Ei hakutuloksia.

Teksti Emma Jolkkonen Kuvat Iina Niskanen & Veera Mangström

Suomalaisnuorten uskonnollisuus on vähentynyt, ja harva osallistuu aktiivisesti seurakunnan toimintaan – Millaista on olla uskovainen nuori 2020-luvun Suomessa?

Uskonnottomuus on kääntymässä uudeksi normaaliksi. Se ei kuitenkaan tarkoita hengellisyyden katoamista.

KERROSTALOHUONEISTON täyttää hengellinen laulu. Kymmenkunta ihmistä seisoo eri puolilla huonetta ylistäen Jumalaa. Joku heiluttaa kultaista lippua laulun tahtiin.

Lopuksi Jyväskylän Rajakadulla rukoillaan.

On ensimmäinen adventtisunnuntai, 28. marraskuuta 2021. Ulkona on pimeää. Jyväskylä Missio Churchin ehtoolliskokous on päättymässä.

Kyse on noin sadan henkilön kristillisestä paikallisseurakunnasta. Osa Jyväskylän Missio Churchiin kuuluvista on tullut uskoon vasta aikuisiällä, niin myös 29-vuotias Veera Hytönen. Tai oikeastaan hän tuli uskoon uudestaan kuusi vuotta sitten. Sitä ennen uskonto oli hänelle lähinnä sääntöjä ja omituista hihhulointia. Taustalla oli lapsuuden pettymys.

Helluntailaisessa perheessä kasvaneen Hytösen lapsuutta varjosti äidin vakava sairaus. Piti ottaa vastuuta varhain.

Öisin Hytönen itki ja rukoili parempaa elämää. Mikään ei muuttunut.

Kun vanhemmat erosivat Hytösen ollessa teini-ikäinen, hän katkaisi välit Jumalaan. Uskon tilalle tuli alkoholi.

Vuosien aikana alkoholi alkoi hallita elämää koko ajan enemmän. Samaan aikaan Hytönen kuitenkin myös kaipasi Jumalaa ja lapsuudessaan menettämäänsä uskoa.

Syksyllä 2016 kätilöksi opiskeleva Hytönen sai harjoittelunohjaajakseen Eevan, jonka lempeys mursi padot.

”Mulla oli pelko uskovia kohtaan ja mielikuva, että he ovat tuomitsevia. Mutta Eeva oli sydämellinen.”

Eeva kutsui Hytösen ja tämän miesystävän Joonaksen uskonnolliseen Missiomaailma-yhdistyksen Nouse Suomi -tapahtumaan. Syyskuun 2016 lopussa järjestetyn tapahtuman pääpuhuja oli Eevan veli, Mission Churchin pastori Jukka Mononen.

”Nauroin Eevalle, että tulen tapahtumaan vain, jos Joonaskin tulee.”

Hytösen yllätykseksi Joonas suostui.

Kun Hytönen astui Jyväskylän Aalto-saliin, sisään hyökyi kummallinen, ihana kuplinta.

Tuon illan päätteeksi Hytönen meni alttarille ja pyysi pastoria rukoilemaan hänelle ”rauhaa ja rakkautta”.

Kotiin päästyään Hytönen luki Raamattua kuukauden putkeen.

 


Veera Hytönen.

 

HYTÖNEN ON poikkeus. Moni suomalaisnuorista ei hänen tavoin ole uskossa.

Tilastokeskuksen vuoden 2020 tilaston mukaan 15–24-vuotiaista yhteensä 480 909 kuuluu johonkin uskontokuntaan.

Samaisen tilaston mukaan uskontokuntiin kuulumattomien osuus nuorten kohdalla on 125 733.

Luku ei kuitenkaan kerro, kuinka aktiivisesti nuoret ovat mukana uskonnollisessa toiminnassa tai uskovatko he ylipäätään.

Jotain suuntaa antavaa kuitenkin on. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alaisen Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15–29-vuotiaista vain 15 prosenttia uskoo kristinuskon opettamaan Jumalaan ja alle 5 prosenttia osallistuu seurakuntien järjestämiin tilaisuuksiin tai vapaaehtoistoimintaan viikoittain.

