Ei niin kevyet kevyen liikenteen väylät
Kirjoittaja on JYYn hallituksen ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava.
3.5.2021
Kirjoittaja on JYYn hallituksen ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava.
3.5.2021
2.11.2020
Liito-oravat elävät naapureinamme kaupungeissa, mutta vain harva on nähnyt sellaisen omin silmin. Hankalasti havaittavan yöeläimen voi hyvällä tuurilla bongata vaikkapa Seminaarinmäellä.
28.9.2020
Jyväskylän yliopisto perui opiskelijavaihdot kesäkuun loppuun saakka ja kehottaa kaikkia ulkomailla olevia opiskelijoita palaamaan. On mahdollista, että vaihdosta palaavilta peritään "liikaa" maksettua asumislisää takaisin.
13.3.2020
Petra Luukkainen tuli Jyväskylään vuonna 2013 aktiivisen teatterielämän perässä. Hän toimii nyt neljättä vuotta Jyväskylän ylioppilasteatterin hallituksessa: ensin varainhoitajana ja sittemmin puheenjohtajana. Teatterin tarjoama yhteisöllisyys ja mahdollisuus päästä kokeilemaan ideoita toisten kanssa ajavat harrastuksen pariin.
2.3.2020
28.10.2019
Jyväskylän kaksi skeittihallia on suljettu eikä harrastajilla ole ensi talvelle uusia tiloja tiedossa. BMX-pyöräily ja rullalautailu ovat olympialajeja, joiden ympärivuotiset harrastusmahdollisuudet Jyväskylän kokoisessa kaupungissa uhkaavat jäädä pahasti paitsioon.
30.9.2019
Keskisuomalaisen vuosi sitten avatussa Jyväskylän peruskurssi -osastossa on uunituoretta sisältöä. Uusille jyväskyläläisille korkeakouluopiskelijoille suunnatun sivuston jutut ovat jälleen Keskisuomalaisen kesätoimittajien tekemiä.
9.9.2019
On ironista, että punapartainen ja vihreäsilmäinen muotoilija Jonas Hakaniemi on hieman punavihersokea. Siitä huolimatta palkintoja on sadellut, ja nyt hän on murtautumassa huonekaluillaan Kiinan markkinoille.
26.3.2018
Käymälän seinille raapustellaan rakkausrunoja, poliittisia mielipiteitä ja solvauksia. Vessojen seiniin on aina ilkivaltaisesti ikuistettu elämän kohokohtia. Seinien sotkeminen alkaa kuitenkin olla katoavaa kansanperinnettä.
11.10.2017