Ei hakutuloksia.

Teksti Oona Komonen Kuvat Jyväskylän kaupunki & Kansallisarkisto

Suppilo, Itu, Cygnaeuksenkatu ja Saaranpolku – Jyväskylässä on yli 3 000 katua, mutta kuinka ne ovat saaneet nimensä?

Katujen nimet ovat kuin vuosirenkaat. Ne kertovat menehtyneistä merkkihenkilöistä ja aikansa elinkeinoista, kuvaavat sieniä ja entisiä tilallisia. Kuka ne päätti?

KUN Jacob Leonard Boringh saapui Jyväskylään heinäkuun 1833 lopulla, oli kaupungissa vain kaksi polkua. Toinen johti nykyisten Survon ja Ristonmaan kautta Kuopioon ja Vaasaan vievälle maantielle, toinen puolestaan Äijälään ja Tourulaan.

Oikeastaan Jyväskylä ei vielä ollut edes kaupunki, virallisesti. Senaatti oli puoltanut perustamista joulukuussa 1832.

Seuraavan vuoden maaliskuussa keisari-suurruhtinas Nikolai I oli hyväksynyt esityksen. Viralliset asiakirjat valmistuivat kuitenkin vasta neljä vuotta myöhemmin.

Boringhilla oli tehtävä, senaatin määräämä. Hän suunnitteli, mihin empiretyylinen ruutuasemakaava sijoittuu. Tehtävä oli epäkiitollinen, olihan maa-alue vaikeanmuotoinen ja pieni.

Noin seitsemän kilometrin pituinen, keskimäärin kilometrin levyinen suikale Harjun ja Jyväsjärven välillä.

Boringh viipyi alueella kymmenen päivää. Ehdotus valmistui. Maanomistuskiistat kuitenkin viivästyttivät hyväksymistä. Kun Suomen asioita hoitava ministerivaltiosihteeri Robert Rehbinder sai kaavan tarkastettavaksi 1836, hän pyysi arkkitehti Carl Ludvig Engeliä tekemään korjauksia.

Helmikuussa 1837 valmistunut Engelin kaava Plan för Jyväskylä Stad käsitti noin kilometrin pituisen, puoli kilometriä leveän suorakaidealueen nykyisten Vaasankadun, Yliopistonkadun, Väinönkadun ja Hannikaisenkadun rajaamalla alueella.

Kortteleita kolmessa rivissä, keskellä tori.

Kaupungin rakentaminen alkoi Kauppakadun yläpäästä ja torin varrelta. Polkujen sijaan kaupunkilaiset pääsivät kävelemään kaduilla. Samalla niille tarvittiin nimet.

LAHDENTIE, Kaskikatu, Nuuskakuja, Voionmaankatu. Mustikkakuja, Luotipussi ja Maustehyllynkatu. Kadunnimet ovat kuin kaupungin vuosirenkaita. Ne kertovat historian merkkihenkilöistä, paikannimistä, ammateista, elinkeinoista. Eläimistä, linnuista, kasveista.

Jyväskylän kadut saivat ensimmäistä kertaa virallisen nimen Engelin laatiman asemakaavan myötä. Ne olivat pääosin teknisin perustein nimettyjä, ilmansuuntiin viittaavia poikki- ja pitkäkatuja, kuten Läntinen torikatu ja Itäinen poikkikatu.

Oli myös muutama poikkeus: Rinnekatu, Satamakatu ja Rantakatu.

Aluksi kadunnimiin ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota. Merkitystä oli lähinnä paperilla. Pikkukaupungin asukkaat tunsivat toisensa nimiltä. Mainoksiin kirjattiin osoitteen sijaan kauppiaan nimi.

Muutos tuli kaupungin kasvaessa ja kaavoituksen laajentuessa.

MAANMITTARI Frans Leonard Mahlberg oli tarkka. Hänen toisessa, vuonna 1899 valmistuneessa asemakaavaehdotuksessa oli nähtävissä kaupungin maastomuodot metrin välein piirrettyinä korkeuskäyrinä.

Tuohon mennessä Engelin kaavaa oli muutettu muutaman kerran, tosin ei radikaalisti, eikä Mahlberginkaan kaavakaan eronnut siitä merkittävästi.

