Teemu Vasama on Jyyn uusi toiminnanjohtaja
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan uudeksi toiminnanjohtajaksi valittu Teemu Vasama on hoitanut tehtävää sijaisena vuoden 2023 syyskuusta lähtien.
28.8.2024
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan uudeksi toiminnanjohtajaksi valittu Teemu Vasama on hoitanut tehtävää sijaisena vuoden 2023 syyskuusta lähtien.
28.8.2024
Perjantai-iltana kevään 1992 Jyrockissa Arto Nybergille esitettiin ajatus, jonka seuraukset voi yhä nähdä sunnuntai-iltoina televisiossa. Arto Nyberg -ohjelmalla on hänen nimensä, mutta ohjelman tähti on joku aivan muu.
22.8.2024
Jyy järjesti mielenilmauksen hallituksen leikkauksia vastaan.
26.4.2024
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojalan mukaan yliopiston tilankäyttöä koskevat muutokset ovat väistämättömiä.
26.4.2024
Lähetä hakemuksesi sähköpostilla viimeistään 9. toukokuuta.
25.4.2024
Keskustelut tavoittavat nuorten aikuisten pyörittelemiä mietteitä kehoista ja niiden ominaisuuksista, kirjoittaa Alina Salomaa.
24.4.2024
Linkin etäopiskelukyselyyn löydät jutusta.
28.3.2024
Jyy juhlii maaliskuussa 90-vuotista olemassaoloaan isoilla ja kalliilla juhlilla. Pyöreiden vuosin juhlistaminen prameaan tyyliin ei kuitenkaan aina ole käynyt laatuun.
21.3.2024
Keskustelu suomalaisesta korkeakoulupolitiikasta ei saa typistyä vain yhden numeerisen mittarin tavoittelemiseen, kirjoittaa päätoimittaja Henri Häkkinen.
18.3.2024
Jylkkäri tavoitteli viiden eri puolueen keskisuomalaisia kansanedustajia kommentoimaan yliopistojen uutta rahoitusmallia. Kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajat eivät vastanneet.
18.3.2024