Kuva: Perttu Puranen
Kuva: Perttu Puranen

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka karsastaa sukupuolineutraalia avioliittoa, vastustaa vallitsevaa evoluutiokäsitystä ja harmittelee, ettei nyky-yhteiskunta jätä tilaa kriittiselle ajattelulle.

Tapio Puolimatka on ollut myrskyn silmässä viime kuukaudet. Kasvatustieteen professori kirjoitti keväällä 2014 sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavan asiantuntijalausunnon eduskunnan lakivaliokunnalle, ja nyt hänen tieteellisestä etiikastaan ja lähteiden käytöstään on meneillään yliopiston sisäinen esiselvitys. Myös kasvatustieteen opiskelijoilta on kuulunut ihmettelyä Puolimatkan uskontoon nojaavasta ajattelusta ja valikoivasta suhtautumisesta tieteellisiin teorioihin.

Miten Puolimatka yhdistää tieteen ja uskonnon ja kuinka hän perustelee kiistellyt kannanottonsa? Kysyimme häneltä itseltään.

 

Tapaan Puolimatkan Liikunnan kahviossa. Professori on paikalla ennen sovittua aikaa, hän on valmistautunut kirjoin ja tulostein. Tutkintapyyntö pistäisi varmaan kenet tahansa tarkaksi, ja Puolimatka tietää ajatustensa herättävän vastustusta.

Aloitamme uskonnon ja tieteen suhteella. Puolimatkaa on kritisoitu siitä, että hänen uskonsa vaikuttaa hänen avoimuuteensa professorina ja tutkijana.

Miten usko näkyy Puolimatkan työssä?

”En ole ollut varsinaisesti uskonnonfilosofi, eli tämä on vain siellä taustalla vaikuttava perusta, josta etsin ideoita”, hän sanoo.

Uskonnolliset lähtökohdat johtavat Puolimatkan kuitenkin helposti tieteen valtavirran ulkopuolelle. Professori ei arkaile tuoda esiin ajatustensa poikkeavuutta. Hän antaa esimerkiksi konferenssiesitelmän, jossa opponentti arkaili vastata Puolimatkan väitteisiin.

”Joku selitti minulle jälkeenpäin, että se ei uskaltanut kritisoida sinua, kun se ei voinut uskoa, että sinä väität sitä mitä sinä väität”, hän nauraa.

Puolimatka itse sanoo näkevänsä ulkopuolisuuden hyötynä.

”Se on eduksi minulle, koska se tekee minut kriittiseksi vallitsevia käsityksiä kohtaan.”

 

Kysyn Puolimatkalta, miten usko vaikuttaa tutkimukseen, jonka pitäisi olla avointa kaikille mahdollisuuksille. Puolimatkan mielestä kristinusko on tieteelle erinomainen lähtökohta.

”Kun moderni, kokeellinen luonnontiede syntyi Euroopassa 1500-luvulla, kristinusko oli hyvin vahva”, hän aloittaa.

“Siellä oli vahvana usko, että ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi. Tämä on ratkaisevaa, koska jos ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, silloin jokaisen yksittäisen ihmisen järki ja havainnot ovat luotettavia.”

Puolimatkalla on muitakin perusteita.

”Kristillisellä syntiinlankeemusopilla oli erittäin tärkeä merkitys kokeelliseen luonnontieteeseen. Se luo sen ajatuksen, että kaikkein älykkäimmätkin ihmiset voivat olla itsepetoksessa. Siitä syntyvät itsekriittiset tiedeyhteisöt.”

Toivoisin, ettei meidän kulttuuri menisi siihen suuntaan mihin se on menossa, eli että se sulkeutuu.

Ajatus myöhäiskeskiaikaisen kristinuskon ylivoimaisuudesta tieteen pohjana särähtää perusteluista huolimatta korvaan. Eikö keskiajalla erityisesti islamilainen maailma tarjonnut perustan korkeatasoiselle tieteelle?

Puolimatka tyrmää.

”Pointtihan on se, että se kesti hyvin lyhyen aikaa, ja sen painopistehän oli Syyriassa. Syyriassahan oli vanha kristillis-nestoriaaninen kulttuuri”, Puolimatka selittää.