Luku on pienentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Nuorten uskonnollisuus on siis vähentynyt.

”Uskonnottomuus on kääntymässä uudeksi normaaliksi”, sanoo Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg.

Kirkon tutkimuskeskuksen luku kuitenkin kattaa vain evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. On esimerkiksi arvioitu, että islaminuskoisten nuorten määrä kasvaa Suomessa tulevaisuudessa.

Mutta vaikka yleinen trendi näyttäisi olevan, että nuorten uskonnollisuus vähenee esimerkiksi kristinuskon osalta, se ei kuitenkaan tarkoita Sohlbergin mukaan hengellisyyden katoamista. Esimerkiksi joogan ja meditaation suosio on kasvanut nuorten aikuisten keskuudessa, ja katsomuksellisen etsinnän merkitys on korostunut. Nuoret voivat siis olla avoimia henkisyydelle kiinnittymättä selkeästi minkään uskonyhteisön toimintaan.

Eräs toinenkin selkeä muutos on tapahtunut. Yhteisölähtöisestä uskosta on siirrytty individualistisempaan eli yksilölähtöisempään suuntaan. Yksilöt siis päättävät itse millä tavoin harjoittavat uskontoa, ja henkisyyden harjoittamisessa painottuvat yksilölliset kokemukset. Kokonaisuutta rakennetaan itsenäisesti, ei uskonnollisten yhteisöjen auktoriteetin varjossa.

Ja korostuu yksilöllisyys myös muutoin. Sohlbergin mukaan länsimaisessa yhteiskunnassa, kuten Suomessa, usko on aina mielletty yksityisasiaksi.

Siitä ei ulkopuolisille juuri huudella.

 

 

 

KAIKKI EIVÄT kuitenkaan arastele. Jehovan todistajiin kuuluvalle Pilvi Ahdesalolle, 31, uskosta puhuminen on ollut lapsuudesta saakka tärkeä osa elämää. Siksi hän kiertää ovelta ovelle kertomassa Jehovasta.

Tosin koronapandemian aikana ovilla kiertely on ollut tauolla. Ahdesalo on tehnyt saarnaamistyötä puhelimitse. Hän soittaa lähinnä ennestään tuntemilleen ihmisille, sillä nykyään yhteystietoja ei saa enää kootusti puhelinluettelosta.

Toisinaan keskustelu tuntemattomien kanssa on voinut alkaa muualla, jopa lenkillä Jyväsjärven rannalla. Ahdesalon mukaan korona-aikana ihmiset ovat olleet aiempaa innostuneempia juttelemaan.

Jehovan todistajien usko eroaa perinteisestä kristinuskosta monin tavoin, vaikka todistajat lukevat Raamattua ja uskovat Jumalaan, tosin Jehovan nimellä. Todistajat eivät esimerkiksi usko Helvettiin. He myös kieltävät kolminaisuusopin, eivätkä pidä oppiin uskovia oikeina kristittyinä.
Lisäksi he korostavat lopun ajan odotusta. Siksi saarnaamistyö on Jehovan todistajille tärkeää myös pandemia-aikaan.

Maanjäristykset, nälänhädät, sodat ja epidemiat ovat merkki siitä, että nykyinen maailmanjärjestys loppuu pian. Sen jälkeen uusi maailma alkaa, ja kärsimys ja pahuus poistuvat maapallolta. Osa ihmisistä jatkaa elämäänsä Maassa kuolematta koskaan, ja lisäksi Jehova herättää joukon kuolleista jatkamaan hyvää ja täydellistä elämää. Ikuista elämää eläviä ihmisiä hallitsee 144 000 taivaaseen valittua ihmistä Kristuksen johdolla.

Sitä milloin uusi maailma alkaa, eivät Jehovan todistajat tarkalleen tiedä. Ahdesalo arvelee, että ennen hänen kuolemaansa.

”Kukaan ei voi tietää tarkkaa hetkeä, mutta uskon vahvasti, että se tapahtuu mun elinaikana.”

