Tällaista sarjakuvaromaania ei ole aiemmin nähty. Avi Heikkisen Valotusajan jokainen ruutu on otettu ensin valokuvana, ja sen jälkeen digitaalisesti käsitelty muistuttamaan sarjakuvatyyliä. Ja vaikka joku muu jossain päin maailmaa saman urakan olisi toteuttanutkin, hän ei olisi sijoittanut sarjakuvansa tapahtumia Jyväskylään.
Heikkisen esikoisalbumi tarjoaa komean ja tyylikkään toteutuksen ohella kutkuttavia ajatusleikkejä sekä koskettavan henkilötarinan. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa lapsensa menettämisen ja särkyneen liittonsa kanssa kipuileva jyväskyläläismies löytää kameran, jolla voi kuvata menneisyyteen. Sen sekä puolivahingossa mukaan lyöttäytyvän ex-poliisin avulla hän alkaa selvittää katoamismysteeriä.
Tarinansa puolesta Valotusaika on erittäin mielenkiintoinen, joskin paikoin epätasainen kokonaisuus. Henkilökohtaisen menetyksen ja siitä ylipääsemisen ympärillä liikkuvat teemat saavat Heikkisen käsittelyssä kyytipojakseen genretietoista scifi-visiointia sekä buddy cop -huumoria.
Innovatiivinen toteutustapa on tuottanut toimivaa ja komeaa jälkeä.
Huumori ja sen merkitys toimivat avaimena päähenkilön mielenmaisemaan, mutta ovat myös tärkeä vastapaino paikoin pysäyttävän synkälle tarinalle. Tosin välillä huumori vie liikaakin tilaa ja romaani uhkaa hukata tasapainonsa eri elementtien välillä.
Valotusajan kirjalliset ja elokuvalliset esikuvat näkyvät vahvoina läpi teoksen. Teknologian kehityksen ja tekoälyn eettisyyden pohdinnat viittaavat Philip K. Dickiin filmatisointeineen, mutta toisin kuin monilla Dickin henkisillä perillisillä, Heikkisellä on aiheesta aidosti oivaltavia näkemyksiä. Romaanin kyttähuumori ja rikosjuoni sen sijaan tuovat mieleen esimerkiksi Martin McDonaghin ja Shane Blackin elokuvat, joista jälkimmäisen ohjaamat Kiss Kiss, Bang Bang (2005) ja Nice Guys (2016) näkyvät eräässä ruudussa päähenkilön asunnon DVD-pinossa.
Innovatiivinen toteutustapa on tuottanut toimivaa ja komeaa jälkeä. Tekniikan rajoitteet eivät nouse tekijätiimin tielle, vaan kuvallisesti staattisiin kohtauksiinkin on tavoitettu kekseliäillä ratkaisuilla voimakas tunnelma.
Tästä huolimatta valokuvaus ja energinen sarjakuvatyyli eivät yhdisty täysin saumattomasti. Esimerkiksi hahmojen liike tai kasvonpiirteet näyttävät välillä luonnottoman jähmeiltä. Odotan innolla, miten Heikkinen aikoo ratkaista nämä puutteet tulevissa töissään.