”Ennen on ajateltu, että tutkimus heteropareista ja samaa sukupuolta olevista pareista riittää, ja että se kattaisi myös biseksuaalien suhteet”, Jyväskylän yliopiston sukupuolentutkija Annukka Lahti kertoo.

Kun Lahti aloitti opiskelijana sukupuolentutkimuksen parissa 2000-luvun alussa, biseksuaalisuutta ei nähty oleellisena tutkimuskysymyksenä. Henkilökohtainen kiinnostus sytytti kuitenkin kipinän aiheen tarkastelulle. Lahden väitöstutkimus Bisexuality in relationships: a queer psychosocial approach valmistui viime toukokuussa. 

Biseksuaalisuudella tarkoitetaan kykyä tuntea seksuaalisia tai romanttisia tunteita useampaa kuin yhtä sukupuolta kohtaan. Vaikka se on 2000-luvulla vakiinnuttanut asemansa seksuaali-identiteettien joukossa, siihen liittyvää tutkimusta on tehty Suomessa vain vähän.

Biseksuaalisuus ei ole näkymätön ainoastaan akateemisessa tutkimuksessa, vaan se on marginaalissa yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Lahden mukaan tämä johtuu Suomessa osittain siitä, ettei biseksuaalisuuteen liity tällä hetkellä lainsäädännöllisiä ongelmia. Esimerkiksi translain ja tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä käyty julkinen keskustelu on aiemmin ohjannut huomion seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnalliseen asemaan. 

Lahden vuonna 2005 alkaneessa väitöstutkimuksessa haastateltiin biseksuaaleiksi identifioituvia naisia ja heidän kumppaneitaan. Tavoitteena oli ymmärtää, miten parisuhteeseen liitettyjen ideaalien ja biseksuaalisuuteen liittyvien stereotypioiden kohtaaminen vaikuttaa ihmissuhteisiin.

 

Kansainvälisessä tutkimuksessa on esitetty, että stereotypiat vaikuttaisivat biseksuaalien parisuhteisiin negatiivisesti. Biseksuaalisuuteen liitetään monesti virheellisiä mielikuvia väliaikaisuudesta tai hyperseksuaalisuudesta. Kiinnostuksen useampaan sukupuoleen katsotaan olevan joko ohimenevä vaihe tai merkki siitä, ettei pysty sitoutumaan yhteen ihmiseen.

Lahden mukaan nämä stereotypiat vaikuttavat Suomessakin, mutta hienovaraisemmin.

”Yksi tutkimuksen keskeisistä tuloksista on, että biseksuaalisuus on kulttuurisesti heikko tai häilyvä identiteetti.”

Hän muistuttaa, ettei häilyvyyden kokemus tarkoita sitä, että biseksuaalit poukkoilisivat ihmisten ja suhteiden välillä.

”Häilyvyys liittyy siihen, ettei ole kulttuurisesti vahvaa biseksuaalisuuden identiteettiä, joka antaisi ymmärrettävyyden kokemuksen haluille eri sukupuoliin. Asian kanssa joutuu tekemään emotionaalista työtä”, Lahti kertoo.

”Se ei tietenkään ole mikään biseksuaalisuudelle spesifi ilmiö, että ihmiset tuntevat haluja muihinkin kuin omaan kumppaniinsa. Mutta kun halut kohdistuvat eri sukupuoliin, ihminen saattaa joutua miettimään, että olenko mä sittenkin homo tai sittenkin hetero, vaikka he identifioituisivat biseksuaaleiksi.”

Useimmat Lahden tutkimuksen pareista olivat sitoutuneet normatiiviseen parisuhdeajatteluun. Moni halusi elää kahdenvälisessä suhteessa ja toivoi, että suhde kestäisi pitkään, ehkä jopa loppuelämän.

Kymmenen vuoden päästä toteutettuihin seurantahaastatteluihin mennessä lähes kaikki parit olivat kuitenkin eronneet.

”Halu ei ole monogaaminen, eivätkä suhteet mene aina toivotulla tavalla.”

 

Tutkimukseen osallistuneiden bi-naisten kumppanit eivät identifioituneet biseksuaaleiksi. Tulosten mukaan biseksuaalisuudella oli enemmän tilaa heteromuotoisissa eli naisen ja miehen välisissä parisuhteissa.

”Näissä suhteissa biseksuaalisuuteen suhtauduttiin paljon avoimemmin ja siitä pystyttiin keskustelemaan ja fantasioimaan. Parit pystyivät esimerkiksi puhumaan yhteisistä ihastuksistaan.”

Lahden mukaan tämä liittyy heteromuotoisten parisuhteiden kulttuurisesti vakaampaan yhteiskunnalliseen asemaan. Naisten biseksuaalisuuden ei koettu ”uhkaavan” heidän miespuolisia kumppaneitaan.

”Toki näissäkin suhteissa miehet miettivät, että mitäs jos oma puoliso löytää jonkun ihanan naisen ja lähtee tämän matkaan. Ikään kuin suhteessa olisi tällainen kuviteltu ”kolmas”, suhteen ulkopuolinen osapuoli”, Lahti kuvailee.

Tutkimukseen osallistui myös pari, jossa bi-nainen oli suhteessa transmiehen kanssa. Tässä suhteessa naisen potentiaalisista haluista muita sukupuolia kohtaan ei keskusteltu, ja biseksuaalisuudesta puhuttiin selkeästi enemmän negatiivisten stereotypioiden kautta.

Lahti muistuttaa, ettei näitä tuloksia voi yleistää kaikkiin pareihin. Niistä on kuitenkin pääteltävissä, että heteromuotoisuuden ulkopuolelle sijoittuvat suhteet ovat kulttuurisessa hierarkiassa alempana. Tähän vaikuttaa negatiivisten stereotypioiden lisäksi esimerkiksi ympäristön tuki tai sen puute.

 

Vaikka erilaiset perhe- ja suhdemuodot ovat yleistyneet länsimaisissa yhteiskunnissa, ajatus parisuhteesta elämisen ideaalina on edelleen vahva.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden kaksijakoista ymmärtämistä, eli mies-nais- ja homo-hetero -jakoa, ylläpidetään Lahden mukaan yhteiskunnassa juuri parisuhdeajattelulla. Halu useaan sukupuoleen on ristiriidassa näiden kaksijakoisuuksien kanssa, mikä saattaa aiheuttaa parisuhteeseen jännitteisyyttä.

Lahti kuitenkin uskoo, että polyamorisissa suhteissa eläviä biseksuaaleja haastattelemalla voisi saada täysin erilaisia tuloksia.

”Väitöstutkimuksen haastatteluissa juuri kukaan ei puhunut polyamoria-ajattelun kautta. Sen olemassaolo tunnistettiin, mutta haastateltavat tukeutuivat normatiiviseen ajatukseen, ettei sen tyyppinen suhde voi toimia.”

Lahden mielestä kyseessä voi olla myös sukupolvikysymys, sillä moni asia on muuttunut sitten tutkimuksen aloittamisen. Nuorten keskuudessa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden ymmärtämisen ohella ajattelu erilaisista suhdemuodoista on jo tutumpaa.