Ei hakutuloksia.

Teksti  Arimo Kerkelä

Laaja elämän kirjo

Kuva: Perttu Puranen
Kuva: Perttu Puranen

Psykologian professori Lea Pulkkinen tunnetaan parhaiten Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksesta, joka on jatkunut Jyväskylässä kohta 50 vuotta. Pulkkisen opiskeluaikana akateeminen vapaus oli vielä voimissaan. Pääaineenkin sai vaihdettua kävelemällä kansliaan.

Jyväskylässä uransa luonut professori Lea Pulkkinen on yksi Euroopan arvostetuimmista kehityspsykologian tutkijoista. Suomessa hänet tunnetaan myös yliopistopiirien ulkopuolella merkittävänä lasten puolestapuhujana.

Innoituksen lasten puolustamiseen Pulkkinen sai jo omalta äidiltään. Lea Pulkkinen syntyi Heinolan maalaiskunnassa lokakuussa 1939, aivan talvisodan kynnyksellä. Pulkkisen äiti oli sitä mieltä, ettei sodan kauhuja pidä kaataa lasten päälle.

”Olen äidilleni siitä kiitollinen, että hän antoi meille hyvin turvallisen lapsuuden. Se on motivoinut minua puhumaan turvallisen lapsuuden puolesta myös yleisemmin, koska se on niin tärkeä voimavara lapsille”, 75-vuotias Pulkkinen kertoo nyt.

 

On suurta sattumaa, että Pulkkinen päätyi opiskelemaan juuri Jyväskylään.

Lukion jälkeen, kesällä 1958 Pulkkinen työskenteli isänsä yrityksen toimistossa. Suvussa ei ollut akateemista taustaa, eikä Pulkkinen ollut vielä hakenut mihinkään opiskelemaan. Isä toivoi hänestä lääkäriä, mutta se ala ei häntä kiinnostanut.

”Olisiko se ollut heinäkuuta, kun isä tuli toimistoon ja kysyi, että olenko hakenut opiskelupaikkaa.”

Isä teki tyttärelleen selväksi, ettei toimistotyön jatkaminen ollut vaihtoehto. Pulkkinen ei halunnut Helsinkiin tai Turkuun, eikä Jyväskylän opettajakoulutuskaan kiinnostanut. Oulun yliopisto oli juuri aloittanut toimintansa, mutta soittaessa selvisi, että sen opetus käynnistyisi vasta seuraavana vuonna.

Oulun yliopiston kautta Pulkkinen kuuli, että Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun oli perustettu uusi filosofinen tiedekunta. Pulkkinen sai korkeakoulun puhelinnumeron, johon hän voisi soittaa.

”Minä soitin, ja sehän yhdistettiin suoraan korkeakoulun rehtorille, professori Aarne Penttilälle.”

Vaikka hakuaika Jyväskylään oli umpeutunut kaksi päivää aiemmin, antoi rehtori Pulkkisen vielä lähettää hakemuksensa. Tieto opiskelupaikasta tuli seuraavalla viikolla.

 

Kun Pulkkinen aloitti opintonsa kasvatustieteellisessä korkeakoulussa, oli hänen pääaineensa suomen kieli. Pulkkisen opiskelualat valikoituivat sattumalta rehtori Penttilän kanssa käydyn puhelinkeskustelun aikana. Rehtorin kysyessä mitä Pulkkinen haluaisi uudessa tiedekunnassa opiskella, oli Pulkkinen puolestaan kysynyt, mitä siellä ylipäänsä voi opiskella.

”Hän oli suomen kielen professori, niin hän luetteli että ’suomen kieltä, kirjallisuutta, psykologiaa…’. Minä luettelin perässä, että suomen kieli, kirjallisuus ja psykologia.”

Melko nopeasti Pulkkinen kuitenkin huomasi, ettei ura kielitieteilijänä ollut häntä varten. Sen sijaan psykologiassa oli nuoren professori Martti Takalan johdolla ”ihan toisenlainen meininki”.

”Menin sitten yliopiston kansliaan kysymään, että voisinko vaihtaa pääaineen suomen kielestä psykologiaan. Sanoivat että joo, merkitään tänne.”

Professori Pulkkinen tiedostaa hyvin, ettei vastaava onnistuisi enää tänä päivänä.

Menin yliopiston kansliaan kysymään, että voisinko vaihtaa pääaineen suomen kielestä psykologiaan. Sanoivat että joo, merkitään tänne.

”Tämä on vähän kuin tarua nykyopiskelijoille, joilla on vaikeat pääsykokeet ja vaikeaa vaihtaa pääainetta. Minusta akateemisessa opiskelussa pitäisi olla etsimisen mahdollisuutta.”

Nykyopiskelijoita Pulkkinen kannustaa etsimään rohkeasti omaa reittiään.

”Sen vapauden puitteissa mitä on, pitäisi valita jotakin sellaista mistä itse on todella innostunut. Kannattaa käydä katsomassa ja kuuntelemassa eri puolilla, eikä mennä sen rutiinikaavan mukaan”, aiemmin dekaanina ja laitosjohtajana toiminut Pulkkinen rohkaisee.

 

Pulkkinen aloitti työuransa yliopistolla jo opintojensa aikana. Oltuaan kaksi päivää yliopistolla hän haki ja pääsi kirjastoharjoittelijaksi yliopiston kirjastolle. Myöhemmin Pulkkinen siirtyi avustaviin töihin psykologian laitokselle, missä hän suoritti myös psykologian harjoittelunsa.

