Ei hakutuloksia.

Teksti  Minna Tiainen

Vastarannan professori

Kuva: Perttu Puranen
Kuva: Perttu Puranen

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka karsastaa sukupuolineutraalia avioliittoa, vastustaa vallitsevaa evoluutiokäsitystä ja harmittelee, ettei nyky-yhteiskunta jätä tilaa kriittiselle ajattelulle.

Tapio Puolimatka on ollut myrskyn silmässä viime kuukaudet. Kasvatustieteen professori kirjoitti keväällä 2014 sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavan asiantuntijalausunnon eduskunnan lakivaliokunnalle, ja nyt hänen tieteellisestä etiikastaan ja lähteiden käytöstään on meneillään yliopiston sisäinen esiselvitys. Myös kasvatustieteen opiskelijoilta on kuulunut ihmettelyä Puolimatkan uskontoon nojaavasta ajattelusta ja valikoivasta suhtautumisesta tieteellisiin teorioihin.

Miten Puolimatka yhdistää tieteen ja uskonnon ja kuinka hän perustelee kiistellyt kannanottonsa? Kysyimme häneltä itseltään.

 

Tapaan Puolimatkan Liikunnan kahviossa. Professori on paikalla ennen sovittua aikaa, hän on valmistautunut kirjoin ja tulostein. Tutkintapyyntö pistäisi varmaan kenet tahansa tarkaksi, ja Puolimatka tietää ajatustensa herättävän vastustusta.

Aloitamme uskonnon ja tieteen suhteella. Puolimatkaa on kritisoitu siitä, että hänen uskonsa vaikuttaa hänen avoimuuteensa professorina ja tutkijana.

Miten usko näkyy Puolimatkan työssä?

”En ole ollut varsinaisesti uskonnonfilosofi, eli tämä on vain siellä taustalla vaikuttava perusta, josta etsin ideoita”, hän sanoo.

Uskonnolliset lähtökohdat johtavat Puolimatkan kuitenkin helposti tieteen valtavirran ulkopuolelle. Professori ei arkaile tuoda esiin ajatustensa poikkeavuutta. Hän antaa esimerkiksi konferenssiesitelmän, jossa opponentti arkaili vastata Puolimatkan väitteisiin.

”Joku selitti minulle jälkeenpäin, että se ei uskaltanut kritisoida sinua, kun se ei voinut uskoa, että sinä väität sitä mitä sinä väität”, hän nauraa.

Puolimatka itse sanoo näkevänsä ulkopuolisuuden hyötynä.

”Se on eduksi minulle, koska se tekee minut kriittiseksi vallitsevia käsityksiä kohtaan.”

 

Kysyn Puolimatkalta, miten usko vaikuttaa tutkimukseen, jonka pitäisi olla avointa kaikille mahdollisuuksille. Puolimatkan mielestä kristinusko on tieteelle erinomainen lähtökohta.

”Kun moderni, kokeellinen luonnontiede syntyi Euroopassa 1500-luvulla, kristinusko oli hyvin vahva”, hän aloittaa.

“Siellä oli vahvana usko, että ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi. Tämä on ratkaisevaa, koska jos ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, silloin jokaisen yksittäisen ihmisen järki ja havainnot ovat luotettavia.”

Puolimatkalla on muitakin perusteita.

”Kristillisellä syntiinlankeemusopilla oli erittäin tärkeä merkitys kokeelliseen luonnontieteeseen. Se luo sen ajatuksen, että kaikkein älykkäimmätkin ihmiset voivat olla itsepetoksessa. Siitä syntyvät itsekriittiset tiedeyhteisöt.”

Toivoisin, ettei meidän kulttuuri menisi siihen suuntaan mihin se on menossa, eli että se sulkeutuu.

Ajatus myöhäiskeskiaikaisen kristinuskon ylivoimaisuudesta tieteen pohjana särähtää perusteluista huolimatta korvaan. Eikö keskiajalla erityisesti islamilainen maailma tarjonnut perustan korkeatasoiselle tieteelle?

