Ei hakutuloksia.

Teksti  Peitsa Suoniemi

Jumalaton tarina

Kuva: Matti Parkkinen
Kuva: Matti Parkkinen

Länsimaissa ateismi ja uskonnottomuus näyttävät tilastojen valossa lisääntyvän. Jylkkäri haastatteli ilmiön tiimoilta uskontotieteen dosenttia ja Helsingin yliopiston uskontotieteen lehtoria Teemu Tairaa.

Länsimaissa yhä useampi ilmoittaa, ettei kuulu mihinkään uskontokuntaan, ja ateisteiksi tunnustautuvien määräkin on kasvussa. Jopa USA:ssa ateisteiksi ja uskonnottomksi itsensä luokittelevien määrä on lisääntynyt, vaikka maa edelleen hyvin uskonnollinen onkin. Pew Research Centerin mukaan Yhdysvalloissa ateisteiksi ilmoittautuu 3,1 prosenttia väestöstä, uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomia on 22,1 prosenttia. Ryhmän kasvu Yhdysvalloissa on ollut varsin nopeaa.

Suuntaus on samankaltainen Euroopassakin. Ennusteiden mukaan Euroopan uskonnottomien määrä saavuttaa 23 prosenttia väestöstä vuoteen 2050 mennessä. Tällä hetkellä uskontokuntiin kuulumattomia on eurooppalaisista noin 19 prosenttia. Islamin ja muiden ei-kristittyjen uskontojen osuus Euroopassa tulee suhteellisesti kasvamaan sekä maahanmuuton että väestön ikärakenteen vuoksi, joskin kasvu on oletettavasti melko maltillista. Vuonna 2050 islaminuskoiset ovat todennäköisesti suurin vähemmistöuskonto noin kymmenen prosentin osuudellaan Euroopan väestöstä.

Vaikka uskonnottomuus ja ateismi lisääntyvätkin, muodostavat nämä ryhmät edelleen pienen vähemmistön koko maailman väestöstä, eikä enemmistöksi ennusteiden mukaan ole asiaa: uskonnottomuuden ja ateismin lisääntymistä lännessä ja Itä-Aasiassa tasapainottaa väestönkasvu esimerkiksi Saharan eteläpuolella sekä Lähi-Idässä, joissa väestö on nuorta, ja karismaattisten kristillisten liikkeiden sekä islamin kasvu nopeaa. Silti ateismin ja uskonnottomuuden lisääntyminen länsimaissa ja Itä-Aasiassa on tosiasia. Jylkkäri haastatteli uskontotieteen dosentti ja yliopistonlehtori Teemu Tairaa ilmiön syistä ja näkymistä.

 

Puhuttaessa uskonnottomuudesta ja ateismista on termien selittäminen paikallaan. Ateistilla tarkoitetaan sanakirjamielessä ihmistä, joka ei usko jumalolentoihin eli kieltää niiden olemassaolon, usein todisteiden puutteessa. Uskonnoton voi yhtä lailla olla ateisti, mutta myös hengellinen ihminen, joka ei kuulu mihinkään uskonto- tai kirkkokuntaan. Lisäksi tilannetta sekoittaa sekin, että monet uskontoa koskevissa kyselyissä ateisteiksi julistautuvat ihmiset saattavat ilmoittaa uskovansa jumalaan.

Teemu Taira tutkii uskontoja.
Teemu Taira tutkii uskontoja.

Tairan mukaan syy tähän on se, ettei ateismi välttämättä ole ihmisille kovinkaan tuttu termi.

”Tavalliset ihmiset eivät ole perinteisesti luokitelleet itseään ateisteiksi tai uskonnottomiksi, joten käsitykset sanojen merkityksestä saattavat vaihdella”, Taira toteaa.

Tairan mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana tilastoihin on ilmestynyt selvä piikki ateisteiksi tai uskonnottomiksi identifioituvien osalta.

