Putoamisen anatomia

Justine Triet

Draama, jännitys. K12. 151 min. Ensi-ilta 9.2.2024

4/5

RANSKALAISOHJAAJA Justine Trietin intensiivinen taidonnäyte on täysin Oscar-ehdokkuutensa ansainnut, vaikka historiallinen saavutus jäikin Oscar-keskustelussa Greta Gerwigin (Barbie) pettymyksen varjoon. Triet on ensimmäinen ohjaajaehdokkuuden saanut ranskalaisnainen.

Elokuvassa menestynyt saksalaiskirjailija Sandra Voyter (Sandra Hüller) joutuu hyväksymään pääsyytetyn roolin murhaoikeudenkäynnissä, kun hänen aviomiehensä löydetään mystisesti pudonneena perheen alppiasunnon ylimmästä kerroksesta. Parin ainoa lapsi, nuorena sokeutunut Daniel (Milo Machado-Graner) pakotetaan osalliseksi rankkaa oikeusprosessia. Katsojalle tehdään nopeasti selväksi, että veriläiskäanalyysien sijaan puheenvuorot perkaavat suuremmalla mielenkiinnolla hähmäisiä mielikuvia asianosaisten avioliitosta, ammatillisista pyrkimyksistä, elämänvalinnoista ja mielenterveydestä.

Triet ja käsikirjoituskumppani Arthur Harari noudattavat tiettyjä oikeusdraaman konventioita hairahtamatta ennalta-arvattavuuden polulle. Murhamysteerin ympärillä liikkuvat ajoittain jopa liiankin läpinäkyvästi teesit totuuden monitulkintaisuudesta ja johtopäätösten värittyneisyydestä. Pyörää ei siis keksitä uudelleen. Pohjimmiltaan elokuva osoittaa kuitenkin erittäin vakuuttavasti, miten jokaisen teon, tunteen ja kommentin pikkutarkka syynääminen tehdään usein laajemman kokonaiskuvan kustannuksella. Pelkistetty pianomusiikki ja kliininen kuvaustyyli antavat tälle tarkastelulle miellyttävää ponnekkuutta. Alagenren klassikosta Anatomy of a Murder (1959) tuttu oikeusteatteri on ei viihdyttävyydessään milloinkaan aliarvioi katsojaa.  

Niin ikään Oscar-ehdokkuuden saaneessa Zone Of Interestissa nähtävä Hüller antaa upean, täyden skaalan roolisuorituksen manipulatiivisena ja kompleksisena kirjailijana, jonka autofiktiotuotanto vertautuu oikeudenkäynnin vääristävään ja dramatisoivaan argumentointiin. Päähenkilöön kohdistuvat kielimuurihaasteet ilmentävät myös hienosti epätasapainoista kommunikaatiota. Antoine Reinartz loistaa sarkastisen teräväsanaisena pääsyyttäjänä.

Viimeistään tällä teoksella Triet todistaa kuuluvansa eurooppalaisten elokuvantekijöiden eturiviin. Vaikka aikaisemmat teokset Sibyl (2019) ja Victoria (2016) sisälsivät selviä näyttöjä ohjaajan väkevistä henkilöhahmoista, on Putoamisen anatomia edeltäjiään roimasti tasapainoisempi, tahdikkaampi, ja määrätietoisempi.