Lisää rahaa tapahtumiin, äänestyspaikka takaisin yliopistolle ja edarin räjäytys
Kävimme läpi Jyyn toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2026.
30.1.2026
Kävimme läpi Jyyn toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2026.
30.1.2026
Lokakuun lopulla on valmistumassa selvitystyö, joka arvioi miten ylioppilaskuntien jäsenyyden säätäminen "paremmin yhdistymisvapautta vastaavaksi" vaikuttaisi niiden toimintaan. Mistä oikeastaan on kyse lainsäädännössä, jota hallitus haluaa muuttaa?
7.10.2024
Vaikka ikävät puheet ja teot ovat kohdistuneet etenkin ainejärjestö Pörssin jäseniin, samanlaisia asenteita on myös muiden ainejärjestöjen jäseniä kohtaan, sanoo ylioppilaskunnan puheenjohtaja.
13.8.2023
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston koko pysyy jatkossakin 41 edaattorissa.
3.10.2022
Kokouksessa keskusteltiin muun muassa lähiopetukseen palaamisesta, maailman turvallispoliittisen tilanteen muutoksesta ja opiskelijoiden hyvinvoinnista.
29.3.2022
Edustajistovaalien ehdokasmäärä on vaihdellut 2010-luvun vaaleissa kahdensadan molemmin puolin. Määrällä on usein vaikutusta äänestysaktiivisuuteen.
1.10.2021
Kirjoittaja on Jylkkärin päätoimittaja.
28.9.2021
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen viestintä- ja yritysyhteistyövastaava.
2.9.2021
Kirjoittaja toimi JYYn jäsenpalvelu- ja järjestösihteerinä
7.1.2020 — 8.4.2021.
6.4.2021