”Tämä on osa laajempaa lyhyen aikavälin kehitystä. Mediassa ateismi ja uskonnottomuus ovat olleet aiempaa enemmän esillä, joten identifioituminen näihin ryhmiin on helpompaa. Kyse ei ole pelkästään yhteiskunnallisesta muutoksesta”, Taira toteaa.

Tutkijan mukaan uskonnottomien nousu on osittain itseään ruokkiva tarina, jota myös media ja internet pitävät yllä. Kuten Taira toteaa vuonna 2012 julkaistussa artikkelissaan More visible but limited in its popularity: atheism (and atheists) in Finland, ateistien ja uskonnollisten ryhmien kampanjat seuraavat toisiaan vastareaktioina ja provokaatioina. Media lisää uutisoinnillaan ilmiön kasvua.

Tilastojen taakse kätkeytyy monenkirjava joukko ihmisiä: agnostikkoja, välinpitämättömiä ateisteja, aktiivisia uskontokriitikoita sekä syvästi uskonnollisia, mutta hengellistä yhteisöä vailla olevia henkilöitä. On tärkeää havaita, että uskonnottomuus ei tilastollisena terminä vielä kerro, millaisesta uskonnottomuuden muodosta on kyse, mikö on osaltaan harhaanjohtavaa. Kun tilastoja toistellaan sellaisenaan avaamatta niiden taustoja, syntyy uskonnottomuus-ilmiöstä helposti vääristynyt kuva.

 

Edellä mainittujen kehityskulkujen seurauksena kirkko on Länsi-Euroopassa menettänyt otettaan ihmisistä. Esimerkiksi Ranskassa enemmistö väestöstä kuuluu katoliseen kirkkoon, mutta jo 63 prosenttia nuorista ilmoittaa, ettei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Taira kuitenkin muistuttaa, että hyvinvointivaltion heikkeneminen ja taloudellinen epävakaus voivat kohentaa kirkon asemaa; jo nyt kirkko on pitänyt esillä esimerkiksi heikko-osaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamistyötä. On siis hyvin hankalaa sanoa, mihin suuntaan uskonnottomuuskehitys lähivuosina kulkee. Pitkän aikavälin ennusteisiin ei pidä sokeasti luottaa. Tällä hetkellä uskonnottomuus kuitenkin lisääntyy, joskin kaikenlaiset muutokset ovat mahdollisia.

Erityisesti ateismia tarkasteltaessa on syytä huomata, että siitä ei ainakaan toistaiseksi ole valtavirran maailmankatsomukseksi. Suurin osa maailman ihmisistä kuuluu johonkin uskontokuntaan, vaikka usko itsessään ei välttämättä ole erityisen vahvaa. Tairan mukaan tässä on kyse siitä, että uskonto on ihmisille sosiaalisesti merkittävä asia – se antaa yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuden kokemuksia, joista ei haluta luopua.

Tarina siitä, että tiede tekisi uskonnon tarpeettomaksi, ei tunnu pitävän paikkaansa.

”Luonnontieteellisesti suuntautuvien ateistien tarina siitä, että tiede tekisi uskonnon tarpeettomaksi, ei tunnu pitävän paikkaansa. Toki sillä on vaikutusta, mutta ihmiset hakevat uskonnosta arvoja ja merkityksiä”, Taira toteaa.

Hänen mukaansa kyseessä on niin sanottu megakertomus, suuri aikamme tarina. Sen voi nähdä vastaiskuna uskonnon nousemiselle takaisin julkiselle kentälle 1970-luvun Iranin islamilaisesta vallankumouksesta lähtien, ja osana esimerkiksi uskonnollisen radikalismin sekä amerikkalaisen tiede vastaan uskonto -debatin nousua 2000-luvulla.

”Ylipäätään Euroopassa uskonto on nivoutunut osaksi yhteiskuntia pitkien historiallisten kehityskulkujen aikana, ja esimerkiksi kristillisten ajattelijoiden ja luonnontieteilijöiden halu ymmärtää Jumalan suurta suunnitelmaa ovat vaikuttaneet merkittävästi luonnontieteisiin ja yhteiskuntaan”, Taira sanoo.

