Ei hakutuloksia.

Kursi gradu valmiiksi

11 graduolio web
Kuka tahansa osaa tehdä surkean gradun. Opinnäytetyön tekemisestä blogia pitävän tutkijan ohjeilla jokainen onnistuu.

Helsingin yliopiston kielikeskuksessa työskentelevä Kimmo Svinhufvud tietää, mistä puhuu, kun kyseessä ovat gradut. Svinhufvud pitää Gradutakuu-nimistä blogia, ja hän on kirjoittanut aiheesta samannimisen kirjan. Jylkkäri tapasi gradugurun ja sai mukaansa listan ohjeita, joilla jokainen onnistuu.

Listaa hurjimmat unelmasi. Pohdi millainen on ihannepäiväsi ja mitä haluat elämältä. Miten tämä sitten liittyy gradun tekemiseen? Gradun valmistuminen voi mahdollistaa unelmasi toteutumisen, olipa kyse sitten työpaikan vaihtamisesta tai paremman palkan saamisesta. Haluatko näyttää epäileville sukulaisillesi? Svinhufvudin mielestä sekin on hyvä syy tehdä gradu.

Kirjoita ensin, ajattele vasta sitten. Luulitko, että ennen kirjoittamaan ryhtymistä pitäisi tietää mitä aikoo kirjoittaa? Svinhufvudin mielestä asia on täysin päinvastoin. Vasta kirjoittamalla selviää, mitä oli kirjoittamassa ja ajattelemassa.

Syytä vain vanhempia, yhteiskuntaa ja ohjaajaa. Muiden syytteleminen ei kuitenkaan auta mitään. Vastuu gradun tekemisestä ja valmistumisesta on sinulla.

Maksimoi vapaapäivien määrä. Aikatauluta kalenteriisi kolmenlaisia päiviä: Fokuspäiviä, jolloin todella keskityt gradun tekemiseen. Puskuripäiviä, jolloin teet muuta välttämätöntä. Vapaapäiviäkään ei sovi unohtaa. Pyri lisäämään fokus- ja vapaapäivien määrää.

Tee se kuukaudessa. Aseta opinnäytetyösi valmistumiselle deadline. Svinhufvudin mukaan gradun pystyy tekemään kuukaudessa. Gradutakuu-kirjassa kerrotaan Svinhufvudin veljestä, joka teki gradunsa viikossa.
”Tarkemmin ottaen hän teki sen yhden viikonlopun aikana. Gradu oli todella surkea, mutta läpi meni”, Svinhufvud kertoo.

Avaudu. Jos gradun teko ei suju, valita. Pura ahdistus paperille tai avaudu vaikka Gradutakuu-blogin keskustelupalstalla. Gradutakuu-kirjan esimerkkiteksti aiheesta ”Miksi en pysty tekemään gradua?” pohjautuu Svinhufvudin omiin tunnelmiin väitöskirjanteosta. Mainittakoon, että kustantaja siivosi tekstistä pois monta vittu-sanaa.

Turvaudu auttajiin. Gradusi ohjaaja, graduseminaarilaiset, opiskelukaveri, sopiva asiantuntija tai opettaja. He kaikki voivat auttaa sinua matkalla kohti valmista gradua. Pyydä apua, kysy neuvoja, ota opiksi.

Tee kirjoittamisesta rituaali. Päätä, missä, milloin ja miten kirjoitat graduasi, ja tee siitä toistuva rituaali. Päätätkö kirjoittaa joka aamu kahden tunnin ajan vai varaatko gradulle lauantait?

Sano voimalause. Ota käyttöön yksi tai useampi affirmaatio eli voimalause. Toista voimalausetta säännöllisesti. Jollet keksi sopivaa voimalausetta, voit kokeilla seuraavia. Minulla on riittävästi aikaa tehdä gradua ja kaikkea muutakin, mitä haluan. Graduni valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Uhkaile, lahjo ja kiristä. Pane itsesi tiukille: saat lukea sähköpostin vasta kirjoitettuasi kaksi tuntia gradua. Mikäli gradusi ei valmistu sovittuna päivänä, maksat ystävällesi 50 euroa sakkoa jokaisesta myöhästyneestä viikosta. Vetäydy graduntekolomalle johonkin syrjäiseen paikkaan. Eikö auta? Entä jos laittaisit valmistujaiskutsut postiin jo nyt?

Soili Pohjalainen

  1. Jan

    Minulla ei tullut gradu valmiiksi, ei taikasanoilla eikä rituaalitansseillakaan. Lopulta on pakko lopettaa haaveilu valmistumisesta ja siirtyä uusiin haasteisiin, ei sitä voi koko elämäänsä käyttää seinän tuijotteluun.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. -theK-

    Kyllähän se nyt vaatii melkoista saamattomuutta, jos ei yhtä kirjoitelmaa saa aikaiseksi ja jää tutkinto sen takia hankkimatta…

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  3. Ens viikolla maisteri

    Itse jätin graduni tarkistettavaksi viikko sitten. Siihen meni suunnittelu mukaan lukien melkein pari vuotta. Gradua edesautti se, että sattui tosi hyvä ja asiansa osaava professori ohjaajaksi, että oli hyvä porukka graduseminaarissa ja että aihe oli sekä itseä kiinnostava että sovelluskelpoinen, käytännönläheinen ja sellainen, jonka tutkimisesta on hyötyä muillekin. Gradua taas pitkitti se, että olin osan graduntekoajasta kokopäivätöissä, jotka olivat vahingollisia akateemiselle ajattelulle. Juuri se taitaa monien ongelma ollakin, että graduvaiheessa ollaan jo osittain työelämässä. Sitten on myös ongelmana monilla liiallinen vaativuus itseä ja tutkielmaa kohtaan. Kun itse poistin päästäni kaikki kunnianhimoiset haaveet ja annoin vain tulla tekstiä, niin johan lähti kulkemaan. Lähti minulta tyttöystäväkin kävelemään graduprosessin aikana, mutta aivan sama, niitä saa uusia, gradun tekee vain kerran elämässä.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.