Puolimatka tyrmää.

”Pointtihan on se, että se kesti hyvin lyhyen aikaa, ja sen painopistehän oli Syyriassa. Syyriassahan oli vanha kristillis-nestoriaaninen kulttuuri”, Puolimatka selittää.

”Siellä oli vuodesta 550 alkaen tämmöisiä vahvoja oppimiskeskuksia, se oli eräänlainen kulttuurin kehto. Kun islamilaiset tulivat sinne, aluksi monet hallitsijatkin olivat vapaamielisiä, jolloin ne sallivat tällaista moninaisuutta ja niillä oli valtavat rikkaudet sijoittaa siihen. Mutta eihän se kestänyt; siinä vaiheessa, kun islamilainen oikeaoppisuus sai lujemman otteen, se ei enää osoittautunut niin kovin hedelmälliseksi lähtökohdaksi”, Puolimatka sanoo.

 

Jos Puolimatkaa kritisoidaankin umpimielisestä ajattelusta, hän itse valittaa useaan otteeseen nyky-yhteiskunnan jättävän yhä vähemmän tilaa avoimelle keskustelulle.

”Toivoisin, ettei meidän kulttuuri menisi siihen suuntaan mihin se on menossa, eli että se sulkeutuu. Että se on dogmaattisempi, ateistisesti.”

Puolimatkan mielestä sulkeutuminen uhkaa jopa tutkimusta. Hän tarjoaa varoittavaksi esimerkiksi Neuvostoliittoa, jonka tiede ajautui hänen mukaansa retuperälle, koska ateistinen sensuurin ilmapiiri tukahdutti tutkijoiden vapautta.

Tiede edellyttää tilaa ajatella ja kyseenalaistaa.

Jos minä siteeraan jotain tutkijaa niin ajatellaan, että se on vähintään kristillinen fundamentalisti.

”Itsekriittisen tiedeyhteisön ideahan on se, että kaikkia käsityksiä voidaan korjata.”

Nykyaikaisen yliopistoyhteisön piiristä löytyy Puolimatkan mielestä niin sulkeutunutta kuin avointakin keskustelijaa. Kristittyä tiedeyhteisöä professori pitää ateistista avoimempana, sillä altavastaajan asema pakottaa huomioimaan vaihtoehtoiset näkökulmat.

”Eihän meillä ole mitään hävittävää”, Puolimatka sanoo.

Mutta jos ateistinen tiedeyhteisö ei ole valmis kyseenalaistamaan omia lähtökohtiaan, onko sitten kristillinen tiedeyhteisö valmis asettamaan omat peruskäsityksensä puntariin?

Puolimatkan mukaan tämä ei ole tarpeen.

”Nythän ei ole kysymys siitä, että minä yhden ihmiselämän aikana voisin hypätä ateismista teismiin koko ajan”, professori selittää.

Sen sijaan hän toteaa kaipaavansa enemmän avointa keskustelua ateististen ja kristittyjen tutkijoiden välille.

 

Puolimatkaa on useaan otteeseen arvosteltu tieteen ja uskonnon tarkoitushakuisesta sekoittamisesta. Vuonna 2008 Kustannus Oy Uusi Tie sai Skepsis ry:n Huuhaa-palkinnon, koska se julkaisi kaksi Puolimatkan teosta, joissa professori muun muassa kyseenalaistaa vallitsevan evoluutiokäsityksen.

Kyseenalainen kunnia ei tunnu saavan Puolimatkaa kiusaantuneeksi, mutta arvostelun hän torjuu:

”Todennäköistä on, että niistä ei kukaan koskaan lukenut tuota kirjaa [Usko, tiede ja evoluutio]. Niistä ei kukaan koskaan suostunut väittelemään minun kanssani.”