Uskonnon ja tieteen suhteesta väiteltäessä tilanne on kärjistynyt.

”Väittelyn molemmat osapuolet lähestyvät uskontoa asiana, joka tekee tosiasiaväitteitä maailmasta, vaikka uskonnossa onkin usein ihmisille kyse muista asioista.”

 

Lisääntymisestään huolimatta ateismi on kuitenkin edelleen varsin pienen joukon maailmankatsomus. Edellä mainitut uskonnon sosiaaliset merkitykset selittävät ateismin epäsuosiota. Ateismia suitsii sekin, että se voi käydä hengen päälle, erityisesti arabivaltioissa, joissa ateistiksi tunnustautuminen voi tuoda vankeutta tai viedä jopa hengen. Viime aikoina ateisteja ja sekulaareja blogisteja on murhattu myös Aasiassa. Viimeksi huhtikuun 6. murhattiin Dhakassa, Bangladeshissa, ateistinen ja islamismia kritisoinut blogisti-opiskelija. Intiassa valtio tukahduttaa hanakasti uskonnon kritisoinnin.

Myös Yhdysvalloissa ateistit kohtaavat vakavaakin syrjintää. Pew Research Centerin vuonna 2014 tekemä tutkimus osoittaa, että ateisteihin suhtaudutaan vain hieman muslimeita hyväksyvämmin, ja vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan ateisteja pidettiin vähiten “amerikkalaisen yhteiskunnan” kuvaan sopivina henkilöinä. Ateistit ovatkin Yhdysvalloissa inhottu vähemmistö. Psychology Today -lehden mukaan syy saattaa olla se, että ateistien moraalia ja isänmaallisuutta epäillään.

Ateisteihin kohdistuva epäluulo ei kuitenkaan ole pelkästään Yhdysvaltain tai arabivaltioiden yksinoikeus. Vuonna 2008 ISSP-kyselyssä selvitettiin suomalaisten asennoitumista eri uskontoihin ja maailmankatsomuksiin. Tuolloin vastanneista 22 prosenttia suhtautui ateismiin kielteisesti, 18 prosenttia antoi neutraalin vastauksen, ja 60 prosenttia ei osannut ilmaista mielipidettään. Taira kuitenkin huomauttaa, että tärkeämpää on huomata se, että vuonna 2011 tutkimuksen tuloksissa ”en osaa sanoa” -vastausten määrä on vähentynyt, samalla kun sekä myönteinen että kielteinen asennoituminen ateismiin on kasvanut.

Tämä muutos kertoo siitä, että ateismi ja uskonnottomuus ovat tulleet laajempaan tietoisuuteen esimerkiksi median kautta, ja ihmiset haluavatkin muodostaa jonkin mielipiteen asiasta. Taira muistuttaa myös, että Suomessa ateistit saattavat kokea tulevansa syrjityiksi, mutta järjestäytynyttä tai vakavaa syrjintää ei juurikaan esiinny.

Kirkosta eroamiset ja kirkkoon liittymiset Suomessa vuosina 1964-2015. Klikkaamalla saat kuvaajan suuremmaksi. Koonti ja grafiikka: Arimo Kerkelä
Kirkosta eroamiset ja kirkkoon liittymiset Suomessa vuosina 1964-2015. Klikkaamalla saat kuvaajan suuremmaksi. Koonti ja grafiikka: Arimo Kerkelä

Yliopistonlehtori Teemu Tairan mukaan nuivaa suhtautumista ateismiin ei voi selittää millään universaalilla syyllä.

”Kansalliset ja alueelliset historiat ovat erittäin merkittävä tekijä”, Taira kertoo. ”Esimerkiksi Suomi ja Ruotsi ovat monella tapaa samanlaisia valtioita, mutta Suomessa suhtautuminen ateismiin on kielteisempää. Suomi on elänyt Neuvostoliiton ja Venäjän naapurina. Neuvostoliitto oli julkiateistinen valtio, ja itsenäisyyskamppailun sekä sotien aikana kirkko rakensi Suomen kansallista identiteettiä.”