Suurin muutos oli joidenkin katujen uudet nimet sekä vanhan kirkon puiston nimeäminen Cygnaeuksen puistoksi. Suurta pitkäkatua oli jo jonkin aikaa kutsuttu Waltakaduksi, mutta nyt se nimettiin Nikolainkaduksi kaupungin perustamiskirjan allekirjoittaneen keisarin kunniaksi. Myöhemmin, vuonna 1966 katu kuitenkin muutettin Vapaudenkaduksi.

Aluksi kadunnimiin ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota.

Suomen itsenäistymisen jälkeen myös muissa maan kaupungeissa Venäjän keisarikuntaan kuuluvien mukaan nimettyjä katuja hävitettiin.

Mahlbergin kaavan myötä myös vanhat tekniset nimet väistyivät uusien, informatiivisempien tieltä. Kansallisromantiikan aika näkyi, erityisen Kalevalan vaikutus. Katuja nimettiin sammon, Ainon, Väinämöisen ja muiden eepoksen hahmojen mukaan. Harjun reunalla kulkevasta Stakettikadusta tuli Harjukatu – niin sitä oli jo epävirallisesti kutsuttu –, ja Läntisestä torikadusta pelkkä Torikatu.

Esplanaadiksi kutsuttu katualue ristittiin Puistokaduksi, ja Satamakadusta tuli Waasankatu.

KAIKKIA Mahlbergin kaava ei miellyttänyt. Erityisesti sitä arvosteli jyväskyläläinen arkkitehti Yrjö Blomstedt. Hän kirjoitti lehtiin, kuvasi asemakaavaa ”kamariteorian kukkaseksi”.

Blomstedtin mukaan arkkitehdit oli sivuutettu kaupunkisuunnittelussa, sillä tehtävä oli joutunut insinöörien ja maanmittarien käsiin.

Mahlbergia kannanotot ärsyttivät. Hän väitti arkkitehdin puheita asemakaavan epäkäytännöllisyydestä ja puutarhakaupunginosista haaveiluksi.

Vuonna 1907 kaupunki asetti valiokunnan päättämään asemakaavan kohtalosta. Järjestettiin kilpailu. Lopulta uuden kaavan toteutuksesta, ”kaupunkimme pääasemakaavan” piirtämisestä, saivat vastata arkkitehti Valter Thomé ja insinööri Hugo Lilius.

Työ valmistui 1909, ja senaatti vahvisti kaavan elokuussa 1910.

Lopulliseen asemakaavaan oli otettu Laukaantien molemmin puolin sijainneiden, ruutukaavan pohjoispuolisten alueiden sekä seminaaria ympäröivien kortteleiden lisäksi kokonaan uusi alue, peräti 30 korttelia käsittävä kuudes kaupunginosa Valtakadun eli nykyisen Voionmaankadun molemmin puolin.

Näin Jyväskylä sai ensimmäisen pysyvän asemakaavalaajennuksen, jossa oli viisi uutta kaupunginosaa. Se loi edellytykset kaupungin kasvulle, sekä kadunnimien keksimiselle.

MITEN VÄLTTÄÄ toistoa, entä sekaannuksia?

Alun perin katunimistö rakentui ilman viranomaisohjeistuksia. Vuonna 1947 siihen tuli muutos. Perustettiin kadunnimitoimikunta. Se kiinnitti huomiota entistä enemmän laatuun, kuulemalla eri alojen asiantuntijoita.

Samalla määriteltiin kriteerejä: Nimen tuli sopia kyseiseen paikkaan ja vastata mielikuvaa alueesta. Olla omaperäinen, mutta samalla säilyttää mahdollisesti aiemmin annetun nimen ajatus.

Ennen kaikkea nimen tuli kunnioittaa kaupungin historiaa, ja heijastaa kulttuurin erityispiirteitä.

Nykyisin suurin osa nimistä vahvistetaan asemakaava-alueille asemakaavan yhteydessä. Nimistöä miettivät tuolloin kaavoittajat itse, ja tarvittaessa kysyvät nimistötyöryhmän mielipidettä asiasta.

Nimistöryhmään kuuluvat valmistelija, yleis- ja asemakaavoittajat, museon edustaja ja erityisasiantuntija. Päätöksen tekee joko Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta tai kaupunginvaltuusto.

Lisäksi kuullaan kuntalaisia. Nimistöasiat eivät kuitenkaan herätä paljoa keskustelua.

Carl Ludvig Engelin alkuperäinen, Harjun ja Jyväsjärven väliseen rinteeseen sijoitettu ruutuasemakaava (Plan för Jyväskylä stad) valmistui vuonna 1837. Kuva: Kansallisarkisto

NÄIN PROSESSI menee: ensin etsitään paikan historiaan sopivaa aihetta.