Evoluutiokysymyksessä Puolimatka on kuitenkin eittämättä valtavirran ulkopuolella. Hänen mielestään tyhjästä ei voi syntyä mitään, siksi tarvitaan suunnittelijaa, Jumalaa. Puolimatkan mielestä todisteet eivät tue ajatusta, että yksi laji voisi kehittyä toisesta. Saati sitten, että materiasta voisi syntyä ihmisen tietoisuus.

”Sehän on aika hurja, utopistinen ajatus. Sehän on ihan tämmöinen kertomus.”

Toki Puolimatka myöntää myös Jumalan olemassaolon olevan arvoitus, johon ihminen ei kykene löytämään aukottomia todisteita. Usko perustuu aina lopulta henkilökohtaiselle kokemukselle.

”Sitten täytyy vain kysyä, kumpi on suurempi ongelma, maailmankaikkeuden synty tyhjästä vai Jumalan olemassaolo.”

Puolimatkan mielestä jälkimmäinen ei sisällä loogista ongelmaa, koska henkisen Jumalan alkuperää ei tarvitse selittää samalla logiikalla kuin materiaalisen maailman syntyä.

Vaikka Puolimatka on vakuuttunut kannoistaan, hän tiedostaa herättämänsä vastareaktion hyvin. Haastattelun aikana hän viittailee jatkuvasti erilaisiin tutkijoihin ja filosofeihin, ja viittauksia pohjustaa usein selvitys viitattavan suhteesta uskontoon. Puolimatka tuntuu olettavan, että hänen huomionsa olisi osalle tutkijoista epämieluisaa.

”Jos minä siteeraan jotain tutkijaa niin ajatellaan, että se on vähintään kristillinen fundamentalisti.”

 

Siirrymme Puolimatkan kiisteltyyn asiantuntijalausuntoon. Huhtikuussa eduskunnan lakivaliokunnalle annettu lausunto käsittelee sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutusta lapsiin. Käytännössä Puolimatka perustelee siinä, miksi lakia ei tulisi hyväksyä.

Puolimatkan lausuntoa on arvosteltu runsaasti. Jyväskylän yliopistolle tehdyn tutkintapyynnön keskiössä on kritiikki, jonka mukaan professori käyttää lähteitään väärin eli antaa lukijansa ymmärtää niiden lausuvan asioita, joihin ne eivät todellisuudessa ota kantaa.

Puolimatka lainaa lausunnossa tutkimuksia, joissa verrataan biologisten vanhempien kanssa asuvia lapsia yksinhuoltajien ja uusperheiden lapsiin. Nämä tutkimukset toteavat ensimmäisen perhemallin parhaaksi lapselle.

Sitten täytyy vain kysyä, kumpi on suurempi ongelma, maailmankaikkeuden synty tyhjästä vai Jumalan olemassaolo.

Tutkintapyynnössä Puolimatkan arvostellaan väittävän, että kyseiset tutkimukset toteaisivat myös sateenkaariperheet epäedullisiksi kasvuympäristöiksi, vaikka vertailut eivät ota tällaisiin perhemuotoihin kantaa mitenkään.

Puolimatka vastaa kritiikkiin toteamalla, että hänen argumenttinsa on ymmärretty väärin. Hän ei keskity perustelemaan sitä, miksi lasten olisi huono asua mies- tai naisparien kanssa. Sen sijaan hän argumentoi, että sukupuolineutraali avioliittolaki on tuhoisa heteroparien lapsille: Se heikentää heteroavioliittoja niin, että yhä useampi pari eroaa. Ja tämä siis olisi ongelma, koska tutkimus sanoo, että eroperheiden lapsilla on muita vaikeampaa.

Tähän täytyy pysähtyä hetkeksi: siis että heteroavioliitot alkavat hajoilla, jos homot pääsevät naimisiin?

Näin Puolimatka ennustaa.

”Käytän tässä epäsuoraa päättelyä. Sitähän meidän on pakko tehdä, olemassa olevan tiedon varassa päätellä mitä siitä voi seurata.”