Taira selventää, että luterilaisuus ja kirkon jäsenyys ovat Suomessa olleet osa hyvän kansalaisen kuvaa.

”Ateisti ei ole tarkoittanut tavalliselle kansalle pelkästään jumalankieltäjää, vaan termi on assosioitunut kommunismiin. Totta onkin, että monet vapaa-ajattelijat olivat aikanaan sosialisteja tai vasemmistolaisia.”

Ateististen uskonto-kriitikoiden näkemykset usein poikkeavat uskonnottomien enemmistön näkemyksistä.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Taira ottaa esille, että ateismi ja uskonnottomuus ovat enenevissä määrin sukupolvikysymyksiä. Nuoret suomalaiset eivät enää assosioi ateismia kommunismiin, vaan esimerkiksi luonnontiede ja näkyvät ateistipuhujat kuten Richard Dawkins ovat nousseet sen tilalle.

Ateismi ja uskonnottomuus ovat normalisoitumassa. Aiemmin saatettiin erota kirkosta vastalauseena vanhoille arvoille, tai koska uskontoa ei koettu tarpeelliseksi. Kirkkoon saatettiin liittyä esimerkiksi avioliiton solmimista varten. Nykysukupolvelle ateismi ja uskonnottomuus pysyvämpiä olotiloja.

 

Yhteiskunnallista merkitystä uskonnolla kuitenkin edelleen on, niin muualla maailmassa kuin Suomessakin. Luterilaisen kirkon jäsenyys tai myönteinen suhtautuminen uskontoon on tärkeää esimerkiksi valtakunnanpolitiikassa, vaikka vahvaa uskonnollista vakaumusta ei edellytetäkään. Helsingin Sanomien 17.5.2015 julkaisema selvitys kansanedustajien uskonnollisista vakaumuksista tuntuu tukevan näkemystä. Julkiateisteja oli kolme, uskonnottomia tai kirkkoon kuulumattomia 12.

Teemu Tairan mukaan huippupoliitikolle on eduksi kuulua kirkkoon. Vaikka uskonnoton henkilö voisikin kenties nousta korkeisiin poliittisiin tehtäviin, ei aktiivisella uskontokriitikolla todennäköisesti olisi mahdollisuuksia näihin paikkoihin. Uskonnon merkitys yhteiskunnassa säilyy edelleen, vaikka kirkon jäsenmäärä putoaakin.

 

Mutta millainen on ateistin muotokuva nykypäivän Suomessa? Yhdysvaltalaisen PEW Research Centerin julkaisut Nones on the Rise, 7 Facts About Atheists ja America’s Changing Religious Landscape maalaavat kuvan nuoresta, liberaalista miehestä. Uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira pitää suomalaisen ateistin kuvaa suunnilleen samana.

”Nuorilla miehillä on vähemmän sosiaalisia sitoumuksia, mikä selittää asiaa. Yleismaailmallisesti noin kaksi kolmasosaa ateisteista on miehiä.”

On kuitenkin huomionarvoista, että nuoruus ja miehuus yhdistävät ateisteja vain nimellisesti. Ateistit ovat hyvin monimuotoinen joukko.

”Monella ateistilla on esimerkiksi suhteellisen myönteinen kuva luterilaisesta kirkosta ja liberaalista uskonnollisuudesta. Uskontokriitikot ovat pieni joukko”, Taira kertoo.

Uskontokriittisen toiminnan kiinnostavana piirteenä Taira näkee sen, että yhä useammat aktiiviset ateistit ovat alkaneet nimittää itseään uskonnottomiksi, ja esimerkiksi Britanniassa ihmisiä on kehotettu ilmaisemaan uskonnottomuutensa väestötutkimuksissa. Suomessakin on toteutettu provokatiivisia kampanjoita, jotka ovat aiheuttaneet pahennusta.

