Ei hakutuloksia.

Teksti Ismo "Isse-pappa" Puhakka

Mihin ylioppilaskuntaa tarvitaan?

Kirjoittaja toimi JYYn jäsenpalvelu- ja järjestösihteerinä
7.1.2020 — 8.4.2021.

JYY perustettiin 87 vuotta sitten. Se on todella pitkä aika ja on luonnollista, että aika ajoin käydään keskustelua siitä mihin ylioppilaskuntia tarvitaan ja mikä niiden rooli on 2020-luvulla.

On ehkä tarpeetonta muistuttaa, että opintoraha, opintolaina, maksuttomat korkeakouluopinnot, ateriatuki ja opiskelija-alennukset eivät ole tulleet ilmaiseksi. Ne ovat monien opiskelijasukupolvien yhteisen edunvalvontatyön tulosta.

Ilman ylioppilaskuntia opiskelijan ääni ei kuuluisi myöskään yliopiston hallinnossa tai ehkä kuuluisi, yliopiston hallinnon ehdoilla. Nyt pöydissä ollaan tasavertaisina.

 

Ylioppilaskunnan omaisuus on opiskelijoiden yhteistä omaisuutta ja ylioppilaskunnan valta on opiskelijoiden valtaa. Ylioppilastalo, ylioppilaslehti ja JYYn toiminta ovat opiskelijoiden vallan välineitä. Jos niitä käytetään vastuullisesti, ne siirtyvät eteenpäin myös seuraaville sukupolville.

Ylioppilaskunta on opiskelijat ja opiskelijajärjestöt yhdessä. Yhdessä tekemällä saa enemmän aikaan ja yhteen liittyneillä opiskelijoilla on
enemmän vaikutusvaltaa.

Ylioppilaskunta on tehokas työkalu, joka mahdollistaa opiskelijoiden äänen ja vaikutusvallan näkymisen yhteiskunnassa. Mihin tuota ääntä ja vaikutusvaltaa käytetään, on opiskelijoiden itse ratkaistava.

Mihin ylioppilaskuntaa tarvitaan on kysymys, johon voivat vastata viime kädessä vain opiskelijat itse.

Jokainen opiskelijasukupolvi tietää itse parhaiten millainen toiminta vastaa parhaiten ajan haasteisiin.
Millainen on tämän sukupolven näköinen ylioppilaskunta?

Mihin ylioppilaskuntaa tarvitaan on kysymys, johon voivat vastata viime kädessä vain opiskelijat itse.

Syksy tuo uudet edarivaalit oletko sinä se tyyppi jolla on tahtoa ja ideoita ohjata isoa botskia tämän vuosikymmenen haasteissa? Olitpa vintage-fiilistejä, perinteiden vaalija tai isojen remonttien tekijä, sinulla on mahdollisuus tarttua ohjaksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.