pitkästä aikaa onnistumisen kokemus.

”Novelleita kirjoittaessa oli tuntunut harvoin siltä, että ees tietää, mikä on hyvä.”

Ikäkriisistä ylipääsemisessä auttoivat nuoruuden esikuvat, jotka hekin olivat varttuneet. Yli kymmenen vuotta Jaalaa vanhemmat tekivät edelleen varteenotettavaa musiikkia.

”Mikään ei oo yhtä koomista kuin yrittää olla vakavasti otettava. Ei hyvää kirjallisuuttakaan varmaan tuu sillä pohjavireellä, että nyt tehään super vakavasti.”

Vuonna 2021 Jaala julkaisi kolmannen sooloalbuminsa Tunnustus. Sen tuotti Jaalan hyvä ystävä LX-Beats eli Rekaminakin tunnettu Lauri Pihlman.

Verrattuna aiempiin albumeihin, biittien tempoa eli bpm:ää laskettiin huomattavasti: reilusta 90:stä 84-akselille. Jaala pyrki kirjoittamaan yksinkertaisempia riimejä, vähentämään sanojen määrää.

Hän halusi tehdä ”iisimpää” kuunneltavaa.

 

SAMANA VUONNA kun Tunnustus ilmestyi, jyväskyläläisen kulttuuriyhdistys TUFF!:n toiminnanjohtaja Ossi Valpio oli Jaalaan yhteydessä.

Hän pyysi tätä Korpilahden Alkio-opistolle opettajaksi ja opintolinjan Hip hop -elementit johtajaksi. Opintolinja on toteutettu TUFF!:n ja Alkio-opiston yhteistyönä. Se on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

Aluksi Jaala ei innostunut. Hän oli muuttanut Jyväskylästä Tampereelle elokuussa 2019 ja työskenteli määräaikaisena viidennen luokan opettajana Mouhijärven yhteiskoulussa. Koululla oli auki opinto-ohjaajan paikka, josta Jaala oli kiinnostunut.

Koska paikka ei kuitenkaan varmistunut, hän päätti tarttua Valpion tarjoukseen. Alkiolla Jaala opetti muun muassa rap-lyriikoiden kirjoittamista, freestyle-räppäämistä ja hip hopin historiaa. Hän ei tosin itse puhu opettamisesta vaan ”koutsaamisesta”. Opettaa voi vain teknisiä asioita, esiintymistä ja musiikin ulkopuolisia asioita kuten tiedotteiden kirjoittamista.

Räppäriltä pitää löytyä ”fleivaa” eli omaa ääntä ja tyyliä. Ne löytää vain tekemällä.

Jaalan mielestä suomiräpissä tehdään vieläkin liian vähän yhdessä kirjoittamisprosessin aikana.

”Ei maailmallakaan isoja biisejä tehä yleensä yksin, vaan siinä on joku kakskyt äijää mukana.”

Nuoret räppärit ovat Jaalan mielestä alusta saakka määrätietoisia. Monen haaveena on levytyssopimus tai pääsy Spotifyn top 50 -listalle.

”Ne on hirveen ammattimaisia heti. Voi olla, että ne ei oo julkassu yhtään levyä, mutta niillä on paremmat laitteet tehä musaa kuin mulla.”

Räppiä voi kuitenkin tehdä lähes missä ja millä välineillä tahansa. Suuretkin artistinimet voivat äänittää biisejään peiton alla hotellihuoneessa, muistuttaa Jaala opiskelijoitaan. Myös Kaiken teoria -albumin Omat-biisin biitti tehtiin läppärillä airbnb-huoneistossa.

Opettajana Jaalalla on tietyt vastuut ja velvollisuudet, mutta räppärinä hän kokee olevansa opiskelijoidensa kanssa vertainen.

”Vaikka ollaan eri tilanteessa, tehään samaa hommaa.”

 

Aren albumin Kaiken teoria levynjulkistuskeikka Jyväskylän Ilokivessä lokakuussa 2023. Kuva: Santeri Nikkinen

 

ALUN PERIN Jaala ajatteli nimeävänsä kaikki albuminsa biisit tieteellisten teorioiden tai pseudoteorioiden mukaan. Myöhemmin ajatus tuntui liian rajoittavalta.

”Mietin vaihdanko levyn nimeä, mutta olin kiintynyt siihen.”

Jaala työsti albumiaan kahden vuoden ajan samalla kun opetti Alkiossa. Toisinaan levyn teossa oli pitkiäkin taukoja.

Opistolla kurssilaiset kuuntelivat perjantaisin aikaansaannoksiaan yhdessä. Myös Jaala soitti keskeneräisiä biisejään ja pyysi palautetta.