”Nimeämisestä ja termien käytöstä kamppaillaan. Uskontokriitikot pyrkivät usein puhumaan uskonnottomien suuren joukon puolesta, vaikka ateististen uskontokriitikoiden näkemykset usein poikkeavat uskonnottomien enemmistön näkemyksistä”, Taira toteaa.

Viime vuosina uskontokriittiset ateistitkin ovat usein pehmentäneet kannanottojaan. Moni arvostelee kuitenkin myös liberaalia uskontoa, sillä sen katsotaan antavan oikeuden uskoa mitä tahansa, ja olevan siksi vahingollista.

 

Kaiken kaikkiaan uskonnottomien, ateistit mukaan lukien, suuren enemmistön suhtautumista uskontoon ja heidän omaan maailmankatsomukseensa kuvaa kuitenkin välinpitämättömyys.

”He toteavat, että eivät itse usko, ja jättävät asian siihen. Niin kauan kuin uskonnolliset tahot eivät yritä määritellä heidän elämäänsä, he antavat asian olla”, Taira toteaa.

 

 

Uskonnottomuus ei ole rituaalittomuutta

Tilastokeskuksen vuonna 2013 julkaiseman tilaston mukaan uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolella oli 1 203 687 suomalaista. Monelle heistä myös elämänkaaren ja vuodenkierron tärkeät vaiheet, joita on perinteisesti juhlistettu uskonnollisin menoin, saavat uskonnottoman muodon.

Merkityksettömiksi juhlat eivät kuitenkaan muutu: ateistille tai muuten uskontoa harjoittamattomalle lapsen syntymä, avioliitto, läheisen kuolema tai kalenterijuhlat ovat edelleen tärkeitä. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan ne ovat edelleen myös merkittävä syy liittyä kirkkoon: hengellinen sisältö ei ole niinkään tärkeä, vaan kirkon tarjoama palvelu elämänkaaren eri vaiheissa.

 

Tyypillisimpiä uskonnottomia perhejuhlia ovat nimiäiset ja uskonnottomat häät, joita sekulaareihin juhliin erikoistunut Pro-Seremoniat kertoo järjestävänsä vuosittain satoja. Erilaisia adresseja tilataan tuhatkunta. Musiikkia ja juhlapuhujia on saatavilla tilauksesta. Uskonnottomuuden lisääntyessä hautajaisseremoniatkin muuttuvat, vaikka uskonnottomat hautajaiset eivät vielä tavallisia olekaan. Esimerkiksi täysin hiljaiset maahanpanijaiset ovat eräs vainajan kunnioittamisen muoto. Kuoleman lopullisuutta merkitään ilman puheita ja saarnoja, mutta myös uskonnottomissa hautajaisissa voi olla erilaisia seremonioita, puheita ja musiikkia.

Myös aikuistumista juhlitaan uskonnottomissa piireissä. Prometheus-leirin käyneille nuorille järjestetään usein rippijuhlia muistuttava, mutta uskonnoton tilaisuus. Uskonnollisten kalenterijuhlien sijasta uskonnottomat saattavat viettää esimerkiksi valon juhlaa keskellä pimeää talvea tai juhlistaa talven taittumista pääsiäisen aikaan. Vapaa-ajattelijain liitto nostaa verkkosivuillaan esille myös erilaisten juhlien vuosituhantiset, moneen kertaan muuttuneet ja eri vaikutteista kerrostuneet perinteet.

 

Pro-Seremoniat kertoo verkkosivuillaan, että nimiäisjuhlassa nimen sai vuonna 2015 jo 16 000 lasta. Yhteensä siis 30 prosenttia nimistä annettin ilman uskonnollista seremoniaa, ja Helsingissä uskonnottomia nimenantotilaisuuksia vietettiin jo yli joka toisessa perheessä. Niin Pro-Seremoniat kuin sen perustajiin kuuluva Vapaa-ajattelijain liittokin korostavat esimerkiksi nimiäisseremonian luonnetta tervetulotoivotuksena sukuun ja maailmaan, osaksi ihmiskuntaa.

