Joka kymmenes opiskelija on yksinäinen
Yli viidesosa korkeakouluopiskelijoista ei koe kuuluvansa mihinkään ryhmään, kertoo YTHS:n terveystutkimus. Asiantuntijoita ja oppilaitoksia tilanne huolestuttaa.
28.8.2017
Yli viidesosa korkeakouluopiskelijoista ei koe kuuluvansa mihinkään ryhmään, kertoo YTHS:n terveystutkimus. Asiantuntijoita ja oppilaitoksia tilanne huolestuttaa.
28.8.2017
Alkoholi on yhtäältä niin ihana aine, mutta toisaalta aiheuttaa paljon ongelmia. Jylkkärin toimittaja kiersi eräänä torstaina aamusta aamuyöhön jyväskyläläisiä baareja ja tutustui suomalaiseen alkoholikulttuuriin.
25.4.2017
Äänekoskelle nousevaa biotuotetehdasta pidetään tärkeänä suunnannäyttäjänä Suomen biotaloudelle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että biotaloudessa on vielä toistaiseksi kyse samasta vanhasta sellusta – metsäluonnon kustannuksella.
6.3.2017
Mikä tahansa artikkeli saattaa olla toimittajalle pikapassi kaltereiden taakse. Hallituksen kontrolli on luonut epävarmuuden ilmapiirin, jota vastaan joukko journalisteja jaksaa vielä taistella.
13.12.2016
Laittomien päihteiden osto on tänä päivänä yllättävän helppoa. Jylkkäri testasi asian eräänä syysiltana Jyväskylässä.
13.12.2016
Feministisen Puolueen mielestä politiikassa tarvitaan inhimillisyttä. Yhdistys ei halua sijoittaa itseään poliittisella kentällä vasemmalle tai oikealle
10.10.2016
Black men dying at the hands of police officers, university students protesting on campuses, presidential candidates bashing minorities – why is race such a big deal in the United States and why are people being shot to death over it?
10.10.2016
Keniassa he elävät kaksoiselämää, jonka paljastuminen voi tuhota heidän tulevaisuutensa.
19.9.2016
Villieläinten luvaton tappaminen on toisille kovan luokan liiketoimintaa, toisille keino ruokkia perheensä. Liha, nahat, sarvet ja syöksyhampaat uhkaavat koitua Afrikan villieläinten kohtaloksi.
26.8.2016
Has the Western media downplayed the situation in Turkey? What is the Gülen movement and how did it grow into a major political and religious force in one of the largest Muslim countries in the world?
26.8.2016