”Varsinki yks Juho oli tosi kriittinen. Se osas tulla biisiin omasta kulmastaan ja sano suoraan, jos jokin ei toimi. Jätin levyltä jopa yhen biisin pois, koska Juho oli sitä mieltä, ettei sen toinen verse lähteny.”

Kaiken teorian biisit äänitettiin pienessä kellaristudiossa Tampereella, moni yhdellä otolla.

”Jälkikäteen oon kuunnellu, että jotain ois voinut räpätä paremmin, jos se ois otettu useassa osassa. Mutta oon myös aatellu, että ehkä siinä on enemmän fiilistä, kun se ei oo teknisesti niin täydelliseksi hiottu suoritus.”

Albumin tuotti edellisen tapaan Lauri Pihlman.

”Lauri herättää mun biisit uudella tavalla eloon.”

Vielä ennen julkaisua iski ”loppusula”.

”Olin et ei jumalauta. Tää levy on ihan paska.”

Ensin Jaala ajatteli, ettei kukaan pitäisi albumista. Sitten ettei ketään edes kiinnostaisi.

Silti albumi julkaistiin. Tuli ”post partum”, johon Jaala viittaa avausraidassa Laskettu aika. Sen jälkeen kun uutta syntyy yleensä masennun aina, tää ei oo julkasupäivä vaan laskettu aika. Olo on hetken tyhjä, mutta lopulta helpottaa.

”Mun minäkuva ei oo aina kovin positiivinen. Se näkyy taustalla eli en oo itsevarma, kun jotain laitetaan ulos.”

Tavoite oli tehdä albumista aiempia positiivisempi.

”Vaikka oon tehny musiikkia huumori edellä ja teen edelleen, se on ollu aika negatiivissävytteistä ja itseä lyttäävää. Halusin keskittyä siihen, että elämässä menee ihan smoothisti.”

Siksi uuden albumin synkissä biiseissä Jaala on sivustaseuraaja eikä kohde, jolle huonot asiat tapahtuvat.

 

VAPAA-AIKANAAN JAALA kuuntelee äänikirjoja.

Erityisesti luonto ja luonnonsuojelu ovat tärkeitä aiheita. Jaala on lukenut muun muassa lohenkasvatuksesta ja tähtitieteestä.

”Nuorena en hirveesti lukenu kirjoja. Ajattelin, et kaikki on jotain Seitsemää veljestä. Parikymppisenä tajusin, että kirjoja on kirjotettu aika paljon, ja on sellasiaki, jotka puhuttelee.”

Jaala kuuntelee myös radion luontoiltoja ja käy lähiuimahallissa. Silittelee kotona kissaa ja kuuntelee Brian Enon Ambient-levyä.

Marraskuussa Radio Helsingillä alkoi Jaalan ja Kristian Pienimäen eli räppäri Krison ohjelma De Rap Radio Show.

”Se on kiva juttu. Saan hengata kaverin kaa. Me voidaan soittaa niitä biisejä ja pyytää niitä vieraita, joita halutaan.”

Työ Alkio-opistolla päättyi elokuussa 2023 eli kaksi kuukautta ennen Kaiken teorian julkaisua. Jaala halusi palata puolisonsa luo Tampereelle. Vuotta aiemmin Jyväskylän kaupunki oli palkinnut Hip hop -elementit -opintolinjan ja Jaalan kulttuuripalkinnolla.

Tammikuussa 2024 räpin opettaminen jatkuu, kun Tampereen Kiljavan opistolla alkaa uusi rap-musiikki-linja. Alkio-opistosta poiketen Tampereen linja keskittyy vain räppiin. Jaala opettaa sanoittamista ja esiintymistä.

Musiikillisesti seuraava suurempi projekti on yhteislevy Rekamin kanssa. Lisäksi haaveena on kolmas Pihlmanin tuottama soololevy.

Kun Jaala alkoi räpätä parikymmentä vuotta sitten, unelmana oli tehdä demonauha, joka löydetään kymmenien vuosien päästä. Eikä se ole kadonnut. Jaala ei tavoittele suurten massojen suosiota, palkintopystejä tai julkisuutta.

”Räpistä ei varsinaisesti tarvii saada elantoa. Se helpottaa.”

Jaala nauttii, että hänen musiikkiaan ylipäätään kuunnellaan, ja että hän saa tehdä mitä tekee.

”Oon tyytyväinen pisteeseen, missä oon. Ne, joita kiinnostaa, yleensä tykkää, ja ne, joita ei kiinnosta, ei yleensä ees tiiä mua. Se on aika sweet spot olla.” ▬