 

Puolimatkan logiikka menee kutakuinkin näin: Nykyisellään avioliiton keskeinen päämäärä on lasten saaminen ja kasvattaminen. Samalla avioliittokäsitys sisältää viestin, että lapsi tarvitsee biologisia vanhempiaan. Tämä antaa instituutiolle pysyvyyttä, joka katoaa, jos avioliiton merkitys muutetaan sukupuolineutraaliksi eli se tehdään mahdolliseksi myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Lisäksi Puolimatka ennakoi, että homoseksuaalisten miesten keskuudessa yleinen avoimen suhteen malli siirtyisi heteroseksuaalisiin suhteisiin ja heikentäisi niitä siten sisältäpäin.

On helpompi argumentoida, että heteroparisuhteessa elävä lapsi kärsii.

Miksi näin olisi syytä olettaa?

”Kun näissä suhteissa on eri dynamiikka, ja sinä pistät ne samaan instituutioon, niin tässä tapauksessa homoseksuaalisen suhteen dynamiikka alkaa tunkeutua heteroseksuaaliseen.”

Puolimatka sanoo joidenkin sosiologien tukevan ajatusta.

Joudun sulattelemaan niin olettamuksen sisältöä kuin logiikkaakin. Jos Puolimatkan kuvailemat suhdemallit vaikuttaisivatkin toisiinsa, eikö tämä vastavuoroisesti toisi homoliittoihin professorin ihannoimaa pysyvyyttä?

Puolimatka pyörittelee mahdollisuutta edestakaisin, mutta palaa sitten pelkoonsa avioliiton lähtökohtien murenemisesta.

”Jos minä olin oikeassa siinä, että nyt kun me muutetaan tätä avioliittoa niin että se ei enää sisällä samanlaista pysyvyyden normia kuin tähän asti, niin instituution pysyvyyttä luova vaikutus yleensäkin heikkenee.”

Avioliittokäsitteen muuttumisesta seuraa siis Puolimatkan päättelyketjussa uusi yhteiskunnallinen normi, jonka mukaan biologinen vanhempi ei olisi lapselle enää tärkeä. Ja näin sukupuolineutraali avioliitto asiantuntijalausunnon mukaan ”tekee sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi isälle jättää perheensä”. Samalla se vie Puolimatkan mukaan lapselta oikeuden biologisten vanhempien kaipuuseen.

Empiirisellä tutkimuksella hypoteesia ei voi lähiaikoina vahvistaa, sillä kestäisi Puolimatkan mukaan 100–200 vuotta, että nykyisen avioliittonormin vaikutukset hälvenisivät.

 

Asiantuntijalausunnossa riittää ihmeteltävää, kaikkea ei millään ehdi kysyä eikä kaikki kysytty mahdu tähän juttuun. Yksi yleisemminkin kummastusta herättänyt kohta täytyy silti vielä selvittää. Puolimatka kirjoittaa lausunnossa reippaasti, lähteisiin viittaamatta, että 98 prosenttia lapsista kärsisi mahdollisesti sukupuolineutraalin avioliittolain vuoksi. Mistä tämä luku tulee ja keitä ovat ne kaksi prosenttia lapsista, jotka eivät kärsisi muutoksesta?

Haastattelutilanteessa Puolimatka ei muista lähdettä, mutta perusteellinen selvitys tulee sähköpostilla jälkeenpäin: Luku perustuu amerikkalaiseen arvioon, jonka mukaan puoli prosenttia lapsista elää sateenkaariperheissä. Koska tarkkoja tilastoja ei ole, Puolimatka on kertonut tämän luvun vielä neljällä. Näin päädytään kahteen prosenttiin, jotka siis viittaavat niihin lapsiin, jotka jo nykyisellään kasvavat sateenkaariperheissä ja joihin avioliittolain negatiiviset vaikutukset eivät välttämättä yllä.

”On helpompi argumentoida, että heteroparisuhteessa elävä lapsi kärsii”, Puolimatka toteaa.

Onko Puolimatkan mielestä ongelmallista käyttää karkeita lukuja, joita ei lausunnossa ole perusteltu mitenkään?