Koska Lutakko on vanhaa tehdasaluetta, sieltä löytyy Kiramo, Varppaaja, Vaneritori, Sorvaamo, Purilas. Myös Kankaan ja Tourulan alueilla näkyvät elinkeinoelämän jäljet. On Paperitehtaankatu, Piipputori, Kivääritehtaankatu ja Asekatu.

Paitsi kaupunginosissa myös katunimistössä on hyödynnetty vanhojen tilojen ja talojen nimiä, kuten Haukkalan-, Kekkolan-, Mankolan, Mattilan- ja Naattianteissä, ja Nisulankadussa.

Etenkin Ristonmaalla on suuri entisten emäntien ja isäntien nimiin perustuva ryhmä: Eevastiinan-, Aatin-, Oton-, Risto-, Aaron- ja Topiaksentiet. Tikka-Mikonmutka on nimetty kaupungin ensimmäisen torpparin Mikko Tikkasen mukaan. On myös 1700-luvulla alueella sijainneen Lahden tilan asukkaiden mukaan nimetyt Laurinpolku, Matinkuja, Juhonkuja, Eeva ja Aatami.

MUTTA ON ongelma. Lähiöt on usein rakennettu alueille, joilla ei ole ennen ollut katuja eikä historiallisia paikannimiä.

Silloin on keksittävä tyhjästä.

Monesti luodaan yksittäinen aihepiiri, kuten Keltinmäkeen 1968. Nimiryhmä sisältää sieniä, kuten Haperon-, Silokkaan- ja Seitikintiet, sekä Samettijalan.

Myllyjärven vuonna 1974 keksitty nimiryhmä on luonnollisesti myllyaiheinen. Alueelta löytyy Tuulinmyllyn-, Myllymestarin-, Ylämyllyn-, Myllärin- ja Myllytuvantiet. Seula, Suppilo, Sihti, Laari, Akseli, Purnu, Siipi ja Siilo.

Kangaslammella on marjoja, Pappilanvuoressa puolestaan riistaan ja metsästykseen liittyviä nimiä. Lohikosken teemoja ovat puut ja kalastus.

Nimillä on merkitystä. Ne auttavat paikantamaan kadun tietylle alueelle.

Mutta on tehtäviä muitakin.

Kadunnimet juurruttavat ihmisen ympäristöönsä, näin on tutkittu. Ne siis vaikuttavat identiteettiin. Siksi on vältettävä sivumerkityksiltään ikäviä tai hävyttömiä nimiä. Sellainen kun voisi tehdä kadun asukkaat naurunalaisiksi.

Nimitoimikunnan on pohdittava myös pituutta. Lyhyet nimet ovat pitkiä helpompia muistaa, kirjoittaa ja lausua. Lisäksi nimi on voitava tunnistaa osoitteeksi, ja sen täytyy olla oikeinkirjoituksen mukainen. On käytettävä suomea tai ruotsia, tai molempia. Saamelaisalueiden kunnissa voidaan käyttää saamea.

Ja ennen kaikkea: nimet on suunniteltava pysyviksi, myös tulevien sukupolvien käyttöön.

Nimen tulee kunnioittaa kaupungin historiaa, ja heijastaa kulttuurin erityispiirteitä.

YKSI SÄÄNTÖ nimeämisessä vielä on. Ei ole suotavaa, että katuja nimetään vielä elossa olevien henkilöiden mukaan.

Jyväskylässä poikkeuksen tekee 1970-luvulla nimetty Urhonkatu, joka sai nimensä tuolloin vielä elossa olevan presidentti Urho Kekkosen mukaan.

Varovaisuuteen voi olla syytä. Muistonimen korvaaminen uudella, koska henkilöä ei pidetä näkyvän muistamisen arvoisena, olisi kiusallista. On jopa suositeltu, että henkilön kuolemasta olisi kulunut pari kolme vuosikymmentä ennen muistonimen antoa.

Tällöin päätöksen tekisi vasta seuraava sukupolvi, joka voisi arvioida, kuinka merkittävä henkilö aidosti on ollut.

Mutta onhan täällä muistonimiä, useitakin!