”Siellä oli vuodesta 550 alkaen tämmöisiä vahvoja oppimiskeskuksia, se oli eräänlainen kulttuurin kehto. Kun islamilaiset tulivat sinne, aluksi monet hallitsijatkin olivat vapaamielisiä, jolloin ne sallivat tällaista moninaisuutta ja niillä oli valtavat rikkaudet sijoittaa siihen. Mutta eihän se kestänyt; siinä vaiheessa, kun islamilainen oikeaoppisuus sai lujemman otteen, se ei enää osoittautunut niin kovin hedelmälliseksi lähtökohdaksi”, Puolimatka sanoo.

 

Jos Puolimatkaa kritisoidaankin umpimielisestä ajattelusta, hän itse valittaa useaan otteeseen nyky-yhteiskunnan jättävän yhä vähemmän tilaa avoimelle keskustelulle.

”Toivoisin, ettei meidän kulttuuri menisi siihen suuntaan mihin se on menossa, eli että se sulkeutuu. Että se on dogmaattisempi, ateistisesti.”

Puolimatkan mielestä sulkeutuminen uhkaa jopa tutkimusta. Hän tarjoaa varoittavaksi esimerkiksi Neuvostoliittoa, jonka tiede ajautui hänen mukaansa retuperälle, koska ateistinen sensuurin ilmapiiri tukahdutti tutkijoiden vapautta.

Tiede edellyttää tilaa ajatella ja kyseenalaistaa.

Jos minä siteeraan jotain tutkijaa niin ajatellaan, että se on vähintään kristillinen fundamentalisti.

”Itsekriittisen tiedeyhteisön ideahan on se, että kaikkia käsityksiä voidaan korjata.”

Nykyaikaisen yliopistoyhteisön piiristä löytyy Puolimatkan mielestä niin sulkeutunutta kuin avointakin keskustelijaa. Kristittyä tiedeyhteisöä professori pitää ateistista avoimempana, sillä altavastaajan asema pakottaa huomioimaan vaihtoehtoiset näkökulmat.

”Eihän meillä ole mitään hävittävää”, Puolimatka sanoo.

Mutta jos ateistinen tiedeyhteisö ei ole valmis kyseenalaistamaan omia lähtökohtiaan, onko sitten kristillinen tiedeyhteisö valmis asettamaan omat peruskäsityksensä puntariin?

Puolimatkan mukaan tämä ei ole tarpeen.

”Nythän ei ole kysymys siitä, että minä yhden ihmiselämän aikana voisin hypätä ateismista teismiin koko ajan”, professori selittää.

Sen sijaan hän toteaa kaipaavansa enemmän avointa keskustelua ateististen ja kristittyjen tutkijoiden välille.

 

Puolimatkaa on useaan otteeseen arvosteltu tieteen ja uskonnon tarkoitushakuisesta sekoittamisesta. Vuonna 2008 Kustannus Oy Uusi Tie sai Skepsis ry:n Huuhaa-palkinnon, koska se julkaisi kaksi Puolimatkan teosta, joissa professori muun muassa kyseenalaistaa vallitsevan evoluutiokäsityksen.

Kyseenalainen kunnia ei tunnu saavan Puolimatkaa kiusaantuneeksi, mutta arvostelun hän torjuu:

”Todennäköistä on, että niistä ei kukaan koskaan lukenut tuota kirjaa [Usko, tiede ja evoluutio]. Niistä ei kukaan koskaan suostunut väittelemään minun kanssani.”

Evoluutiokysymyksessä Puolimatka on kuitenkin eittämättä valtavirran ulkopuolella. Hänen mielestään tyhjästä ei voi syntyä mitään, siksi tarvitaan suunnittelijaa, Jumalaa. Puolimatkan mielestä todisteet eivät tue ajatusta, että yksi laji voisi kehittyä toisesta. Saati sitten, että materiasta voisi syntyä ihmisen tietoisuus.

”Sehän on aika hurja, utopistinen ajatus. Sehän on ihan tämmöinen kertomus.”

Toki Puolimatka myöntää myös Jumalan olemassaolon olevan arvoitus, johon ihminen ei kykene löytämään aukottomia todisteita. Usko perustuu aina lopulta henkilökohtaiselle kokemukselle.

”Sitten täytyy vain kysyä, kumpi on suurempi ongelma, maailmankaikkeuden synty tyhjästä vai Jumalan olemassaolo.”