”Onhan se tietyllä tavalla”, Puolimatka myöntää haastattelussa.

Sähköpostissa hän jatkaa:

“Mutta tässä tapauksessa olen pyöristänyt lukuja vastapuolen eduksi. Näin usein teemme filosofisessa argumentaatiossa, jottei keskustelu juuttuisi kiistelyyn yksityiskohdista.”

Sitä paitsi asiantuntijalausunnolta ei Puolimatkan mukaan voi odottaa täydellisyyttä.

”Näissä lausunnoissa on se ongelma, että meillä oli kaksi viikkoa aikaa tehdä ne”, Puolimatka selittää ja jatkaa painottamalla kiireen merkitystä tekstin laatimisessa.

”Kysymys ei ole siitä, että lausunto olisi virheetön. Mutta toisaalta jos otetaan vertailukohdaksi tämä toinen lausunto, niin eihän tässä ole juuri yhtään lähdeviitteitä.”

Puolimatka kaivaa esiin psykologian professorin Jarl Wahlströmin antaman vastaavan lausunnon, joka suhtautuu lakialoitteeseen positiivisesti.

Lähteiden määrässä se tosiaan häviää Puolimatkalle.

 

TAPIO PUOLIMATKA

  • Kasvatustieteen teorian ja tradition professori Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2005.
  • Valtiotieteen ja kasvatustieteen tohtori.
  • Tutkinut muun muassa moraalifilosofiaa ja indoktrinaatiota.

 

Lue lisää:

Lausunnosta esiselvitykseen (12.2.2015)

  1. Timo

    Muutaman Puolimatkan kirjan olen lukenut ja todella hyvin kirjoitettuja ja perusteltuja teoksia.

    Puolimatkan kokema kohtelu on todella huolestuttavaa. Se sotii kaikkia vapaan ja uskottavan tieteen perusteita vastaan ja johtaa vääjäämättä huonoon lopputulokseen. Yliopiston tulee sallia ja jopa kannustaa tutkijoita tuomaan näkökantojaan esille, vaikka ne olisivatkin yleisen mielipiteen vastaisia.

    Minua on aina ihmetyttänyt, miksi kristityn pitää perustella maailmankatsomuksensa vaikutus tuloksiin, mutta ateistin ei? Miksi toinen uskoon perustuva maailmankatsomus on nostettu tuollaiseen erityisasemaan?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. TV

    Ongelma on se, että omaan uskonnolliseen vakaumukseen perustuvaa kantaa tarjotaan esim. akateemisena asiantuntijalausuntona hyvin luovilla ja valikoivilla lähdeviitteillä perusteltuna. Jos oma katsomus ohjaa tekemään huonoa tiedettä, niin mennään metsään. Jos oma katsomus taas osataan pitää erossa objektiivisesta tieteenteosta ja asiantuntijalausunnot perustetaan tieteeseen, ei katsomukseen, niin ongelmaa taas ei ole.

    Omien mielipiteiden esilletuomisessa ei siis ole mitään väärää. Kunhan on selvää, että milloin kyseessä on oma mielipide ja milloin taas tieteellisen, tieteen etiikkaa ja menetelmiä noudattavan tutkimuksen tulos.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  3. Jjohnson

    ”Minua on aina ihmetyttänyt, miksi kristityn pitää perustella maailmankatsomuksensa vaikutus tuloksiin, mutta ateistin ei? Miksi toinen uskoon perustuva maailmankatsomus on nostettu tuollaiseen erityisasemaan?”

