Kesä 2019 oli poikkeuksellisen menestyksekäs vaihe Suomen opiskelijaliikkeelle. Suomen ylioppilaskuntien liiton kannanotto perustulon puolesta ja opiskelijoiden riittävän levon ja lomailun turvaamisesta aiheutti ainakin Twitterin digitaalisessa vesilasissa kunnon myrskyn.
Keskustelu oli monipuolista: Opiskelijaliikkeen sisältä esimerkiksi Kokoomusopiskelijat riensivät kommentoimaan kirjoitusta kriittisesti mutta asiallisesti, kun taas monet muut opiskelijat allekirjoittivat kannanoton täysin. Mutta keskustelua käytiin kerrankin myös muuten kuin opiskelijaliikkeen sisällä näkymättömissä.
Sosiaalisessa mediassa luonnollisesti eniten ääneen pääsivät paheksujat, joista moni varsin asiattomasti. Keskustelu väännettiin äkkiä siihen, että SYL haluaisi lomarahat ja palkallisen kesäloman opiskelijoille, vaikka tätä ei mitenkään vaadittu. Kun liiton kannanotossa oltiin huolissaan uupuneiden opiskelijoiden jaksamisesta, niin lääkkeeksi tarjottiin työntekoa koko kesäksi ja ehkä viikon tai parin lomailua toukokuun loppupuolella kun luennot ovat jo lopussa.
Sitten omankin kesän työnantajani Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä kirjoitti satiirisen kolumnin vaivojaan vaikertavista opiskelijoista, mistä Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi innostui kutsumaan opiskelijoita viipaloitaviksi syöttöporsaiksi. Tämä kommentti vasta saikin paitsi opiskelijat, myös monet muut kiivastumaan viikkoja jatkuneeseen raivoamiseen somessa. Syöttöporsas-kommentista voit lukea tästäkin lehdestä lisää, sillä haastattelin aiheesta Ahosniemeä.
Kaikki tämä keskustelu oli kuitenkin erinomaista, sillä kerrankin opiskelijoiden jaksaminen, tuet ja laajemminkin korkeakoulumaailmassa pärjääminen olivat viikkotolkulla yhteiskunnan eliitin huulilla. Monilta poliitikoiltakin tuli sympatiaa.
Jakolinjat olivat ennalta nähtävissä, mutta SYL teki edunvalvojana juuri sen mitä sen pitääkin, eli mestarillisesti sai kaikki keskustelemaan opiskelijoista, mistä varmaan voivat olla tyytyväisiä myös nekin opiskelijaliikkeessä, jotka eivät perustuloa kannata.
Huonoa on kuitenkin se, että nyt näyttää siltä, että kaikki keskustelu ei ole johtamassa mihinkään. Kesällä kohkattiin myös Rinteen hallituksen kuihtuneesta vappusatasesta, pääosin yhtä vähillä faktoilla millä liiton kannanottoakin kritisoitiin.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että hallitus ei aio indeksikorotuksen palauttamista lukuunottamatta nostaa opintotukea, vaikka neljä viidestä hallituspuolueesta tätä lupaili ja ajoi vaalien alla. Opiskelijoiden ja nuorten suosimien vihreiden ehdottelema koulutusmiljardi on ilmeisesti kuivunut kasaan paljon nopeammin ja syvemmässä hiljaisuudessa kuin demareiden vappusatanen. Ihan Sipilän ja Stubbin koulutuslupaus-petoksen veroinen takinkääntö ei ole kyseessä, mutta paska maku siitä silti jää suuhun.
Kysymys onkin, että jos korkeakoulujen ja eritoten opiskelijoiden asemaan ei tule parannuksia edes, kun kaikki sille myötämielisimmät puolueet istuvat hallituksessa, niin milloin sitten?
Siinä on liitolle paitsi uuden kannanoton, myös tehokkaan lobbauksen paikka. Keskustelu on hyvästä, mutta se ei riitä, jos muutosta nykytilanteeseen ei tule, vaan pelkkää sympatiaa.
Ymmärrys ei maksa edes soluhuoneen vuokria eikä tuo halvintakaan nuudelia pöytään.