 

USKO MERKITSEE Ahdesalolle lähimmäisten auttamisen lisäksi Jumalan tahdon toteuttamista. Raamatun tutkiminen ja oppien noudattaminen on uskonnollisia tunnekokemuksia tärkeämpää.

Usko on niin tärkeää, että hän muutti Jyväskylään Forssasta osittain siksi, että pääsee julistamaan suuremmassa kaupungissa. Aktiivisen vapaaehtoistyön mahdollistaa perheettömyys ja kolmipäiväinen työviikko vakuutusyhtiössä.

Ja täysin omasta valinnasta, hän vakuuttaa useita kertoja.

”Saarnaamistyö antaa iloa.”

Sen ohella Ahdesalo osallistuu kaksi kertaa viikossa Jehovan todistajien kokouksiin. Niissä keskustellaan Raamatusta, harjoitellaan kohtaamistilanteita ja kuunnellaan opetusta. Kokoukset ovat kaikille avoimia.

”Opetus on todella yksinkertaista, sen ymmärtävät lapset ja uudet tulijat.”

Jehovan todistajat viettävät aikaa toistensa kanssa myös kokousten ulkopuolella ja yhteisö on tiivis. Ahdesalo luottaa toisiin todistajiin niin vankasti, että antaisi kotiavaimensa kenelle tahansa todistajalle.

Vaikka jaetut normit ja uskomukset lujittavat yhteenkuuluvuutta ja vahvistavat käsitystä oman yhteisön erityislaatuisuudesta, ne voivat myös sulkea joitain ulkopuolelle.

Esimerkiksi avoimesti homoseksuaalisuutta harjoittavat tai liikkeen oppeja kritisoivat henkilöt eivät voi kuulua Jehovan todistajiin.

”Jos ei halua elää Raamatun mukaan, sitten voi erota meidän järjestöstämme. Ei ole pakko kuulua Jehovan todistajiin, jos ei sitä halua.”

Uskonyhteisöstä irtautuneiden ja uskonkysymyksiin kriittisesti suhtautuvien todistajien kohtelu on noussut viime vuosina säännöllisesti mediassa esille. Monet entiset todistajat ovat kertoneet siitä, etteivät yhteisön jäsenet saa olla enää tekemisissä eronneiden tai erotettujen kanssa. Jehovan todistajien verkkosivuilla todistajia kannustetaan pitämään etäisyyttä erotettuihin seurakunnan jäseniin. Toimintatapaa kutsutaan ”rakkaudelliseksi menettelyksi”.

”Kaikki seurakunnan jäsenet voivat ilmaista periaatteeseen perustuvaa rakkautta siten, etteivät pidä yhteyttä erotettuun eivätkä keskustele hänen kanssaan. Näin he tukevat kuria, jota Jehova on antanut hänelle vanhinten kautta”, verkkosivuilla lukee.

Uskonyhteisöstä irtautuneiden todistajien kohtelu on aihe, josta Ahdesalo ei puhu medialle.

Puhdasoppisuus ja Jehovan tahdon mukaan eläminen on Ahdesalolle tärkeää. Hän on valmis noudattamaan yhteiskunnan silmissä poikkeuksellisia tapoja, kuten Jehovan todistajien ehdotonta verikieltoa. Sen takia Ahdesalo ei ottaisi luovutettua verta edes tilanteissa, joissa veri pelastaisi hänen henkensä. Usko on tärkeämpää.

”Ennemmin valitsen ikuisen elämän kuin riskeeraan sen.”

Myöhemmin Ahdesalo korostaa, ettei hän suhtaudu lääketieteeseen negatiivisesti, vaan haluaa parasta mahdollista hoitoa ilman verta.

Hän kyseenalaistaa sen, että veren käyttäminen hoitomuotona olisi aina tarkoituksenmukaista.

”Jotkut ajattelevat, että veri olisi ainoa, joka pystyisi pelastamaan [tietyssä tilanteessa], mutta eihän sitä voi kukaan todistaa.”

 

Pilvi Ahdesalo.

