Kulttuuri | 21.04.2023 Arvio: Vanhemmuudesta ja aikuiseksi kasvamisesta kertova Charlotte Wellsin debyyttielokuva Aftersun on visuaalisesti kaunis ja tunteikas ohjaus
Kulttuuri | 15.03.2023 Arvio: The Whale on tarina empatian merkityksestä, jonka traagisin ristiriita on periksiantamaton hyväntahtoisuus ja ihmiskohtalon peruuttamattomuus
Kulttuuri | 07.03.2023 Arvio: Todd Fieldin Tár on näyttävä elokuva, joka jäänee historiaan yhtenä merkittävistä #metoo-aikalaisteoksista
Kulttuuri | 15.11.2022 Arvio: J-P Valkeapään Hetki lyö on makaaberi elokuva, joka säälittää ja naurattaa aikansa – loppumetreillä jännite lässähtää
Kulttuuri | 12.10.2022 Arvio: Kikka-elokuvan ansioihin kuuluu tyly kuvaus naisten altavastaaja-asemasta musiikkialalla, vaikka elokuva sortuu lopussa liian tuttuun taiteilijaelämäkertaelokuvien kuvastoon
Kulttuuri | 23.09.2022 Arvio: David Bowiesta kertova Moonage Daydream muistuttaa liian pitkää ja paikoin puuduttavaa fanivideota, mutta valtaosan kestostaan dokumentti onnistuu viihdyttämään kohdeyleisöään
Kulttuuri | 29.10.2021 Elokuva-arvio: Vaikka Hytti nro 6:ssa eri maailmoja edustavien ihmisten välisen suhteen kuvaus hapuilee, on Kuosmasen lyömätön estetiikan taju tallessa
Kulttuuri | 17.09.2021 Elokuva-arvio: Denis Villeneuven Dyyni on komea, mutta ylipitkä scifi-seikkailu, joka tuntuu vanhan kierrätykseltä
Uutiset | 30.11.2020 Elokuvantekijä Hannaleena Hauru toivoo, että rahoittajat uskaltaisivat ottaa enemmän riskejä
Kulttuuri | 09.11.2020 Tältä näytti koronan ehdoilla Ilokivellä järjestetty elokuvafestivaali Arktisen upeeta
Kulttuuri | 31.08.2020 Arvio: Seurapeli on osuva kuvaus millenniaalisukupolven kroonisesta vaiheilusta