Puolimatkan mielestä jälkimmäinen ei sisällä loogista ongelmaa, koska henkisen Jumalan alkuperää ei tarvitse selittää samalla logiikalla kuin materiaalisen maailman syntyä.

Vaikka Puolimatka on vakuuttunut kannoistaan, hän tiedostaa herättämänsä vastareaktion hyvin. Haastattelun aikana hän viittailee jatkuvasti erilaisiin tutkijoihin ja filosofeihin, ja viittauksia pohjustaa usein selvitys viitattavan suhteesta uskontoon. Puolimatka tuntuu olettavan, että hänen huomionsa olisi osalle tutkijoista epämieluisaa.

”Jos minä siteeraan jotain tutkijaa niin ajatellaan, että se on vähintään kristillinen fundamentalisti.”

 

Siirrymme Puolimatkan kiisteltyyn asiantuntijalausuntoon. Huhtikuussa eduskunnan lakivaliokunnalle annettu lausunto käsittelee sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutusta lapsiin. Käytännössä Puolimatka perustelee siinä, miksi lakia ei tulisi hyväksyä.

Puolimatkan lausuntoa on arvosteltu runsaasti. Jyväskylän yliopistolle tehdyn tutkintapyynnön keskiössä on kritiikki, jonka mukaan professori käyttää lähteitään väärin eli antaa lukijansa ymmärtää niiden lausuvan asioita, joihin ne eivät todellisuudessa ota kantaa.

Puolimatka lainaa lausunnossa tutkimuksia, joissa verrataan biologisten vanhempien kanssa asuvia lapsia yksinhuoltajien ja uusperheiden lapsiin. Nämä tutkimukset toteavat ensimmäisen perhemallin parhaaksi lapselle.

Sitten täytyy vain kysyä, kumpi on suurempi ongelma, maailmankaikkeuden synty tyhjästä vai Jumalan olemassaolo.

Tutkintapyynnössä Puolimatkan arvostellaan väittävän, että kyseiset tutkimukset toteaisivat myös sateenkaariperheet epäedullisiksi kasvuympäristöiksi, vaikka vertailut eivät ota tällaisiin perhemuotoihin kantaa mitenkään.

Puolimatka vastaa kritiikkiin toteamalla, että hänen argumenttinsa on ymmärretty väärin. Hän ei keskity perustelemaan sitä, miksi lasten olisi huono asua mies- tai naisparien kanssa. Sen sijaan hän argumentoi, että sukupuolineutraali avioliittolaki on tuhoisa heteroparien lapsille: Se heikentää heteroavioliittoja niin, että yhä useampi pari eroaa. Ja tämä siis olisi ongelma, koska tutkimus sanoo, että eroperheiden lapsilla on muita vaikeampaa.

Tähän täytyy pysähtyä hetkeksi: siis että heteroavioliitot alkavat hajoilla, jos homot pääsevät naimisiin?

Näin Puolimatka ennustaa.

”Käytän tässä epäsuoraa päättelyä. Sitähän meidän on pakko tehdä, olemassa olevan tiedon varassa päätellä mitä siitä voi seurata.”

 

Puolimatkan logiikka menee kutakuinkin näin: Nykyisellään avioliiton keskeinen päämäärä on lasten saaminen ja kasvattaminen. Samalla avioliittokäsitys sisältää viestin, että lapsi tarvitsee biologisia vanhempiaan. Tämä antaa instituutiolle pysyvyyttä, joka katoaa, jos avioliiton merkitys muutetaan sukupuolineutraaliksi eli se tehdään mahdolliseksi myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Lisäksi Puolimatka ennakoi, että homoseksuaalisten miesten keskuudessa yleinen avoimen suhteen malli siirtyisi heteroseksuaalisiin suhteisiin ja heikentäisi niitä siten sisältäpäin.

On helpompi argumentoida, että heteroparisuhteessa elävä lapsi kärsii.

Miksi näin olisi syytä olettaa?

”Kun näissä suhteissa on eri dynamiikka, ja sinä pistät ne samaan instituutioon, niin tässä tapauksessa homoseksuaalisen suhteen dynamiikka alkaa tunkeutua heteroseksuaaliseen.”

Puolimatka sanoo joidenkin sosiologien tukevan ajatusta.

Joudun sulattelemaan niin olettamuksen sisältöä kuin logiikkaakin. Jos Puolimatkan kuvailemat suhdemallit vaikuttaisivatkin toisiinsa, eikö tämä vastavuoroisesti toisi homoliittoihin professorin ihannoimaa pysyvyyttä?

Puolimatka pyörittelee mahdollisuutta edestakaisin, mutta palaa sitten pelkoonsa avioliiton lähtökohtien murenemisesta.

”Jos minä olin oikeassa siinä, että nyt kun me muutetaan tätä avioliittoa niin että se ei enää sisällä samanlaista pysyvyyden normia kuin tähän asti, niin instituution pysyvyyttä luova vaikutus yleensäkin heikkenee.”

Avioliittokäsitteen muuttumisesta seuraa siis Puolimatkan päättelyketjussa uusi yhteiskunnallinen normi, jonka mukaan biologinen vanhempi ei olisi lapselle enää tärkeä. Ja näin sukupuolineutraali avioliitto asiantuntijalausunnon mukaan ”tekee sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi isälle jättää perheensä”. Samalla se vie Puolimatkan mukaan lapselta oikeuden biologisten vanhempien kaipuuseen.

Empiirisellä tutkimuksella hypoteesia ei voi lähiaikoina vahvistaa, sillä kestäisi Puolimatkan mukaan 100–200 vuotta, että nykyisen avioliittonormin vaikutukset hälvenisivät.

 

Asiantuntijalausunnossa riittää ihmeteltävää, kaikkea ei millään ehdi kysyä eikä kaikki kysytty mahdu tähän juttuun. Yksi yleisemminkin kummastusta herättänyt kohta täytyy silti vielä selvittää. Puolimatka kirjoittaa lausunnossa reippaasti, lähteisiin viittaamatta, että 98 prosenttia lapsista kärsisi mahdollisesti sukupuolineutraalin avioliittolain vuoksi. Mistä tämä luku tulee ja keitä ovat ne kaksi prosenttia lapsista, jotka eivät kärsisi muutoksesta?

Haastattelutilanteessa Puolimatka ei muista lähdettä, mutta perusteellinen selvitys tulee sähköpostilla jälkeenpäin: Luku perustuu amerikkalaiseen arvioon, jonka mukaan puoli prosenttia lapsista elää sateenkaariperheissä. Koska tarkkoja tilastoja ei ole, Puolimatka on kertonut tämän luvun vielä neljällä. Näin päädytään kahteen prosenttiin, jotka siis viittaavat niihin lapsiin, jotka jo nykyisellään kasvavat sateenkaariperheissä ja joihin avioliittolain negatiiviset vaikutukset eivät välttämättä yllä.

”On helpompi argumentoida, että heteroparisuhteessa elävä lapsi kärsii”, Puolimatka toteaa.

Onko Puolimatkan mielestä ongelmallista käyttää karkeita lukuja, joita ei lausunnossa ole perusteltu mitenkään?

”Onhan se tietyllä tavalla”, Puolimatka myöntää haastattelussa.

Sähköpostissa hän jatkaa:

“Mutta tässä tapauksessa olen pyöristänyt lukuja vastapuolen eduksi. Näin usein teemme filosofisessa argumentaatiossa, jottei keskustelu juuttuisi kiistelyyn yksityiskohdista.”

Sitä paitsi asiantuntijalausunnolta ei Puolimatkan mukaan voi odottaa täydellisyyttä.

”Näissä lausunnoissa on se ongelma, että meillä oli kaksi viikkoa aikaa tehdä ne”, Puolimatka selittää ja jatkaa painottamalla kiireen merkitystä tekstin laatimisessa.

”Kysymys ei ole siitä, että lausunto olisi virheetön. Mutta toisaalta jos otetaan vertailukohdaksi tämä toinen lausunto, niin eihän tässä ole juuri yhtään lähdeviitteitä.”

Puolimatka kaivaa esiin psykologian professorin Jarl Wahlströmin antaman vastaavan lausunnon, joka suhtautuu lakialoitteeseen positiivisesti.

Lähteiden määrässä se tosiaan häviää Puolimatkalle.

 

TAPIO PUOLIMATKA

  • Kasvatustieteen teorian ja tradition professori Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2005.
  • Valtiotieteen ja kasvatustieteen tohtori.
  • Tutkinut muun muassa moraalifilosofiaa ja indoktrinaatiota.

 

Lue lisää:

Lausunnosta esiselvitykseen (12.2.2015)