Ei hakutuloksia.

Teksti  Minna Tiainen

Onko koulutusinflaatio myytti?

Kuva: Markku Mujunen
Kuva: Markku Mujunen

Toiset toivovat lisäkoulutuksesta pelastusta Suomen talouteen, toiset pelkäävät jo koulutusinflaatiota. Kuinka paljon meitä paperinpyörittäjiä mahtuu yhteen maahan?

Suomen nuorista aikuisista noin 40 prosentilla on korkeakoulututkinto. Valtakunnan yläportailla määrää halutaan lisätä: tavoite on 42 prosenttia.

”Nyt Suomessa on tietenkin tähän pyrkimys”, opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) johtaja Hannu Sirén toteaa.

Suomen OECD-edustuston erityisasiantuntija Aleksi Kalenius puolestaan on sitä mieltä, että noston varaa voisi korkeasti koulutettujen määrissä olla enemmänkin.

”OECD:n kärki on 65 prosentin paikkeilla”, hän huomauttaa.

Akateeminen työttömyys kuitenkin kasvaa ja koulutusinflaatiota on ruodittu tutkimuksessakin asti. Viime vuonna julkaistun Mikko Aron väitöskirjan mukaan koulutuksen laajeneminen alentaa tutkintojen arvoa. Miksi koulutustasoa siis pitäisi saada nostettua?

 

Koulutustason nostaminen kerää kannatusta, koska siltä odotetaan piristystä kansakunnan talouteen. Tähän mennessä koulutustaso, talouskasvu ja teknologian kehitys ovat kulkeneet pitkälti käsi kädessä.

Koulutuksen taloustieteen professori Roope Uusitalo Jyväskylän yliopistosta selittää, että teknologian kehitys tuottaa tarvetta koulutukselle. Ja toisin päin: teknologia kehittyy, kun yhteiskunnassa on koulutettua väkeä sitä kehittämään.

Aleksi Kalenius kertoo, että koulutukseen pätee sama logiikka kuin työvoiman tarjontaan. Kun työvoimaa on paljon, syntyy myös työpaikkoja. Ja kun koulutustaso nousee, syntyy tarvetta korkeasti koulutetulle työvoimalle.

”Ei ole oikein sellaista paikkaa, jossa kukaan ei osaa lukea mutta syntyy työpaikkoja aivokirurgeille”, Kalenius sanoo.

Mekanismi näkyy käytännössä: työllisten korkeakoulutettujen määrä on kaksinkertaistunut Suomessa muutaman vuosikymmenen aikana. Muilta koulutusasteilta valmistuvien työllisyys sen sijaan on laskussa.

”Tulevaisuudesta kukaan ei tietysti tiedä, mutta tähän mennessä tarvetta osaavalle työvoimalle on ollut”, Kalenius tiivistää

 

Toki koulutustason nostamisellekin voi löytyä luontainen päätepiste. Kalenius arvelee, että sellaisen voisi asettaa joko teknologian mahdollisuuksien ehtyminen tai ihmisen kognitiivisten kykyjen päätepiste.

Uusitalo ja Kalenius kuitenkin painottavat, että ylikoulutuksen pelkoa on esiintynyt kautta historian, ja toistaiseksi aina turhaan. Niinpä on vaikea keksiä syytä siihen, miksi koulutustaso juuri nyt olisi saavuttanut optimaalia lakipistettään.

”Keskustelu siitä, että se hetki on nyt, on jatkunut jo 200 vuotta”, Kalenius huomauttaa ja jatkaa:

”Jos on, oikeastaan kaikki muut kehittyneet maat ovat tekemässä maailmanluokan yli-investointia koulutukseen.”

Kalenius onkin vakavasti huolissaan Suomen tulevaisuudesta. Hänen mielestään suomalainen keskustelu jumittaa turhaan määritelmissä. Tarkka sijoitus kansainvälisissä vertailuissa riippuu korkeakoulutuksen määritelmästä, mutta jälkeen ollaan Kaleniuksen mukaan joka tapauksessa jäämässä: meillä nuorten koulutustaso junnaa paikoillaan, muissa kehittyneissä maissa se on jatkuvassa kasvussa.

Niinpä suomalaisten koulutustaso on lähivuosikymmeninä pysymässä nykylukemissa tai jopa laskemassa, eikä meillä Kaleniuksen mielestä ymmärretä olla asiasta riittävän huolissaan.

”Näyttäisi siltä, että me onnistutaan suojautumaan sellaiselta ylikoulutukselta, jota kukaan muu ei näe uhkaksi.”

 

OKM:ssä laaditaan paraikaa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa, jossa tulevien vuosien koulutusmäärätavoitteita hahmotellaan. Valtioneuvosto tekee asiasta päätöksiä loppusyksystä.

Hannu Sirén ei halua vielä spekuloida koulutustavoitteiden määrillä.

”Tässä vaiheessa on turha mennä arvioimaan, mikä tarkka volyymi on.”

Jos koulutusmääriä lisätään, painotusten kanssa on Sirénin mukaan oltava tarkkana. Muuten kortistoon uhkaa päätyä yhä enemmän korkeakoulutettuja.

”Erittäin tärkeää on se, mille aloille koulutetaan”, Sirén sanoo.

Määriä voidaan yrittää nostaa paitsi korkeakoulujen aloituspaikkoja lisäämällä, myös opintojen läpäisyä parantamalla.

”Kun opinnot tehostuvat, voidaan kouluttaa yhtä monta nuorta tutkintoon pienemmillä aloittajamäärillä”, Sirén huomauttaa.

Hänen mukaansa nyt meneillään olevat muutokset kuten valintajärjestelmän uudistus ja laaja-alaisten kanditutkintojen lisääminen ovat kaikki osaltaan keinoja nostaa koulutusastetta.

”On hirveä määrä erilaisia toimenpiteitä, mutta ei yhtä yksittäistä lääkettä.”

 

Suomen koulutustaso OECD-maiden vertailussa

Suomen sijoitus väestön koulutusastetta mittaavissa tilastoissa vaihtelee käytettyjen määritelmien mukaan.

Jos katsotaan korkeakoulututkinnon eli ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon suorittaneiden määriä koko työikäisessä väestössä, Suomi sijoittui vuonna 2012 OECD-maiden vertailussa sijalle 13 eli hieman keskiarvoa korkeammalle. 25–34 -vuotiaiden osalta Suomi oli Tilastokeskuksen viime vuonna julkaiseman hyvinvointikatsauksen mukaan muutama vuosi sitten jopa sijalla viisi.

Korkeakoulututkintojen määrä ei kuitenkaan ole paras koulutustason mittari, vaan vertailukelpoisempaa tietoa saadaan tarkastelemalla korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden määriä. Tässä määritelmässä lasketaan mukaan myös opistotason koulutus, jota Suomessa on annettu 1990-luvun puoliväliin asti. Sittemmin opistotaso lakkautettiin ja suurin osa näistä tutkinnoista siirtyi meillä ammattikorkeakouluihin, osa kuitenkin myös ammattikouluihin.

Korkea-asteen koulutusta katsottaessa Suomi sijoittui pari vuotta sitten kansainvälisissä vertailuissa koko väestön osalta OECD-maiden vertailussa kymmenennelle sijalle, mutta putosi nuorten aikuisten ryhmässä vertailumaiden keskikastiin.

Tulevaisuudessa pudotus jatkuu, sillä suomalaisten nuorten koulutustaso ei näytä enää muiden maiden tavoin nousevan.

 

Lue lisää:

Synkät työllisyysnäkymät osin tilastoharhaa (27.3.2015)

Tohtori perustutkintona (18.2.2013)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.