 

USKONYHTEISÖJEN TOIMINTA voi toisinaan vaikuttaa sisäpiiritouhulta, jos yhteisön ja sen jäsenten tavat eivät aukea ulkopuolisille.

Osa yhteisöistä kuitenkin näkee vaivaa, että kynnys olisi uusille tulijoille matala. Tähän pyrkii muun muassa Jyväskylän helluntaiseurakunta.

Keskiviikkona, 17. marraskuuta 2021 järjestettyä nuorteniltaa voisi alkuun luulla popkonsertiksi, onhan tilakin muodoltaan kuin konserttisali. Suuret katsomot nousevat yläviistoon ja lavan yläpuolella killuvat siniset värivalot.

Jyväskylän Mäki-Matissa sijaitsevaan seurakuntatilaan on saapunut arviolta viisikymmentä nuorta. Mikä heitä tänne vetää?

”Elävä usko ja rakkauden ilmapiiri”, kuvailee nuorten illoissa viikoittain vieraileva Janette Rantanen, 21.

”Ja nuorekas meininki vetää nuoria mukaan.”

Jyväskylän yliopistolla ensimmäistä vuotta musiikkikasvatusta ja ammattiopisto Gradiassa pop-jazz-laulua opiskeleva Rantanen sanoo palvelevansa seurakuntaa musiikillisesti. Hän soittaa seurakunnan tilaisuuksissa toisinaan pianoa.

”Seurakunnassa palvelemisesta saa vahvan yhteenkuulumisen kokemuksen. Omat taidot kehittyvät ja ennen kaikkea tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä yhdessä muiden kanssa.”

Uskonnolliset laulut ja Raamatun kertomukset ovat Rantaselle tuttuja jo lapsuudesta. Rantanen syntyi helluntailaiseen perheeseen ja on osallistunut seurakunnan toimintaan koko ikänsä. Henkilökohtaisen uskonratkaisun hän teki 15-vuotiaana helluntaiseurakunnan Fifteen-leirin kasteella. Kyseessä ei ollut yliluonnollinen uskoontulokokemus, vaan tietoinen ratkaisu.

”Kasteen jälkeen tulin tietoisemmaksi omasta uskosta, ja hengellisistä asioista tuli tärkeitä ja henkilökohtaisia.”

Usko vaikuttaa Rantasen elämässä arkisena rakkautena lähimmäisiä kohtaan. Hän rukoilee ihmisten puolesta ja puhuu avoimesti uskostaan.

”Moni on kiinnostunut. Ihmiset ovat uteliaita. En ole ikinä kokenut syrjintää tai kiusaamista uskoni takia.”

Opiskeluporukoissa Rantasen usko on otettu hyvin vastaan, sillä iso osa hänen luokkatovereistaan on uskossa.

”Se on suorastaan ihme. Meitä aloitti kymmenkunta ja lähes puolet on uskovia.”

 

Janette Rantanen.

 

KAIKKI EIVÄT ole yhtä ymmärtäväisiä. Kuilu uskovien ja ei-uskovien välillä voi aiheuttaa myös kitkaa.

Kun Veera Hytönen tuli uudelleen uskoon aikuisiällä, oli monien kavereiden vaikea ymmärtää, miksi kovana bilettäjänä tunnettu Hytönen meni baarin sijaan Missio Churchin tilaisuuksiin. Osa jopa katkaisi välit.

”Oli järkytys, miten parhaimmat kaverit reagoivat.”

Muutamia kertoja uskoon tulon jälkeen vanhan elämän houkutukset nousivat pintaan.

Kesäkuussa 2017, yli puoli vuotta Nouse Suomi -tapahtuman jälkeen ja päivää ennen kastetta, Hytönen oli lähdössä Olutsatama-festivaaleille. Ennen lähtöään hän polvistui eteisessä ja rukoili.

”Sanoin Jumalalle, että menen vetämään kännit ellet vaikuta minussa.”

Festivaaleilla Hytösen ja hänen kavereidensa seuraan istui vaaleahiuksinen nainen. Ensin Hytönen luuli tämän olevan kaverinsa tuttu.

