Saara Nenonen

Kolmekymppisten hahmojen pelkoja perkaava dialogi on surkuhupaisuudessaan herkullisen autenttista, kirjoittaa Saara Nenonen.

Kunnianhimoinen kattaus “morsiamen” identiteettiä, rakkaustarinaa, että yhteiskunnan korruptiota ei nitoudu yhteen saumattomasti. Sivuhahmot ja -juonikuviot pyrkivät valottamaan Idan tarinaa hitaasti, mutta päätyvät jarruttamaan tahtia. Gyllenhaal onnistuu kuitenkin olemaan lipsahtamatta ylisuorittamisen puolelle, kirjoittaa Saara Nenonen.

Elokuva keskittyy ennen kaikkea William Shakespearin vaimon Agnesin kamppailuun surun repimänä äitinä, joka joutuu etsimään eheyttä kuoleman jättämästä tyhjyydestä ja elämän jatkumosta, kirjoittaa Saara Nenonen.

Manifestointi ja vankkumattomus kannattavat unelmien tavoittelussa, kiteyttää Josh Safdien pilkuntarkka menestyselokuva.

Kullervon kirous syntyy vaikenemisesta, kirjoittaa Saara Nenonen.

On sääli, että jälleen homomiehestä kertova elokuva korostaa apaattista erilaisuutta ja yksinäisyyttä, kirjoittaa Saara Nenonen.

Satiirielokuva käsittelee raskaita teemoja ahdistavan pitkien kohtausten muodossa, mutta muistuttaa kyllä, kun on aika nauraa, kirjoittaa Saara Nenonen.

Trillerinomaiseksi sävyttyvä kerronta on kiehtova keino kuvata kirkon sisällä vaanivia vaaroja, kirjoittaa Saara Nenonen.

Ajatuksia kutkuttelevista teemoistaan huolimatta toteutus kompastuu poukkoilevaan kerrontaan, jossa kohtaukset jäävät iirrallisiksi, kirjoittaa kriitikko Saara Nenonen.

Nosferatu kannattaa ehdottomasti kokea teatterissa. Lähes mustavalkofilmiä jäljittelevä haalea värimaisema luo kolkon goottitunnelman, jossa korostetun hitaat kameran liikkeet enteilevät vaanivaa pahaa, kirjoittaa kriitikko Saara Nenonen.