Vuonna 1956 ylioppilaskunta alkoi juhlistaa itsenäisyyspäivää soihtukulkueella. Tuolloin kulkue suuntasi Taipaleen patsaalle Kirkkopuistoon, mutta seuraavasta vuodesta lähtien määränpäänä oli sankarihaudat.

Itsenäisyyden 40-vuotisjuhlana vuonna 1957 soihtuja oli 400, ja kaupunki pimensi katuvalot niiltä kaduilta, joilla kulkue eteni.

Sankarihaudoilla oli vierailtu jo aiempina itsenäisyyspäivinä, mutta Helsingin ylioppilailta omaksuttu soihtukulkue teki juhlamenoista näyttävämpiä.

Soihtukulkueella oli omat vastoinkäymisensä. Soihtujen sytytysneste oli sen verran kallista, että ylioppilaskunnan hallitus oli peruuttamassa kulkueen, mutta muutti lopulta mieltään.

Soihtukulkue järjestetään vuosittain edelleen.