Vasta loppuillasta nainen kertoi, että oli liittynyt tuntemattomien nuorten seuraan luullen heidän olevan uskossa. Sen jälkeen Hytösen ei enää tehnyt mieli juoda.

”Se oli itselleni rukousvastaus.”

Vastaavia tilanteita kävi saman vuoden sisällä useita: alkoholi houkutti, mutta jotain tapahtui. Nykyään Hytönen ei enää juo.

 

MONI VOISI olla eri mieltä, ja väittää rukousvastauksia puhtaaksi sattumaksi.

Hytönen kuitenkin itse uskoo vahvasti profetioihin eli Jumalan ihmiselle lähettämään viestiin tai ennusmerkkiin. Hän kertoo esimerkiksi saaneensa tietää ihmisten ihmeparantumisista.

Kätilönä työskentelevä Hytönen ei kuitenkaan suosittele sairaan ihmisen jäävän pelkän rukouksen varaan, vaikkakin hän kertoo rukoilevansa töissä synnyttäjien ja näiden lasten puolesta.

”Ihan salaa tietysti.”

Usko ihmeparantumisiin ja muihin yliluonnollisiin ilmiöihin on joka tapauksessa tyypillistä uuskarismaattisille uskonyhteisöille.

Uskontotieteilijä Outi Pohjanheimo määrittelee väitöskirjassaan Etsiä, hoivata, leikkiä (2018), että uuskarismaattinen tai karismaattinen tarkoittaa itsenäistä, sitoutumatonta, kirkkokunnasta eronnutta tai jo alun perin sen ulkopuolella syntynyttä karismaattista liikettä, jossa korostuu kokemus elävästä uskosta, jossa yliluonnollisuus on luonnollista, ja jossa ihmeet ja merkit, uudelleen syntyminen ja ihmeparantumiset kuuluvat jokapäiväiseen arkielämään.

Yksi tällainen liike oli esimerkiksi Nokian herätys, joka syntyi 1990-luvulla evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Sen johtohahmoksi nousi Nokian seurakunnan kirkkoherra Markku Koivisto. Vuonna 2008 liike erottautui omaksi kirkkokunnakseen nimellä Nokia Missio Church. Liike sai mediassa huomiota rukousilloistaan, joissa tanssittiin ja laulettiin hurmoshenkisesti, rukoiltiin sairaiden puolesta ja kaadettiin ihmisiä kumoon ”Pyhän Hengen voimalla”.

Toiminta pyöri vahvasti Koiviston persoonan ympärillä. Vuonna 2011 liike sai kolhun. Koivisto tunnusti avioliiton ulkopuolisen suhteen miehen kanssa, ja hänet erotettiin johdosta. Kaksi vuotta myöhemmin Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Koiviston vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen alaikäisen pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Sen jälkeen kirkkokunta jakautui kahdeksi pienemmäksi yksiköksi: Missiomaailmaksi ja Uuden toivon seurakunniksi.

Jälkimmäisen kirkkokunnan yksi paikallisyksiköistä on Jyväskylä Missio Church, johon myös Veera Hytönen kuuluu. Paikallisseurakunnan verkkosivujen mukaan seurakunta perustuu Raamatun sanaan, ja ”toiminnan ytimessä ovat muun muassa elävä ylistys ja evankeliumin julistus”.

 

MAALLISTUNEESSA yhteiskunnassa yhä harvempi ihminen kokee samaistuvansa varsinkaan konservatiiviseen uskonnollisuuteen, mikä voi myös ilmetä ennakkoluulona.

Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 toteuttaman Gallup Ecclesiastica 2011 -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat kaikkein negatiivisimmin Jehovan todistajiin, vanhoillislestadiolaisiin ja Nokia Mission kaltaisiin uuskarismaattisiin liikkeisiin.

Helluntaiseurakuntaan kuuluvan Janette Rantasen mielestä huonot kokemukset yksittäisten uskovien taholta voivat värittää näkemystä kaikista uskovista. Hän myös itse tunnistaa asioita, joista on vanhempien seurakuntalaisten kanssa eri mieltä.