    Ongelma on näköjään sen sisäistämisessä että vain toinen näistä perustuu uskoon.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  4. TTTP

    Rupesin miettimään että miten joku voi olla noin kaukana todellisuudesta mutta sit tajusin että ai niin. Uskovaiset.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  5. Paula Plysjuk

    Jjohnsonilta kysyisin, eikö ateismi perustu uskoon? Ja jos ei, niin miksi?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  6. Reijo Hietanen

    En ole Tapion kanssa samaa mieltä juuri mistään. Tästä huolimatta on pakko ihmetellä halventavaa suhtautumista hänen ajatuksiinsa ja perusteluihinsa. Se järkyttävä vastareaktio Tapion yllättävän hyviin argumentteihin tasa-arvoista avioliittolakia ja mm. evoluutioteoriaa vastaan ihmetyttää ja todellakin saa kriittisen ajattelijan kysymään itseltään, ”Voisiko sittenkin olla…”. Hän asettuu rohkeasti monia niitä asioita vastaan, jotka tuntuvat nykyään itsestäänselviltä totuuksilta ja osoittaa, että ne ovat loppujen lopuksi reikäjuustoja. Jokainen joka on lukenut laajemmin hänen perusteluitaan mm. tasa-arvoista avioliittolakia ja evoluutioteoriaa vastaan, ymmärtää ja tietää tämän tosiasian. Ne jotka ovat tutustuneet hänen argumentteihinsa tarkemmin ja sanovat, että ne ovat huonosti perusteltuja, ovat tyhmiä. Ne jotka kritisoivat hänen näkemyksiään ilman, että ovat kunnolla tutustuneet perusteluihin, ovat vielä tyhmempiä. Tapio on kova jätkä, ei siitä pääsee yli eikä ympäri, vaikka edustaisi hänen kanssaan erilaista näkemystä kaikissa asioissa.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  7. juha toikkanen

    Iltaa
    Onpa toimittaja lähtenyt kevein eväin haastattelemaan uskovaa professoria.
    Mahtaako toimittaja kuulua samaan seurakuntaan?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  8. juha toikkanen

    Edelleen iltaa
    Evoluutiokysymyksessä Puolimatka on kuitenkin eittämättä valtavirran ulkopuolella. Hänen mielestään tyhjästä ei voi syntyä mitään, siksi tarvitaan suunnittelijaa, Jumalaa. Puolimatkan mielestä todisteet eivät tue ajatusta, että yksi laji voisi kehittyä toisesta. Saati sitten, että materiasta voisi syntyä ihmisen tietoisuus.

    Siis tuoko teidän mielestä kovaa tieteellistä faktaa?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  9. Petri Kivenheimo

    Juha Toikkanen:

    ”Evoluutiokysymyksessä Puolimatka on kuitenkin eittämättä valtavirran ulkopuolella. Hänen mielestään tyhjästä ei voi syntyä mitään, siksi tarvitaan suunnittelijaa, Jumalaa. Puolimatkan mielestä todisteet eivät tue ajatusta, että yksi laji voisi kehittyä toisesta. Saati sitten, että materiasta voisi syntyä ihmisen tietoisuus.
    Siis tuoko teidän mielestä kovaa tieteellistä faktaa?”

    Vrt.:

    ”Evoluutiokysymyksessä valtavirta on kuitenkin eittämättä Puolimatkan ajattelun ulkopuolella: ’Tyhjästä voi syntyä mitä vain, siksi ei tarvita suunnittelijaa, Jumalaa. Todisteet tukevat ajatusta, että laji kuin laji voi kehittyä toisesta ja materiasta voi syntyä ihmisen tietoisuus.’
    Siis tuoko teidän mielestä kovaa tieteellistä faktaa?”

    Suhtautumistapavaihtoehto 1: ”On se kovaa tieteellistä faktaa, koska niin minulle ja meille muillekin on aina koulussa opetettu.”

    Suhtautumistapavaihtoehto 2: ”Jotta kysymykseen voisi järkevästi ottaa kantaa, pitäisi ensin ottaa itse selvää siitä, mitä ’kova tieteellinen fakta’ voi ylipäänsä tarkoittaa, ja sitten arvioida huolellisesti sitä, täyttyvätkö sen kriteerit ylläolevissa väittämissä.”

    Kysymys 1: Kumpi edellä esitetyistä suhtautumistapavaihtoehdoista edustaa kriittistä ajattelua, kumpi taas sokeaa auktoriteettiuskoa?

