Tapio Puolimatka kirjoitti keväällä 2014 eduskunnan lakivaliokunnalle asiantuntijalausunnon sukupuolineutraalin avioliiton vaikutuksista. Helsinkiläinen freelance-toimittaja Lilja Tamminen arvosteli lausuntoa blogissaan pian tämän jälkeen. Tamminen kävi läpi Puolimatkan lukuisat lähdeviitteet ja perusteli pitkässä kirjoituksessaan, että Puolimatkan käyttämät lähteet olisi valittu tarkoitushakuisesti, osa niistä olisi äärikristillisiä pamfletteja ja osa tieteellisesti muuten kyseenalaisia.

Tammisen kirjoitukseen nojaten Joonas Mattsson teki viime vuoden marraskuussa Jyväskylän yliopiston rehtorille tutkintapyynnön, jossa hän pyysi yliopistoa tutkimaan Puolimatkan lähteiden käytön. Mattsson ei kiinnittänyt niinkään huomiota epätieteellisyyteen kuin joidenkin lähteiden mahdollisesti tarkoitushakuiseen väärintulkintaan.

Rehtori käynnisti asiasta esiselvityksen 22.12.2014. Tämän jälkeen niin Puolimatka kuin Mattssonkin ovat kirjoittaneet vastineita toistensa huomioihin, ja lähiviikkoina rehtorilta odotetaan päätöstä, siirrytäänkö asiassa varsinaiseen tutkintaan. Tällöin selvitykseen otettaisiin avuksi ulkopuolisia asiantuntijoita.

Yliopiston lakimiehen Anu Ikävalkon mukaan vastaavia tutkintapyyntöjä tulee Jyväskylän yliopistolle useita vuodessa. Epämieluisa julkisuus on yleisin negatiivinen seuraus, joka tutkinnasta on odotettavissa.

Lue lisää:

Vastarannan professori (12.2.2015)