”Sen jälkeen professori Takala kysyi, ryhtyisinkö hänen tutkimukseensa tutkimusassistentiksi. Siitä lähtien, vuodesta 1960, olen koko ajan ollut psykologian laitoksella lukuun ottamatta paria vuotta kasvatustieteen apulaisprofessorina.”

Siitä lähtien uudet tehtävät ja tittelit seurasivat toisiaan: opetusassistentti, soveltavan psykologian lehtori, virkaa tekevä apulaisprofessori, apulaisprofessori… Samalla Pulkkinen kasvatti lapsiaan ja opiskeli itsensä maisteriksi, lisensiaatiksi ja tohtoriksi. Tohtoriopintojen jälkeen hän lähti vuodeksi Sussexin yliopistoon Englantiin täydentämään opintojaan.

Minusta akateemisessa opiskelussa pitäisi olla etsimisen mahdollisuutta.

”Kun minulla oli kaksi lasta, 1961 ja 1964 syntyneet, ja olin koko ajan töissä ja koko aika opiskelin, niin elämä oli vähän kiireistä”, Pulkkinen sanoo.

Vaikka akateemista uraa luovat naiset olivat tuohon aikaan nykyistä harvemmassa, ei Pulkkinen kokenut sukupuolen vaikuttavan hänen työmahdollisuuksiinsa. Ei, ennen kuin professori Martti Takala valittiin vuonna 1982 yliopiston rehtoriksi, ja Pulkkinen haki tämän sijaiseksi psykologian professorina.

”Se oli elämäni vaikeita prosesseja. Kun ryhdyin tavoittelemaan ylempiä virkoja, niin tulikin lasikatto vastaan.”

Tietyt tahot halusivat ajaa professorin sijaiseksi miespuolisen hakijan psykologian laitoksen ulkopuolelta. Pulkkinen sai paikan vasta sen jälkeen, kun silloinen opetusministeri Kaarina Suonio puuttui tilanteeseen.

 

Lea Pulkkinen on tehnyt pitkän ja kansainvälisestikin merkittävän uran kehityspsykologian parissa. Parhaiten hänet tunnetaan Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksesta, jossa on seurattu samojen, vuonna 1959 syntyneiden suomalaisten kehitystä kohta viidenkymmenen vuoden ajan.

Kansainvälisestikin ainutlaatuisen laaja tutkimus alkoi Pulkkisen väitöskirjatyönä vuonna 1968.

”Alussa yksi tutkimusta motivoiva asia oli, etten ollut psykologian tai kasvatustieteen opetuksessa saanut tietoa siitä, millaiset seikat vaikuttavat lapsen kehitykseen. Onko vanhemmilla joku merkitys, vai kasvavatko lapset jonkin oman sisäisen ohjelmansa mukaan?”

Kun minulla oli kaksi lasta ja olin koko ajan töissä ja koko aika opiskelin, niin elämä oli vähän kiireistä

Vielä väitöskirjaansa tehdessään Pulkkinen ei tiennyt, että tutkimukset jatkuisivat tänäkin päivänä.

”Minulla oli siinä väitöskirjassa sanottuna, että olisi mielenkiintoista tietää, ennustaako tämä lapsuusiän käyttäytyminen jotakin tulevaa kehitystä. Kyllä siinä tämä ajatus oli, mutten silloin tiennyt paljoakaan pitkitäistutkimuksista. Ei niitä ollut paljon ollutkaan.”

Aineistoa on tarkoitus kerätä seuraavan kerran tämän vuosikymmenen lopussa, kun tutkittavat täyttävät 60 vuotta. Silloin tutkimusta jatkaa gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Katja Kokko, jonka gradun ja väitöskirjan Lea Pulkkinen on aikoinaan ohjannut.

”Tässä on tämmöinen laaja elämän kirjo, ja se lähti niistä kysymyksistä, millaisia ovat lasten väliset erot sosiaalisessä käyttäytymisessä. Siitä se on kasvanut tällaiseksi valtavaksi elämän kokonaisuudeksi”, Pulkkinen kuvailee.

 

Vuosituhannen vaihteessa Pulkkinen oli mukana perustamassa Jyväskylän yliopistoon Agora Centeriä, jonka varajohtajana hän myös toimi monitieteisen tutkimusyksikön alkuaikoina. Nykyisin Agora-rakennuksesta löytyy hänen mukaansa nimetty Lea Pulkkisen sali.

Pulkkinen saavutti virallisen eläkeiän vuonna 2004, mutta työtahtia se ei ole hidastanut.

”Jos perheeltä kysyy, niin työmäärä ei ole vähentynyt. Olen koko ajan julkaissut jotakin.”

Tänä talvena Pulkkinen on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriölle selvitystä joustavan koulupäivän vakiinnuttamisesta. Kun selvitys on valmis, odottaa Pulkkisen työlistalla Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksesta kertova kirja englannin kielellä. Muuten tulevaisuus on avoinna.

”En nytkään tiedä, mihin polkuni vie. Olen aina tehnyt valintaa sen mukaan, mitä mahdollisuuksia on tarjoutunut.”

 

LEA PULKKINEN

  • Jyväskylän yliopistossa uransa luonut psykologian emeritaprofessori.
  • Euroopan arvostetuimpia kehityspsykologian tutkijoita. Tunnetaan erityisesti Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksesta.
  • Nimetty Vuoden professoriksi (1992) ja Vuoden käyttäytyjäksi (2003). Saanut muun muassa Suomen tiedepalkinnon (2001), Suomen Leijonan Ritarikunnan Komentajamerkin (2002) sekä Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon (2011).

 

Juttua päivitetty 9. maaliskuuta kello 12:35 haastateltavan täsmennyksillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *