Paljon toistoja ja hiukkasen tuuria – Ylistönrinteen kampuksen uumenissa on maailman pohjoisin kiihdytinlaboratorio
16.11.2021
Käsitys työurasta, jossa opiskellaan, valmistutaan ja tehdään samaa työtä eläkeikään asti, ei enää päde. Samaan aikaan on pohdittu, millaisia osaajia tulevaisuudessa tarvitaan ja miten koulutus vastaa työmarkkinoiden tarpeeseen.
1.11.2021
Loka-marraskuun 2021 vaihteessa järjestettävien edustajistovaalien näkyvyyttä yritetään kasvattaa provosoivalla viestinnällä. Markkinointi ja kampanjointi ei kuitenkaan tavoita kaikkia.
28.9.2021
Katujen nimet ovat kuin vuosirenkaat. Ne kertovat menehtyneistä merkkihenkilöistä ja aikansa elinkeinoista, kuvaavat sieniä ja entisiä tilallisia. Kuka ne päätti?
14.9.2021
31.8.2021
Keväällä ja kesän alussa näytti lupaavalta: Koronaepidemiatilanne näytti rauhoittuneen. Tartunnat olivat kääntyneet laskuun. Rokotettujen määrä kasvoi.
Mutta sitten, heinäkuun loppupuolella, tilanne muuttui: tartuntojen määrä kääntyi kasvuun.
Valokuvaaja Ville Larkkonen tallensi toisen poikkeuskesän filmille.
31.8.2021
Liiallinen Runescapen hakkaaminen voi pian aiheuttaa merkinnän Omakannan diagnoosiluetteloon. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, voiko digipeliriippuvuuden luokitella sairaudeksi.
1.2.2021
Koronan aiheuttamaa unettomuutta tavataan ympäri maailman. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että unihäiriöt ovat yleistyneet joissain maissa huomattavasti enemmän kuin toisissa.
1.2.2021
CRISPR-tutkimuksella on useita potentiaalisia hyötyjä esimerkiksi lääkekehityksen ja ruoantuotannon saralla. Hurjimmissa visioissa CRISPRiä käytetään ihmisen perimän muokkaamiseen.
30.11.2020
Itsemurha on tilastojen perusteella suomalaisille tuttu, mutta tabuasemansa takia myös vieras. Fiktio avaa väyliä käsitellä tätäkin haastavaa aihetta, mutta millaisia ovat tavat, joilla itsemurhaa esitetään?
2.11.2020