HÄNESTÄ EI pitänyt tulla everstiä. Martti J. Karin nuoruuden haaveammatti oli historianopettaja. Varusmiespalvelus laskuvarjojääkärinä oli kuitenkin innokkaalle partiolaiselle mieluista, ja hän päätyi kadettikouluun.

”Viisi vuotta yliopistossa ja isot opintolainat tai kolme vuotta kadettikoulussa ja varma työpaikka”, Kari selittää valintaansa.

Tosin hänestä tuli opettaja, myöhemmin, ja taatusti Jyväskylän yliopiston katsotuimman luennon pitänyt. Mutta tie ammattiin oli pitkä.

 

VAIKKA KARI päätyi yliopiston sijaan puolustusvoimiin, ei uravalinta estänyt akateemisia haaveita – päinvastoin. Koska hän työskenteli sotilastiedustelussa, työnantaja tuki venäjän kielen opiskelua.

”Oli hyvä tuntea ystävän ja naapurin kieli.”

Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1993 pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus. Opinnot jäivät hetkeksi, mutta siirryttyään reserviin Kari teki vielä toisen maisterin. Tällä kertaa ala oli kyberturvallisuus, josta hän luki vielä itsensä tohtoriksi. Lisäksi Kari opiskeli kansainvälistä oikeutta, arabian kieltä ja islamin tutkimusta.

”Olen ollut tavallaan koko ajan toinen jalka yliopistossa. Olen koko ajan kehittänyt itseäni paitsi sotilaana myös akateemisesti, koska tykkään oppia uutta. En opiskellut siksi, että saisin noppia.”

Sotilasuran jälkeen Karia ei kiinnostanut eläkkeelle jääminen. Jatkuva himo oppia uutta toi hänet lopulta yliopistolle kyberturvallisuuden opettajaksi.

”On mahtavaa olla täällä!”

”Ympärillä on nuoria ihmisiä, jotka haluavat tehdä ja oppia, ja hyvä henkilökunta opettajista Agoran ruokalan porukkaan saakka. Yliopistolla olo pitää mut nuorena”, Kari innostuu.

 

AIEMPI venäjän opiskelu on kannattanut. Ensin kielitaidosta oli hyötyä sotilastiedustelussa, ja nyt se on osasyy siihen, miksi Kari on Ukrainan sodan aikana noussut tunnetuksi Suomessa. Syynä on hänen vuonna 2018 pitämänsä luento nimeltään Venäläinen strateginen kulttuuri – miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 anonyymi nettikäyttäjä latasi luennon videotallenteen Youtubeen. Nyt englanniksi tekstitettyä videota on katsottu yli 1 300 000 kertaa.

”Se lähti leviämään kuin pensaspalo”, Kari sanoo.

”Tuntuu se siinä mielessä hyvältä, että kun olen vuonna 2018 kertonut, miksi Venäjä tekee asioita, nyt neljä vuotta myöhemmin ihmiset ovat kiinnostuneet asiasta.”

Tietoa on myös sodan toisesta osapuolesta. Kari on ollut kahdesti Ukrainassa töissä ensin puolustusasiamiehenä sotilasuran aikoihin ja toissa vuonna siviilinä neuvonantajana.

Helmikuun jälkeen Kari on ollut sotaan ja Venäjään liittyen kysytty kommentaattori eri medioissa.

 

TUTKINTOJA 62-vuotias Kari ei enää aio tehdä, mutta opiskelee ranskaa, koska ”se on kaunis kieli”. Silloin kun hän ei opiskele, hän harrastaa vaimonsa kanssa tanssia. Suosikki on ruotsalainen bugga eli tanssi, ”jota Matti ja Teppokin esittävät”.

Lisäksi hän viettää aikaa mökillään huhtikuusta toisinaan jopa itsenäisyyspäivään saakka. Kalastaa ja tekee puutöitä pieni villakoira seuranaan.

Harrastuksiin kuuluu myös dekkareiden kuuntelu.

”Ne vievät ajatukset pois töistä ja Ukrainan sodasta.”