”Ihmisillä voi olla aika kärkkäitä mielipiteitä esimerkiksi naisen asemasta. Täytyisi muistaa, että Raamattu on kontekstisidonnainen.”

Osa seurakuntalaisista suhtautuu myös seksuaalivähemmistöihin ennakkoluuloisesti. Rantanen itse toivoo, että seurakuntien toiminnassa olisi tilaa kaikille ihmisille. Hän uskoo, että Jumala rakastaa ihmisiä seksuaali-identiteetistä riippumatta, vaikka lisää, ettei kannata samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimistä.

”[Seksuaalivähemmistöjen] ikävät kokemukset [seurakunnassa] ovat lähtöisin ihmisistä ei Jumalasta. Ristiltä katsottuna ei ole olemassa pyhempiä tai parempia ihmisiä.”

Tutkija Jussi Sohlbergin mukaan myös media vahvistaa mielikuvia uskonnollisista yhteisöistä, kuten islamista tai vanhoillislestadiolaisuudesta.

Esimerkiksi hyväksikäyttötapaukset ja Päivi Räsäsen puheet homoseksuaaleista saavat enemmän palstatilaa kuin seurakuntien tekemä diakoniatyö.

”Uskonto näyttäytyy mediassa helposti kriisien ja konfliktien kautta, vaikka kuva on monella tasolla moninaisempi. Positiiviset asiat eivät ylitä uutiskynnystä samalla tavalla”, Sohlberg sanoo.

Jehovan todistajiin kuuluva Pilvi Ahdesalo tunnistaa todistajiin kohdistuvat ennakkoluulot. Ne johtuvat hänen mukaansa siitä, että ihmisillä ei ole oikeaa tietoa Jehovan todistajista.

”Moni esimerkiksi luulee, ettemme usko Jeesukseen”, Ahdesalo sanoo.

Hän kokee elävänsä aivan tavallista nuoren naisen elämää. Matkustelee, tanssii ja pelaa lentopalloa. Ja toisin kuin jotkut luulevat, ovat television katsominen ja meikkaaminen sallittua. Ahdesalo uskoo, että yhteiskunnan moninaistuminen voi vähentää uskoviin kohdistuvia ennakkoluuloja. Nykyään esimerkiksi kouluissa on yhä enemmän eri uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä.

Jyväskylä Mission Churchin jäsen Veera Hytönen on eri mieltä.

Hytönen pelkää, että uskonnollisten ihmisten sanan- ja uskonnonvapaus kaventuu tulevaisuudessa entisestään. Häntä harmittaa esimerkiksi se, että pakanallista Halloweenia saatetaan juhlia päiväkodeissa ja yliopistot ovat luopuneet lähes kaikista kristillisistä perinteistä.

”Meitä uskovia pidetään vähän tyhminä, mutta ei se haittaa. Jeesus on sanonut, että jokainen uskova tulee vainotuksi.”

 

VAIKKA HYTÖNEN sanoo kohtaavansa ennakkoluuloja, hän on tyytyväinen. Hän on saavuttanut sen, mitä lapsuudessaan rukoili ja mitä toivoi.

Hytösellä ja hänen miehellään on yhdentoista kuukauden ikäinen tytär ja omakotitalo, jonka keittiössä on edellisen asukkaan jäljiltä kauniit siniset seinät.

Pari vuotta sitten Hytönen sai profetian, jossa Jumala kutsui häntä ”taivaallisen kätilön tehtävään” eli auttamaan ihmisiä uskon tielle. Hytönen kokee, että viime aikoina kutsumustehtävä on vahvistunut.

”Jumala on alkanut lähettää elämääni ihmisiä, jotka etsivät häntä.”

Nuoruudessaan Hytönen ajatteli, ettei voisi enää palata synnin tieltä Jumalan luo. Nykyään hän tietää, etteivät teot ole tie taivaaseen.

”Vaikka olisi elänyt kuinka hyvän elämän ja tehnyt kehitysapua, mutta jos ei usko, ei voi päästä taivaaseen.”