Etenkin koulukaupungin leima näkyy. On Cygnaeuksenkatu (nimetty kasvatusopillisen korkeakoulun isä ja korkeakoulun rehtori Uno Cygnaeuksen mukaan), Oksalankuja (professori Kaarlo Oksala), Okkerinkatu (tyttölyseon rehtori Lahja Okker), Saaranpolku (opettaja Saara Mäenpää). Voionmaankatu on peräisin kansanedustaja, professori Väinö Wallinista, joka muutti sukunimensä Voionmaaksi. Korkeakoulun alueella Kaarlo Kramsun mukaan nimetty Kramsunkatu edustaa puolestaan kaupungin taiteilijoiden antia.

Ylivoimaisesti eniten esillä on Schildtin suku. Kortesuon kartanon omistaja Wilhelm Schildt sai nimikkokadun, kuten myös piirilääkäri Wolmar Styrbjörn Schildt kirjailijanimensä W. Kilpinen mukaan. Hän oli Jyväskylän alkuaikojen tunnetuimpia kaupunkilaisia, lyseon ja Jyväskylän säästöpankin perustaja sekä tyttökoulun ja seminaarin tukija.

Schildt oli myös tiettävästi ensimmäinen, joka ehdotti Jyväskylän yliopiston perustamista. 1850-luvulla ajatusta kuitenkin pidettiin huvittavana, olihan kaupungissa asukkaita tuolloin vain puolituhatta. Viitaniemen Tiede- ja Taidepolut, sekä Kortepohjan Sananiekantie ja Tietiläs ovat peräisin Schildtin keksimistä noin 500 uudissanasta. Puistolan Venykekuja taas viittaa hänen kehittämäänsä venykekirjoitukseen, jossa pitkät vokaalit osoitetaan akuutti-merkillä.

Aatoksenkatu on nimetty Schildtin pojan, maanviljelysneuvos ja kunnallispoliitikko Jalo Aatos Wiini Schildtin mukaan. Hänen poikansa saivat myös kadut: Volmarinkatu, Jalonraitti, Yrjönkatu.

Nimissä on vinouma. Naisten osuus on miehiä pienempi.

Lisäksi naisten mukaan nimetyissä kaduissa on miehiä useammin vain etunimi, eikä alkuperäinen huomionkohde ole aina tiedossa.

Varhaisimpia naisten mukaan nimettyjä katuja ovat vuoden 1909 asemakaavassa mainitut Ainonkatu, Annikintie, Kyllikinkatu, Minnankatu, Tellervonkatu. Myöhemmin nimensä katukyltteihin ovat saaneet esimerkiksi tehtailija Hanna Parviainen (Hannantie) sekä kirjailijat Isa Asp (Isa Aspin kuja) ja Irene Mendelin (Mendelininkatu). Myllyjärven Teivaalantie on nimetty seminaarin lehtorin Suoma Teivaalan mukaan. Koko nimensä katunimistöön ovat saaneet kirjailija, arkkitehti Wivi Lönn ja kirjailija Minna Canth.

Ei ole suotavaa, että katuja nimetään vielä elossa olevien henkilöiden mukaan.

VUODEN 1837 Engelin kaavassa virallisia kadunnimiä oli 11.

Nyt niitä on 3 212.

Uusia nimiä annetaan tarpeen mukaan.

Mutta niitä myös katoaa. 1900-luvun alkupuolelta tähän mennessä on hävinnyt yli sata.

Suurin syy on kaavan muutokset. Moni katu on nimetty jonkin rakennuksen mukaan. Rakennuksen purun myötä myös kadunnimi on voinut muuttua tai kadota. Näin on käynyt esimerkiksi 1960-luvun kartoissa näkyvälle Keskusvarikonkadulle. Se poistui keskusvarikon purun myötä. Samoin kävi Keskusvarastonkadulle.

Kuokkalassa sijainnutta Kaivotietä, nykyisen Normaalikoulun paikalla ollutta Kulmakatua, ja vuoden 1899 asemakaavassa mainittua Lutakonniemeen johtanut Tehdaskatua ei enää ole.

Myöskään alkuperäisessä kirjoitusasussaan olleita Annikin-tietä, Kankurin-katua ja Lemmenkujaa ei kaupungista enää löydy.

Hävinneet ovat myös Pieni-katu ja Turha kuja. Ne nimettiin aikoinaan ominaisuuksiensa perusteella.

Pienuuden ja turhuuden.

▸ Lähteenä käytetty muun muassa Jussi Jäppisen teosta ”Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin?” (2005) sekä Elina Panttilan pro gradu -tutkielmaa Jyväskylän kadunnmet (2008). Lisäksi on haastateltu Jyväskylän kaupungin kiinteistöinsinööri Juha Kantasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.