Jotkut haluaisivat kuitenkin nimiäisiin papin, vaikkei lasta kastettaisikaan. Kirkon linja on kuitenkin ollut enimmäkseen kielteinen: ymmärrettävästi pappien ei haluta osallistuvan kasteen sakramentin korvaavaan tilaisuuteen. Ristiriitaiselta kuulostava halu saada papillinen siunaus lapselle uskonnottoman seremonian lisänä voi selittyä sillä, että perinteet ovat tärkeitä suvulle, tai toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon. Juhlimisenkaan suhteen uskonnottomat eivät siis ole yhtenäinen joukko. Silti juhliminen on tärkeä tapa järjestää elämää, vaikkei siihen yliluonnollisuutta liittyisikään.

 

 

USKONNOLLISUUS SUOMESSA

  • Vuoden 2015 lopussa evankelisluterilaisiin kirkkoon kuului 72,9 prosenttia suomalaisista. Uskontokuntiin kuulumattomia on suomalaisista noin neljännes.
  • Kirkon tutkimuskeskus teetti vuonna 2011 kyselyn, jolla kartoitettiin suomalaisten uskonnollisuutta. Vastaajista reilu neljännes (27 prosenttia) kertoi uskovansa kristinuskon Jumalaan ja vajaa neljännes (23 prosenttia) ilmoitti uskovansa Jumalaan muulla kuin kirkon opettamalla tavalla. Kyselyn mukaan reilu viidennes suomalaisista (21 prosenttia) ei uskonut Jumalan olemassaoloon. Loput vastaajista olivat uskostaan epävarmoja tai eivät halunneet kertoa kantaansa.
  • Suomalaisten uskonnollisuus on vähentynyt viime vuosina. Samalla keskeisiin kristillisiin oppeihin uskotaan aiempaa vähemmän. Esimerkiksi vuonna 2011 enää 41 prosenttia kirkon tutkimuskeskuksen kyselyyn osallistuneista piti oppia Jeesuksesta Jumalan Poikana vähintään todennäköisenä, kun neljä vuotta aiemmin osuus oli 63 prosenttia.

 

Gallup: Oletko ateisti tai uskonnoton?

Vera

Vera, 21,
Humanistinen tiedekunta
”Olen agnostikko. En usko, mutten voi tietää jumalan olemassaolosta mitään varmasti. Olen miettinyt elämänkuvaani, eikä ole todisteita korkeammasta tahosta.”

 

 

 

img_0011

Niko, 25,
Informaatioteknologian tiedekunta
”Olen ateisti, mutta kirkon jäsen. Olen järkeillyt näitä asioita, minkä lisäksi olen ollut internetissä.”

 

 

 

img_9982

Mikko, 25,
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
”Olen ateisti. En koe tarvetta uskolle.”

 

 

 

 

img_9997

Jaana, 26,
Humanistinen tiedekunta
”En ole. Osittain kasvatuksen takia.”

 

 

 

 

img_9984

Sinttu, 21,
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
”En ole ateisti tai uskonnoton. En ole varsinaisesti krtistittykään, mutta tekee hyvää uskoa johonkin.”

 

 

 

img_0068

Rosa, 22,
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
”Olen uskonnoton/ateisti. Johtuu varmaan siitä, että perheenikin on.”

 

 

 

img_0058

Sonja, 21,
Humanistinen tiedekunta
”Olen uskonnoton. Vanhempanikaan eivät kuulu kirkkoon.”

 

 

 

img_0048

Anni, 25,
Humanistinen tiedekunta
”Olen ateisti. Uskominen ei tunnu omalta.”

 

 

 

Lue lisää:

Puhetta uskosta ja sen puutteesta (21.4.2016)

Lohtua ja johdatusta (21.1.2016)

Vastarannan professori (12.2.2015)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *