Ei hakutuloksia.

Teksti & kuvat Oona Komonen

Vegaanista voileipäkakkua ja kahvia – Näillä eväillä JYYn edustajisto kokousti maaliskuussa Ilokivessä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen

Kokouksessa keskusteltiin muun muassa lähiopetukseen palaamisesta, maailman turvallispoliittisen tilanteen muutoksesta ja opiskelijoiden hyvinvoinnista.

KOKOUKSEN PITI alkaa viisitoista minuuttia yli viisi. Pöytämikrofonien kanssa oli ongelmia.

Kello 17.22 edustajiston puheenjohtaja Elma Hyöky aloitti: ”Arvoisa edustajisto ja myös muut läsnäolijat…”

Torstaina 24. maaliskuuta 2022 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto kokousta ylioppilastalo Ilokiven ravintolan salissa pitkästä aikaa. Koronapandemian vuoksi viimeiset kaksi vuotta kokoukset oli pidetty etäyhteyksin.

Aluksi edustajisto piti hiljaisen hetken, syynä Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuun lopussa. Sitten nimenhuuto, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinnat…

Kokouksen esityslistalla ei ollut päätösasioita, ainoastaan keskusteluasioita. Niitä olivat lähiopetukseen palaaminen, mistä Jyväskylän yliopisto on linjannut, sekä tilannekatsaus siitä, miten yliopisto on varautunut maailman turvallisuuspoliittisen tilanteen muutokseen. Yliopiston kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen ja vararehtori Marja-Leena Laakso kertoivat, että molempia asioita seurataan tiiviisti. Lisäksi he halusivat kuulla edustajiston eli opiskelijoiden näkemyksiä esimerkiksi siitä, millaisia ajatuksia heillä on esimerkiksi hybridiopiskelun järjestämisestä.

Myöhemmin kokouksessa JYYn toimitusjohtaja Timo Lahtinen kertoi, miten Kortepohjan ylioppilaskylän remontti on sujunut ja miten ylioppilaskylää on tarkoitus kehittää lähitulevaisuudessa.

Muissa esille tulevissa asioissa edustajistoryhmä P&D piti puheenvuoron, jossa ilmaisi huolensa opiskelijoiden hyvinvoinnista. ”Opiskelijoiden mielenterveys ja terveys yleisestikin on ollut erityisesti viimeiset kaksi vuotta kovalla koetuksella. Jonot melkein mihin tahansa YTHS:n palveluut ovat pitkät […] Apu tulisi saada nopeammin.”

”Pyydämmekin, että ylioppilaskunta kehittää opiskelijoiden mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyvän tiedon saavutettavuutta ja omaa tiedotustaan näihin liittyvistä palveluista.”

Ilokiven ravintolan salissa taputettiin.

 

 

”Onnistunut kokous”, edustajiston puheenjohtaja Hyöky sanoo, ja listaa:

”Edustajistoa osallistetaan ja yliopisto haluaa kuulla opiskelijoita oikeasti…”

”… että näillä asioilla on väliä, niitä edistetään yhdessä…”

Ja lisäksi: ”Koen ehdottamasti, että lähikokoustamiseen siirtyminen on hyvä asia. Paitsi että ihmiset tapaavat toisensa, syntyy ehkä enemmän keskustelua. Pääsee vaihtamaan ajatuksia myös ennen ja jälkeen kokouksen.”

”Toivon myös, että muutkin kuin edustajiston jäsenet löytävät paikalle seuraamaan kokousta ja saavat käsityksen siitä, mistä edustajistossa on kyse.”

Kokouksen järjestämisajankohta osui JYYn vuosijuhlapäivään. Ylioppilaskunta täytti maaliskuun 24. päivänä 88 vuotta. Kokouksessa oli tarjolla vegaanista voileipäkakkua. Vuosijuhlat järjestetään syyskuussa. Lue lisää: Tulos oli selvä: Edustajiston enemmistö kannatti JYYn vuosijuhlien siirtämistä syksylle – kaikkia päätös ei kuitenkaan miellyttänyt

JYYn edustajisto tekee päätökset tärkeimmistä ylioppilaskuntaa koskevista asioista. Opiskelijat valitsevat edustajiston 41 jäsentä joka toinen vuosi järjestettävissä edustajistovaaleissa. Edustajisto päättää muun muassa JYYn säännöistä, talousarviosta, tilinpäätöksestä, lainoista ja rakentamisesta, sekä valitsee ylioppilaskunnan hallituksen sekä tärkeimmät JYYn työntekijät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.