JYY

Jyy lopettaa Jyrockin järjestämisen

Jyyn edustajisto päätti torstaina, että ylioppilaskunta lopettaa Jyrock-festivaalin järjestämisen vuoteen 2025. Tapahtuma on ollut vuosia taloudellisesti kannattamaton.

Uutiset

22.2.2024

Jyy allekirjoitti kirjeen, jossa yliopistoa vaaditaan lopettamaan yhteistyö israelilaisyliopiston kanssa – edustajistoryhmiltä risuja käsittelystä

Rehtori Jari Ojalan mukaan Jyväskylän yliopisto tekee Bar-Ilan yliopiston kanssa yhteistyötä osana laajempaa opiskelijaverkostoa, sekä muutaman yksittäisen tutkimuksen osalta.

Uutiset

9.2.2024

Viisi vuotta myöhemmin

JYY pyrkii hiilineutraaliksi vasta vuoteen 2030 mennessä.

Uutiset

7.2.2024

Jotain ylioppilaskuntajuttuja

Joulukuussa JYY:lle valittiin uusi hallitus. Mitä se tekee?

Uutiset

5.2.2024

JYY myi omistamansa Ilokiven lounasravintolan Semmalle

Syynä oli ravintolan tekemä tappio. Kauppa astui voimaan 1. tammikuuta 2024.

Uutiset

3.1.2024

Kortepohjan aiheettomat palohälytykset ovat maksaneet JYY:lle tänä vuonna jo yli 10 000 euroa

Hälytysten lähteenä ovat vuosina 1968–1972 rakennetut tornitalot A-C. Talojen paloilmaisimien hätäkeskusyhteys aiotaan katkaista ensi vuonna.

Uutiset

17.11.2023

Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto on JYY:n edustajistovaalien voittaja – Äänestysinto laski viime vaaleista

Yhteensä 13 089 äänioikeutetusta ääntään käytti 2 680 opiskelijaa.

Uutiset

8.11.2023

Edustajiston kokousten edustus vaihtuu tiuhaan – Selvitimme, minkä edustajistoryhmän jäsenet ovat aktiivisimpia kokoustajia

Vaikka edustajistossa on 41 varsinaista jäsentä, nykyisen edustajiston toimikaudella päätösvaltaisia henkilöitä on ollut 99.

Uutiset

26.10.2023

Edustajistovaalit lähestyvät! Kysyimme ehdolla olevilta vaaliliitoilta muun muassa jäsenmaksusta, ylioppilaskunnan automaattisesta jäsenyydestä ja siitä, saako JYY ottaa kantaa

Edustajisto käyttää ylioppilaskunnassa korkeinta valtaa. 41-jäseninen edustajisto valitaan kaksivuotiskaudelle marraskuun alussa.

Uutiset

20.10.2023

Siirry takaisin sivun alkuun