”Usko merkitsee sitä, että olen vapautettu tuomiostani ja saan elää kaikkivaltiaan läheisyydessä. Hänellä on minulle suunnitelma.”

  1. AriH

    Kiitos hyvästä artikkelista. Muutama lisäys Jehovan todistajiin liittyen, joita liikkeen jäsenet todennäköisesti eivät kerro ovikäynnillä, kadulla tai puhelimessa.

    >>> Sen jälkeen uusi maailma alkaa, ja kärsimys ja pahuus poistuvat maapallolta. >>>

    Tämä tarkoittaa Vartiotorni-seuran teologian mukaan sitä, että kaikki, jotka eivät ole Jehovan todistajia, ansaitsevat tulla surmatuksi ennen uutta maailmaa.
    ”Vain Jehovan todistajilla, voideltuun jäännökseen ja ”suureen joukkoon” kuuluvilla, on yhdistyneenä järjestönä Korkeimman Organisaattorin suojeluksessa raamatullinen toivo säilyä elossa tämän Saatana Panettelijan hallitseman tuomitun järjestelmän uhkaavasta lopusta.” – Vartiotorni 1989, 1. syyskuuta, sivu 19
    (Huom. Jehovan todistajat eivät kuitenkaan yllytä tai kannusta ketään väkivaltaan.)

    >>> Sitä milloin uusi maailma alkaa, eivät Jehovan todistajat tarkalleen tiedä. >>>

    Seura on historiansa aikana opettanut tämän tapahtuvan mm. vuonna 1878, 1914, 1925 ja 1975. Seura rakentaa tällä hetkellä New Yorkin Ramapoon suurta mediakeskusta, jonka on laskettu valmistuvan vuonna 2027. Tulevaisuuteen satsaava seura ei näytä itsekään uskovan kovin piakkoin tapahtuvaan lopunrytinään. Paitsi jäsentensä osalta, joita ohjeistetaan olemaan panostamatta tulevaisuuteensa korkeamman koulutuksen muodossa tässä ”ihan pian” päättyvässä järjestelmässä.

    >>> Jos ei halua elää Raamatun mukaan, sitten voi erota meidän järjestöstämme. >>>

    Kysymys kuuluukin, mistä kumpuaa ajattelu, että nämä olisivat toisensa poissulkevia asioita? Miksi joku ei voi elää Raamatun mukaan ja olla kuulumatta amerikkalaiseen Watchtower-kirjapainamoon?

    >>> Ei ole pakko kuulua Jehovan todistajiin, jos ei sitä halua. >>>

    Ei, mutta liikkeestä on sen skientologiastakin tutun karttamisopin vuoksi mahdoton erota ilman rangaistusta. Asiaa ei helpota sekään, että liikkeen ulkopuolisten (maailmallisten) kanssa ei tulisi rakentaa syviä ystävyyssuhteita, joten lähtijällä ei todennäköisesti ole kunnollista sosiaalista verkostoa liikkeen ulkopuolella odottamassa. Oman pelkonsa luo sekin oppi, että liikkeen ulkopuolinen maailma on Paholaisen vallassa. Pelonlietsonta ja sosiaalisten suhteiden kontrollointi vahvistavat riippuvuussuhdetta järjestöön, joka väittää olevansa ainut turvasatama pahassa maailmassa ja ainut paikka pelastua lähestyvältä tuholta. Sopassa on paljon psykologisia elementtejä, joiden vuoksi lähteminen on vaikeaa.
    Medialle järjestön kyseenalaisista opeista tavallinen rivitodistaja ei ymmärrettävistä syistä halua antaa lausuntoja, sillä pitäisi tasapainoilla sen välillä, ettei vahingossakaan kritisoi järjestöä, mutta pitäisi kuitenkin pohtia, onko läheisen karttaminen humaania ja kehtaako sitä puolustaa omalla nimellään. Kun seuran totuudeksikin kutsuttu doktriini ja oma moraali eivät loksahda yhteen, kognitiivinen dissonanssi luo hyvin epämiellyttävän olotilan.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.