    Kysymys 2: Kumpaa suhtautumistapavaihtoehtoa haluan omassa ajattelussani itse seurata ja toteuttaa?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  10. Jarkko

    Vaikea uskoa mitä luin. Professori. Opiskelijana olen kirjoitellut paljon pehmeitä tekstejä, koska sivistyksen pohjana oli pitkään kauniit ja rohkeat sekä salatut elämät. Tiedon tuottaminen ei ole helppoa ja mitä ylipäätään on tieto. Tieto voi olla näkökulma, mutta se ei ole mielipide. Hän saa uskoa kaikkea mitä haluaa, mutta hyvänen aika Jyväskylän yliopisto, kun näitä akateemisia ammattilaisia on vapaana pilvin pimein.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  11. Pohtija

    Kyllä se ateismikin pohjautuu uskoon aivan samalla tavalla, kuin usko Jumalaan. Ateismissa vaan uskon kohteena on se, että Jumalaa ei olisi olemassa.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  12. Erkki

    Semantiikkaa… Sanan usko käyttäminen ateismin yhteydessä on harhaanjohtavaa ja osoittaa sen, että henkilö ei täysin ymmärrä keskustelua.

    Ateismi ei vaadi mitään erityistä uskoa. Ateisti ei tee oletusta Jumalan olemasssaolosta, koska todisteita sen puolesta ei ole. Usko persoonalliseen ja maailman tapahtumiin vaikuttavaan Jumalaan, eli teismi, on aktiivista uskoa Jumalan olemassaoloon (huom. usko=olettamus jonkin asian paikkansapitävyydestä ilman todisteita, usein jopa vastoin kaikkia todisteita).

    Ateismia ei pidä sotkea uskoon (tai uskontoon). Ateismi on uskonto samalla tavalla kuin kaljuus on hiustyyli. Jos tälle tielle lähdetään niin silloin meillä pitäisi olla oma terminsä niille ihmisille, jotka eivät usko joulupukkiin. Tai hammaspeikkoon. Tai pinkkiin yksisarviseen. Usko on positiivinen akti. Epäusko (kuten ateismi) on taas täysin jotain muuta. Eri peli, eri säännöt.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  13. Tuevo

    ”Ateismi ei vaadi mitään erityistä uskoa. Ateisti ei tee oletusta Jumalan olemassaolosta, koska todisteita sen puolesta ei ole.”

    On omituista, että ateistit omaksuvat toisiltaan tuon saman käsityksen, että ateismi on uskon puutetta. Ovatko he todella miettineet tarkasti, voiko se olla noin? Minusta eivät, koska on pääteltävissä, että ateismi on uskoa.

    Ateistit siis ajattelevat, että jos heille kukaan ei puhu mitään Jumalasta, he voivat elää tietämättömänä Jumalasta ilman uskoa. Onko tämä mahdollista? Sen ei pitäisi olla, koska kukaan ei voi olla ottamatta kantaa Jumalan olemassaoloon. Kun kuulee puhuttavan Jumalasta, joutuu tiedostamattaankin valitsemaan, uskooko Jumalaan vai eikö usko. Jos sanoo, ettei usko Jumalan olemassaoloon, tarkoittaa se, että uskoo Jumalan olemattomuuteen. Niinpä ateisti siis positiivisesti uskoo väitteeseen, että Jumalaa ei ole.

    Ateistilta voi myös kysyä, että onko elämälläsi absoluuttista tarkoitusta. Ateisti luultavasti vastaa tähän, että ei ole, koska ei ole lopullisen tarkoituksen antajaa. Tästä siis huomaa sen, että ateismiin kuuluu käsitys siitä, ettei tarkoituksen antajaa Jumalaa ole olemassa.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  14. Paavo

    Jos ajatus siitä, että jotain syntyy tyhjästä ilman syntymisen aiheuttajaa, ei ole uskoa, niin mikä sitten on?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *