Vanhempainilta
Halfdan Ullmann Tøndelin.
Draama. K12. 117 min. Ensi-ilta 11.4.2024.
5/5
VANHEMPAINILTA ON niitä elokuvia, joita ei suunnittele menevänsä katsomaan, joka kuitenkin yllättää nokkeluudellaan ja syvyydellään. Halfdan Ullmann Tøndelin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on ainutlaatuisen omituinen kuvaelma aikuisten monimutkaisista elämistä ja kauniiden kiiltokuvien alle piilotetuista totuuksista, jotka taipuvat juuri niin paljon, kuin paras manipuloiva niitä jaksaa vääntää.
Julkisuuden henkilö ja kovia kokenut Elisabeth (Renate Reinsve) kiirehtii täysissä tällingeissään koululle. Hänet on kutsuttu käsittelemään lapsensa kahakkaa. Paikalle ilmaantuvat myös toisen lapsen vanhemmat, Sarah (Ellen Dorrit Petersen) ja Anders (Endre Hellestveit), joilla on eri näkemys tapahtumien kulusta. Keskustelua vetävä luokanopettaja Sunna (Thea Lambrechts Vaulen) on kykenemätön pitämään tilannetta rauhallisena vanhempien patoutumien purkautuessa. Lopulta myös koulun terveydenhoitaja ja rehtori (Øystein Røger) päätyvät mukaan keskusteluun, jossa ei pian ole enää ollenkaan kyse lasten välillä tapahtuneesta.
Koulu tarjoaa kolkkoudessaan karmivan ja tekopyhän miljöön, jossa ironisesti aikuisista tulee näennäiseen suosioon pyrkiviä lapsellisia keplottelijoita. Turvalliselta tuntuva paikka muokkautuu aavemaiseksi näyttämöksi, jonka käytävillä kuuluvat kuiskaukset merkitsevät takiaisen tavoin korviin tarttuvia juoruja ja tuomioita. Elokuva haastaa ajatuksella, ettei aikuinen mieli sovi koulun viattomien seinien sisään, tai että se myrkyttää tilan omalla tunkkaisuudellaan. Samaan aikaan käsikirjoitus jättää katsojalle rutkasti tilaa hengittää omia oletuksiaan ja tunnustella omaa empatiaa hahmoja kohtaan. Katsoja tietää juuri sen, mitä kameran edessä tapahtuu.
Hypnoottinen kuvaus saa lähestyvän kengän kopinan, nenäverenvuodon, lapsikuoron ja hyrräävän projektorin tutumaan samaan aikaan tutulta, että pelottavan vieraalta. Reinsveon ilmiömäinen herkkyydessään ja hulluudessaan, ja tämän yksinäistä vaeltelua pitkin rakennusta hänen yhtä kummittelevissa ajatuksissaan seuraa haltioituneena.
Satiirielokuva käsittelee raskaita teemoja ahdistavan pitkien kohtausten muodossa, mutta muistuttaa kyllä, kun on aika nauraa. Samalla se purkaa osapuolten välillä käydyn dialogin muodossa tärkeitä kysymyksiä vastuusta perhettä kohtaan ja muistuttaa, että totuus on aina salakavalan riippuvainen näkökulmasta.