Kyseenalaisuutta koiranäyttelyssä 

Jyväskylän Ylioppilasteatteri: Yli 10000 koiran koiranäyttely

JYT:n uutuus perustuu Jyrki Nissisen samannimiseen sarjakuva-albumiin. Se vie katsojan Kompiaisiin, jossa nihilismiin taipuvainen Bart Karviainen pyrkii hurmaamaan koirafanaatikko Anna Automaattitakan kyseenalaisin keinoin.

Tarina etenee uskollisesti alkuperäistä tekstiä noudattaen. Hahmot on tuotu taitavasti sarjakuvan sivuilta lavalle. Hienoisella tulkinnan vapaudella niihin on kuitenkin saatu jotain omaa, yllättävääkin.

Kohtauksista toiseen siirrytään tarinan henkeen sopien vauhdikkaasti ja pieni esiintyjäkaarti hyödynnetään tehokkaasti. Tuhoon tuomittua romanssia, koirasekoilua ja hirveää kielenkäyttöä on ilo seurata.

Kuten alkuperäinen teos, myös teatteriversio onnistuu nauramaan monelle asialle jättäen tuomitsemisen kuitenkin muiden harteille.