Opiskelijoiden lähimmät tukiryhmät, ainejärjestöt sekä harrastejärjestöt, ovat olleet tänä vuonna suurennuslasin alla.
Eipä moni arvannut luottamustoimiin hakiessaan millaiseen hurlumheihin he koronaviruksen takia päätyisivät.
Kanssaopiskelijat, vertaisjärjestöt, yliopisto, paikallinen ja jopa valtakunnallinen media ovat kasanneet paineita toiminnan toteuttamiseen – tai pikemminkin toiminnan toteuttamattomuuteen – sekä tapahtumien perumiseen ja lähikontaktien välttämiseen.
Opiskelijat nähdään yhteiskunnallisessa keskustelussa karrikoiden edesvastuuttomina dokaajina, jotka ajavat vain omaa etuaan viis veisaten muista kanssaeläjistä.
Inhimillisyys ja jatkuva toimintaan mukautuminen on unohtunut, kun yksittäinen kohderyhmä on nostettu jalustalle.
Etäopintoihin siirtyessä perinteiset raamit ja rytmit järkkyivät rajusti. Opiskelijat eivät näe toisiaan kasvotusten opetustilanteissa, opiskelu rytmitetään itsenäisesti ja etäpalveluiden käyttö tulee korvista pihalle.
Kaiken koetun jälkeen vertaistuen tarve korostuu sekä arjessa että juhlassa. Tässä kuvaan astuvat järjestöt. Järjestöjen tehtävänä onkin edunvalvonnan lisäksi auttaa opiskelijoita irtautumaan arjesta.
Olen päässyt työskentelemään JYYn hallituksen järjestövastaavana monien mahtavien järjestötoimijoiden kanssa.
Alkuvuodesta suunniteltiin yhteisiä tapahtumia tarmokkaasti, mutta koronan myötä järjestötoiminta muuttui selviytymistaisteluksi. Järjestöt sopeutuivat ja mukauttivat toimintaansa turvalliseksi, keskustellen keskenään erilaisista tapahtumamuodoista ja jakaen huolta jäsenistönsä jaksamisesta.
Kiitos kaikille mahtaville vapaaehtoisille järjestötoimijoille! Toimintanne mahdollistaa mahdollisimman normaalin opiskelijaelämän ja auttaa niin opintojaan aloittavia, suorittavia kuin viimeisteleviäkin jaksamaan.