Niklas Pelkonen

Sarjakuvataiteilija, joka ei pidä piirtämisestä – Avi Heikkinen loi valokuviin perustuvan sarjakuvan, jossa ratkotaan mysteeriä Jyväskylässä

Valotusaika on toteutustavaltaan poikkeuksellinen sarjakuvaromaani. Sen rikoksen ja scifi-visioiden ympärille kietoutuvat tapahtumat sijoittuvat Jyväskylään.

Kulttuuri

23.4.2019

Arvio: Jyväskylän ylioppilasteatterin Kuningatar K on suurhenkilön monipuolinen muotokuva

Sukupuolet ja identiteetit sekoittuvat hykerryttävästi Jyväskylän Ylioppilasteatterin näytelmässä, joka kommentoi ajankohtaisia aiheitaan historiallisesta kontekstista käsin.

Kulttuuri

5.11.2018

Selvin päin, tuiterissa ja kaikkea siltä väliltä – Jylkkäri puhallutti Kauppakadun Appron juhlijoita

Perinteikäs opiskelijajuominki Kauppakadun Appro keräsi jälleen tuhansia janoisia Jyväskylään. Rempseä juhlakansa porhaltaa silloin Kauppakatua pitkin etsien anniskeluravintolaa suojaisaksi välietapiksi, jossa kostuttaa kurkkunsa ja leimauttaa appropassinsa.
Mutta kuinka kovat lukemat veressä Kauppakadulla tänä syksynä todella haahuiltiin? Siitä Jylkkäri lähti ottamaan alkometrin kanssa selvää.

Ihmiset

29.10.2018

Ovet auki ja bileet kuriin – Kortepohjan huolto keskeyttää juhlinnan ja korjaa kämpät

Ylioppilaskylän sopukoissa ahertaa ihmisiä, joiden toimiin asukas ei välttämättä kiinnitä huomiota. JYY:n huoltotyöntekijät pitävät huolen siitä, että Kortepohjassa asiat luistavat ja järjestys säilyy.

Ihmiset

14.11.2017

Siirry takaisin sivun alkuun